Thaimaan matkakertomus 07. – 19.12.2013

La  07.12.   Esipuhe

Arjakin on päässyt eläkkeelle, ja nyt matkustellaan, kun vielä ollaan terveitä. Suunnitteilla on yhdistelmämatka Thaimaahan :    4 päivää Bangkokissa ja viikko umpirauhallisessa rantakohteessa Rayong’issa. Thaimaasta kantautuu uutisia levottomuuksista.  Jos tilanne kääntyy sisällissodaksi,  kaikki Thaimaan matkat voidaan peruuttaa. Sinne päästyä ei ole mitään hätää: kassiin varataan sekä keltainen että punainen paita, ja käytetään sitä, minkä värinen puolue näyttää olevan voitolla. Jos paluumatkalle ei pääse ajallaan, ja joutuu viipymään hiekkarannalla palmujen katveessa pari viikkoa ylimääräistä, niin luulen, että voimme kestää sen.

Finnairin kone nousee kuitenkin ajallaan illansuussa ja lähtee taittamaan kymmenen tunnin taivalta viiden aikavyöhykkeen päähän itään. Herään vähäksi aikaa Intian yläpuolella ja uskon tunnistavani  Delhin  valot.

Su 08.12.    Hesari

Bangkokin lentokentälle laskeudutaan klo 09:15 . Lentoasema on iso, mutta niin on kaupunkikin:  12 – 15 miljoonaa asukasta. Kaupunginvaltuustolla ei näytä olevan mitään pilvenpiirtäjiä vastaan: niitä on runsaasti. Aurinko paistaa saasteiden utuiseksi tekemän ilman läpi; lämpötila on jotain yli 30 C . Majoitumme Narai-hotelliin , joka sijaitsee Silom-kadulla aivan hallinnollisessa keskustassa. Pian lähdemme kaupungille ja käymme tutustumassa parin kilometrin päässä olevaan Lumphini Park – nimiseen puistoon.   Huomaamme pari lievästi kiusallista seikkaa: Liikenne on vasemmanpuoleista, eikä jalankulkijoille yleensä ole omia liikennevaloja. Lisäksi thaimaalaisilla on oma kirjoitusmerkistönsä. Katujen nimikylteissä on onneksi teksti myös länsimaisin kirjaimin, mutta muut opasteet ovat ihan hepreaa. Koko ajan saamme  hätistellä pois palveluksiaan tarjoavia tuktuk –kuskeja. Sieltä palattuamme Arja ottaa tunnin jalkahieronnan : hinta 300 baht’ia eli noin 7 euroa. Klo 18 jälkeen menemme Aurinkomatkojen toimistoon kuulemaan lisäohjeita. Kuulemme, että huominen kaupungin kiertoajelu on peruutettu, sillä suurmielenosoitusta odotetaan juuri hotellimme seuduille. Matkailijoita kehoitetaan pysyttelemään hotellin sisätiloissa. Ilmoitamme heti, ettei se meidän osaltamme tule kuuloonkaan. Paikalla palloilee pari Helsingin Sanomien reportteria, ja saamme kuvamme ja mielipiteemme seuraavan päivän lehteen.

