Liechtensteinin ja Sveitsin matkakertomus 2016

WP_20160309_14_38_01_Pro

Ti  08.03.   Junailua

 Meidät on kutsuttu syntymäpäiville Sveitsiin. Koska emme ole siellä ennen käyneet, kannattaa katsella maata vähän enemmänkin, Zurichia ja Alppeja ainakin. Ensimmäiseksi tulee mieleen St.Moritz, jossa on pidetty kahdet talviolympialaiset, mutta hyviä Alppeja on myös pienessä naapurimaassa Liechtensteinissa. Sieltä korkealta paikalta näkyvät samalla kertaa myös Itävallan ja Sveitsin Alpit, ja tulemme bonganneeksi taas uuden valtion. Lennämme Finnairin puolityhjällä aamukoneella Zurichiin.

Sveitsissä kannattaa liikkua junalla. Rautatieverkko on kattava ja junia kulkee tiheään. Liechtensteinin ruhtinaskunnassa ei ole lentokenttää. Parhaat yhteydet sinne Sveitsistä on bussilla Sargans’in rautatieasemalta. Olemme ostaneet sinne jo netistä halvat supersaver-junaliput. Sellainen käy vain tiettyyn junavuoroon tiettynä ajankohtana.

Nousemme siis junaan jo lentoasemalla; Zurichissa vaihdamme Sargansin junaan. Sargansissa meillä on neljä minuuttia aikaa löytää bussi 12E, jolla pääsemme Liechtensteinin pääkaupunkiin Vaduziin. Ehdimme! Vaduz on 5000 asukkaan viehättävä kaupunki Reinin yläjuoksun varrella. Mitään erityisiä nähtävyyksiä siellä ei ole; ruhtinaan linnaakaan emme käy katsomassa, vaan jatkamme bussilla nro 21 maan ainoaan hiihtokeskukseen Malbun’iin. Se on pieni ja sopii paremmin sunnuntai-alamäkihiihtäjille ja lapsiperheille kuin huippu-urheilijoille.

Emme ole ottaneet suksia mukaan. Maan ainoa murtomaahiihtolatu ei sijaitse Malbunissa, ja viivymme maassa vain pari yötä, joten voimme katsella Alppeja patikoidenkin. Kesällä Liechtenstein on patikoijan paratiisi, ja talvellakin muutama polku pidetään koneellisesti auki. Majoitumme perheyrityksen hoitamaan Turna-hotelliin. Monivaiheinen matka Zurichin lentoasemalta kesti vaihtoineen vain kaksi ja puoli tuntia.

Liechtensteinia voidaan sanoa postimerkkivaltioksi, sillä se on tunnettu kauniista postimerkeistään, jotka tuottavat 15% maan kansantulosta. Lisäksi maa on suunnilleen postimerkin kokoinen, pinta-ala on Helsinkiä pienempi, asukkaita on 36000. Se ei kuitenkaan ole mikään ajan unohtama ja luojan hylkäämä vuoristolaakso, vaan nykyaikainen ja ehkä maailman rikkain valtio, kun katsotaan kansantuloa henkeä kohti. On huipputeknologiaan keskittyvää vientiteollisuutta ja pankkisektori kukoistaa, sillä pankit ovat huonokuuloisia talousrikollisten varoja etsivien viranomaisten kyselyille. Vaduzissa on yliopisto ja pari muuta korkeakoulua. Maassa ei ole armeijaa; viimeinen Liechtensteinin armeijassa palvellut sotilas kuoli 95-vuotiaana vanhuuteen vuonna 1939.

Maassa käytetään valuuttana Sveitsin frangia. Kieli on saksa; englantia ymmärretään huonosti. Maa ei kuulu Euroopan unioniin, mutta Schengen-alueeseen se kuuluu, joten rajoilla ei kysellä passia. Työttömyysprosentti on 1,5. Maan noin kaksi vankia on ulkoistettu Itävallan vankiloihin.

IMG_2332

WP_20160309_15_13_19_Pro

Ke 09.03.   Malbun

Keskiviikkona suuntaamme jo aamupäivällä vuorten rinteitä kiertelevälle patikkapolulle. Taivas on sininen ja alppiaurinko paistaa täydeltä terältä; valo tuntuu jotenkin kirkkaammalta kuin Suomessa. Lumi on häikäisevän valkoista ja sitä on riittävästi; vuorenharjanteella Malbunin kylän yläpuolella on mitattu 170 cm. Polku on tampattu jollain koneella, emmekä tarvitse lumikenkiä. Majesteettiset vuorenhuiput hohtavat ympärillä valkoisina. Huomautan Arjalle, ettei hän todellakaan lapsena arvannut, minkälaisiin paikkoihin vielä minun kanssani joutuu.