Lumphini_Park_3

Ma 09.12.     Smaragdibuddha

Kaupungin pakollisimpiin nähtävyyksiin kuuluu Smaragdibuddhan temppelialue ja sen vieressä oleva Grand Palace. Koska arvelemme mielenosoittajien tukkivan katuliikenteen, aiomme matkustaa sinne jokea pitkin: Bangkokia nimittäin halkoo leveä kuninkaallinen Chao Phraya –joki.  Hotellin lähellä ei näy mielenosoittajia. Joelle päästäksemme meidän on kuitenkin ylitettävä suuri valtakatu, joka on silmänkantamattomiin täynnä marssivia mielenosoittajia. Kuljemme hetken heidän kanssaan. Joukossa on hyvä meininki: Ihmiset hymyilevät, vilkuttavat  ja viheltävät koko ajan pilleillään. Sitten  pääsemme livahtamaan sivukadulle kohti jokea. Hotelli  Oriental’in laiturilla nousemme etelään menevään vesibussiin. Meille selviää, että kyyti maksaa vain 15 bahtia / nenä eli 35 senttiä. Temppelialueelle en pääse urheiluhousuissa, vaan joudun vetämään pitkät housut jalkaani. Temppelit ovat  ylenpalttisesti koristeltuja , eikä kultaa ole säästelty. Buddhan patsas ei ole tarkkaan ottaen tehty smaragdeista vaan jadekivestä. Yrittäessäni mennä temppeliin sisään joudun tekemisiin vartijan kanssa, kun en heti älyä, että kengät on ensin riisuttava. Paluumatkalle yritämme Tha Changin laiturista, jonka ympärillä on hillitön markkina-alue. Yritämme nousta isoon pohjoiseen menevään veneeseen, mutta meidät hätistetään pois: kyseessä on tilausajo. Huomaamme , että laitureita onkin useita, onkohan tämä oikea ? Opasteet ovat thai-kirjaimilla , eikä niistä ole apua. Yritteliäs lipunmyyjä onnistuu  myymään meille pitkähäntäveneen yksityiskäyttöön, ja sillä sitten palaamme komeasti Oriental-hotellille. Pitkähäntävene tarkoittaa pitkää ja kapeaa venettä , jossa on suuri autonmoottorin tapainen voimanlähde. Se pyörittää pitkän akselin ( = hännän) päässä olevaa isoa potkuria. Paluumatka maksaa 600 bahtia eli 20 kertaa enemmän kuin menomatka.

Smaragdibuddhan_temppeli_2

Ti  10.12.      Sky Train

Kaupungin sisäistä liikennettä hoitaa  muun muassa korkealle katujen yläpuolelle nostettu  junarata, joka on kuvaavasti nimeltään Sky Train. Sitä haluamme nyt kokeilla. Liput pitää ostaa asemalla olevista automaateista. Hinta riippuu ajettavan matkan pituudesta . Ainakin maisemien katselun suhteen Sky Trainilla on tiettyjä etuja metroon verrattuna. Ajamme National Stadium’in asemalle, jonka vieressä on MBK-ostoskeskus . Se on  shoppailijan taivas; siellä on käsittämättömät 1500 – 2000 liikettä, kymmenen kertaa enemmän kuin Helsingin Itiksessä, joka sentään lienee  Pohjoismaiden suurin ostoskeskus. MBK:sta kävelemme noin 4 km matkan takaisin hotellille.

Bangkok_1

Ke 11.12.    Kwai-joen silta

Aamuvarhaisella kirjoittaudumme ulos hotellista ja nousemme bussiin Kwai-joen retkeä varten. Bussilla ajamme Kanchanaburin kaupunkiin , jossa nousemme junaan matkustaaksemme puolitoista tuntia kuoleman rautatiellä. Japanilaiset rakennuttivat  vankityövoimalla toisen maailmansodan aikana tämän rautatien Thaimaan ja Burman pääkaupunkien välille. Työmaalla esiintyi työturvallisuusongelmia, joista kertoo elokuva Kwai-joen silta; niiden seurauksena 100 000 radan rakentajaa menehtyi.  Vielä 50 000 lisää menehtyi siirtyessään uusille työmaille tai vanhoille vankileireille. Kanchanaburissa tutustumme ensin Don Rakin hautausmaahan, jossa monet radan länsimaisista rakentajista lepäävät, ja viereiseen museoon. Museossa tosin kipaisemme suoraan kahvilaan. Arja irvistää kahvia maistettuaan. Kyynisenä teen juojana huomautan, että jos porukkaa kuolee tuohon kahviin, seuraa logistisia etuja siitä, että on hautausmaa vieressä. Matka jatkuu vielä ensin bussilla ja sitten pitkähäntäveneillä Kwai-jokea pitkin kohti Burman rajaseutua. Näemme makaki-apinoita ja vesipuhveleita. Määränpäänä on Jungle Rafts –viidakkohotelli, jota hoitaa pieni 100 hengen mon-heimo. Hotellissa ei ole sähköä eikä lämmintä vettä, ja se on rakennettu Kwai-joella kelluville lautoille. Mon-kansaa asuu Burman rajan molemmilla puolilla . Heillä on oma kielensä ja kulttuurinsa. He ovat asuneet siellä satoja vuosia, mutta Thaimaan kansalaisuutta heille ei ole myönnetty. Kwai-joki virtaa hotellin kohdalla todella vauhdikkaasti, mutta siinä voi uida niin, että pukee pelastusliivit ylleen, kävelee hotellin kauimmaiselle laiturille ylävirtaan ja kelluu sieltä virran mukana ja kiipeää  jollekin alavirran laitureista. Mekin Arjan kanssa teemme niin; vaikeuksia tuottaa  vain se, ettemme olleet ennen uineet pelastusliivin kanssa. Vielä valoisan aikana kävelemme Mon-heimon kylään oppaamme  johdolla katsomaan, kuinka tämä luonnonkansa elää. Saamme huomata, että vaikka turisteille ei anneta sähköä, toimii kylän kevyen liikenteen väylän valaistus energiansäästölampuilla, teinit näppäilevät älypuhelimiaan ja kiillottavat mopojaan, eivätkä varttuneemman väen autot ole mitään halpoja.

Myöhemmin syömme hotellilla neljän ruokalajin illallisen, ja vielä myöhemmin näemme mon-kansan perinteisen musiikki- ja tanssiesityksen. Musiikki on valitettavasti korvia vihlovaa ja tanssi on lähinnä taiteellista käsien vääntelyä, sillä maahan asti ulottuvat koltut estävät jalkojen mainittavan liikuttelun. Silti annamme esiintyjille juomarahaa, ennen kuin vetäydymme mökkiimme nukkumaan moskiittoverkon suojiin.

Jungle_Rafts_7

To 12.12.  Rayong

Aamu Kwai-joella valkenee usvaisena. Lähdemme viidakkohotellista pitkähäntäveneillä alavirtaan. Jonkun ajan päästä rantaudumme ja jatkamme matkaa alkuasukkaiden sauvomilla bambulautoilla. Näemme rannoilla kauniin sinisiä kuningaskalastaja-lintuja. Aurinko paistaa taas , kun rantaudumme norsutilalle. Kunkin norsun selkään nousee kaksi turistia ja lisäksi norsun niskassa istuu kuski, joka juomarahojen toivossa tekee tuttavuutta. Tuomo: – Me ratsastamme nyt ensimmäistä kertaa norsulla Kuski:    –  Niin minäkin. Huumorimiehiä. Ratsastuksen jälkeen yksi alkuasukas teettää norsullaan showtemppuja. Norsu osaa seisoa pelkillä takajaloillaan tai etujaloillaan,  kietoa kärsänsä turistin ympärille ja nostaa ilmaan, se jopa maalaa alkuasukkaan avustamana taulun pitäen sivellintä kärsässään. Ajamme  bussilla taas Kanchanaburiin, missä lounastamme ja saamme vapaa-aikaa kävellä Kwai-joen sillalla ja ympäristössä. Minä ja Arja käymme kiinalaisessa temppelissä.

Emme palaa enää Narai-hotellille, vaan jatkamme matkaa rantalomakohteeseemme Rayong’iin.  Taukopaikalla sanomme hyvästit suomalaiselle oppaalle ja suurimmalle osalle retkeläisistä,  jotka jatkavat Hua Hin’iin ja muihin kohteisiin. Joudumme pikkubussiin Pattayalle menijöiden kanssa . Juutumme matkalla Bangkokin iltapäiväruuhkaan. Parin korttelin matkaan kuluu melkein tunti. Katukauppiaat  kävelevät rauhassa seisovien autojonojen välissä myyden välipalaa.

Tulee pimeäkin; jollain taukopaikalla Pattayan lähellä meidät hätistetään elekielellä ulos  ajoneuvosta. Siirrymme kahdestaan pienempään autoon . Tällaisesta meillä ei ollut ennakkotietoa .  Ajamme pimeässä yhä kauemmas syrjäseudulle, on hieman orpo olo. Alkuasukaskuski ei osaa sanaakaan englantia, toivottavasti  tietää, minne vie meitä.

Lopulta tulemme  Novotel –hotellille,  ja majoitumme sinne. Se on viimeisen päälle hyvin hoidettu, palvelusaltista henkilökuntaa on riittävästi. Hotellissa on kaksi tasokasta ravintolaa, teehuone ja rantabaari.

Norsuratsastus_3            Bambulautta

Pe  13.12. – 14.12.   Rantaloma

Aurinkoiset yli 30 C  kelit jatkuvat. Löhöämme aurinkotulissa  lukien kirjaa, käymme välillä uimassa, vaellamme yli 10 km:n pituista hienoa hiekkarantaa, syömme iltaisin hotellin ravintoloissa. Arjalle maistuu thai-ruoka, minä suosin länsimaisia makuja. Ravintola Gardeniassa on joka ilta elävää musiikkia. Arja työllistää yhtä rannan palveluyrittäjistä ottaen pedikyyrin ja manikyyrin.

Novotelistä itään_2

Su  15.12.      Tulishow

Aamuinen nousuvesi jättää rantahiekalle puunkovan sileän kävelybaanan. Tänään kävelemme hiekkarantaa pitkin länteen niin kauas, ettei muita ihmisiä näy, eikä edes jälkiä hiekassa. Illalla menemme vaihteeksi syömään lähelle hotellia rantahiekalle pahvista ja aaltopellistä rakennettuun ravitsemusliikkeeseen. Hinnat ovat edulliset , mutta moskiitot saattavat puraista, ja hiekalla pöytien välissä makailee pari kulkukoiraa. Olemme juuri ehtineet syödä, kun ravintolan valot sammutetaan ja kaksi nuorta miestä esittää hiekalla soihtuineen tulishown.

 

Ma 16.12.   Paratiisisaari

Muutaman kilometrin päässä rannasta on Koh Samet’in paratiisisaari, ja tänään aiomme mennä sinne retkelle. Laiva sinne lähtee 12 km:n päässä olevasta  Ban Phe’n  kylästä. Hotellilta on ilmaiskuljetus Ban Phe’hen joka aamu klo 09:00 , ja siihen olemme edellisenä iltana ilmoittautuneet. Aamulla klo 08:00 kuitenkin alkaa rankkasade. Taivas on kauttaaltaan harmaa ja vettä tulee  niin että roikaa. Käyn muutamaa minuuttia ennen yhdeksää vastaanotossa ilmoittamassa, ettemme lähdekään, vaikka tavallaan  arvaan , mitä siitä seuraa. Heti kun kuljetus on lähtenyt, sade lakkaa, aurinko tulee esiin, ja päivä on yhtä kuuma kuin muutkin. Klo 9:15 kävelemme hotellin portille , jossa porttivahti pysäyttää meille Ban Phe’hen menevän lavataksin. Lavataksit ajelevat hotellin ohi kulkevaa tietä muutaman minuutin välein. Ne ovat avolava-farmariautoja, joiden lavalle on asennettu penkkejä ja rättikatto. Kyyti Ban Phehen maksaa 20 baht’ia , eli vajaa 50 senttiä.

Kylä ei olekaan ihan pieni, laitureitakin on puolen tusinaa ja laivoja kymmeniä. Koh Samet’ille menijöitä on runsaasti , ja muiden mukana löydämme oikean laivan. Merimatka saarelle kestää puolisen tuntia. Vaikka saari on periaatteessa luonnonpuisto, ovat markkinavoimat jyränneet luontoarvot: saarella on kymmeniä hotelleja, ja kilometrin pituinen tie  isoimmalle hiekkarannalle kulkee slummimaisen asutuksen läpi ja on täynnä putiikkeja. Myös ranta on lähes vesirajaan asti täynnä kauppoja ja ravintoloita, ja ihmisruuhkakin on ankara. Tässä vaiheessa olisi hyvä syy ihmetellä, miksi lainkaan tulimme tänne.

Meillä on kuitenkin internetistä tulostettu saaren kartta, ja sen mukaan saaren vastarannalla on pieni Ao Phrao’n hiekkaranta. Kenenkään muun mieleen ei tulisi kävellä helteessä kurjaa tietä kolmea kilometriä saaren yli; karttakin on ylimalkainen, eikä tienviittoja juuri näy, kerran erehdymme tiestä. Mutta kävelyn jälkeen löydämme paratiisimme:  parin sadan metrin mittainen hieno hiekkaranta,  ihmiset harvassa ja vesi uskomattoman kirkasta. Takarinteeseen on maastoutunut pari kalliin hintaluokan hotellia. Valtaamme pari aurinkotuolia palmujen varjosta alueelta, jolla ei ole ketään muita, olettaen, että tuolien vuokraaja tulee pian perimään rahansa. Uimme ja otamme aurinkoa. Runsaan tunnin kuluttua läheisestä hotellista ilmestyy naisvirkailija, joka kohteliaasti kertoo, että aurinkotuolit on varattu hotellin asiakkaille.  Siirrymme läheiseen ravintolaan nauttimaan päiväkahvia ja jäätelöä. Sitten kävelemme saman reitin takaisin laivarantaan ja kysymme lipunmyyjältä , mistä lähtee laiva Ban Phe’hen. Ummikko alkuasukas opastaa meidät pieneen purtiloon, johon ilmestyy myöhemmin toinenkin pariskunta. Lautat kulkevat periaatteessa puolen tunnin välein, mutta on vielä varhainen iltapäivä, mantereelle haluavia on vähän, eikä liikennöitsijää oikein kiinnosta lähteä liikkeelle muutaman asiakkaan tähden. Sitten meidät komennetaan pois purtilosta, ohjataan kiipeilemään toisen laiturissa olevan laivan yli vähän isompaan veneeseen, joka lähteekin kohti Ban Phe’tä. Sieltä palaamme  korkean iän saavuttaneella taksirämällä takaisin hotellille.

Ao Phrao_5

Ti 17.12.  Sadepäivä

Sataa koko aamupäivän. Teemme sadepäivälle sopivia asioita hotellihuoneessa, kuten postikorttien kirjoittelua. Hotellin pihalla on keskeisellä paikalla sulkapallokenttä, mutta oleskeluaikanamme ei kukaan ole sitä käyttänyt. Iltapäivän alussa on pilvipoutaa, lämpötila  alle 30 C , nyt on oikea hetki. Lainaamme hotellilta sulkapallomailat, ja menemme lyömään palloa. Henkilökunta seuraa kauempaa kiinnostuneena harvinaista ilmiötä. Eivätkö niiden mummit ja vaarit pelaa sulkapalloa ? Illemmalla paistaa aurinkokin.

 

Ke 18.12.  Sydän

Viimeinen täysi päivä Thaimaassa, sää on taas aurinkoinen, mutta lämpötila alle 30 C . Tarkenemme sentään.   Kävelemme taas muutaman kilometrin hiekalla. Keräämme valkoisia simpukankuoria  ja muotoilemme niistä sydänkuvion hiekalle. Olemme rannalla kauemmin kuin kertaakaan ennen.  Tähän voisi vaikka tottua.

Simpukoita_1

To  19.12. Kotiinpaluu

Herätys on puoli viideltä aamulla. Matka lentokentälle on 200 km, ja sieltä alkaa pitkä lento kotiin. Päivä on pitkä , sillä siirrymme nyt ne viisi aikavyöhykettä länteen.  Finnair ystävällisesti tarjoaa kaksi lämmintä ateriaa lennon aikana. Kotimaassa on pimeää ja sataa vuoroin kylmää vettä ja räntää. Kotiin on kuitenkin aina hyvä palata; nyt ei lomaltapaluumasennuskaan uhkaa, ja joulukin on ovella. Ei sydämemme oikeasti jäänyt Thaimaan rantahiekalle.

One thought on “Thaimaan matkakertomus 07. – 19.12.2013”

Kommentointi on suljettu.