Palaamme hotellille lepäämään. Iltapäivällä olemme aikoneet nousta tuolihissillä kylän yläpuolella olevalla Sareis’in vuorenharjanteelle, missä sijaitsee näköalaravintola, mutta vaikka taivas on edelleen sininen, on noussut myrskyinen tuuli, eikä hissi ole toiminnassa. Kun tuuli illemmalla vähän tyyntyy, nousemme kävellen kelkkailijoille tarkoitettua näköalapolkua laakson rinteelle kylän yläpuolelle. Illalla kirjoitamme postikortteja.

WP_20160310_09_35_56_Pro

IMG_2336

To 10.03.   Sareis

Aamulla taivas on jälleen kirkkaan sininen ja koska sää on aivan tyyni, pääsemme nyt hissillä Sareisin vuorenharjanteelle. Sieltä avautuvat huikeat näköalat joka suuntaan: itäisen laakson takana kohoavat vuoret ovat Itävallan puolella, kauempana lännessä näkyvät Sveitsin vuorenhuiput.

Otamme paljon valokuvia. Sitten saamme ajatuksen kävellä takaisin alas kylään. Kartan mukaan sinne menee tiekin, mutta sitä ei ole aurattu vaan tampattu rinnekoneella. Missään ei kuitenkaan näy kieltomerkkiä, etteikö sinne saisi mennä kävellen. Saavuttuamme kylään sukat märkinä tajuamme, ettei kieltomerkkiä tarvita, koska kenenkään muun mieleen ei juolahda kahlailla noin neljää kilometriä lasketteluväylien reunoja alamäkihiihtäjiä väistellen.

Lepäilemme vielä hotellin aurinkoisella terassilla lipitellen tuoremehua ja katsellen alamäkihiihtoa opettelevia lapsia.           Sitten nousemme taas Vaduzin bussiin. Vaduzissa on sopivasti postibussi lähdössä Sargansiin, ja hyppäämme sen kyytiin. Sargansista junia Zurichiin kulkee vähän väliä. Nyt meillä on normaalihintaiset liput, jotka käyvät mihin junaan tahansa.

Zurichissa majoitumme aivan keskusrautatieaseman lähellä sijaitsevaan hotelli Montanaan, joten emme tarvitse täälläkään taksia. Rautatieasema on valtava rakennuskompleksi, liikekeskus ja hyvä maamerkki. Kiertelemme kävellen keskustassa ja katselemme kaupunkia. Kesällä se on varmaan vielä kauniimpi kun puissa on lehdet.

Lindt

Pe 11.03.   Zurich

Zurich on Sveitsin suurin kaupunki, kuitenkin vähän Helsinkiä pienempi.

Täksi päiväksi olemme varanneet neljän tunnin opastetun kiertoajelun . Sää on pilvipoutainen, eikä ilma ole erityisen kirkas; niinpä kaupunkia ympäröiviä vuoria ei näy.     Kiertoajelulla meille esitellään keskustan huomattavat rakennukset ja viedään rinnejunalla mäelle rikkaiden asuinalueelle, jota mainostetaan Zurichin Beverly Hills’iksi. Opas näyttää, minne Tina Turner on vetäytynyt viettämään vanhuudenpäiviään. Retkeen kuuluu myös lauttamatka Zurichin järven yli, ja näemme kaupungin siitäkin suunnasta. Käymme myös Lindt’in suklaatehtaan myymälässä, josta ostamme ison suklaisen pääsiäispupun edulliseen hintaan.      Saamme nähdä paljon vaivaa pakataksemme sen niin, että se saadaan ehjänä Suomeen.

Hotellimme hississä huomaamme keski-ikäisen pariskunnan puhuvan suomea.  Erikoisempi sattuma on, että kun olemme illallisella parin kilometrin päässä hotellilta, he ilmestyvät lapsineen samaan ravintolaan. Toivotamme heille hyvää illanjatkoa.

WP_20160311_11_38_23_Pro

La 12.03.   Schaffhausen

Tänään junailemme Schaffhausenin pikkukaupunkiin, joka on noin 50 km Zurichista pohjoiseen.    Tällä kertaa meillä on vyöhykeliput, jotka pitää muistaa leimata asemalaiturilla ennen junaan nousemista. Majoitumme hotelli Ruden’iin , ja lähdemme kävelemään kaupungille.

Illalla osallistumme sitten syntymäpäiväjuhliin kyseisen hotellin tiloissa. Väkeä oli 60 henkeä, joista puolet suomalaisia. Nuoremmat osallistujat olivat pukeutuneet juhlan teeman mukaisesti muinaisiksi roomalaisiksi.

WP_20160313_10_58_18_Pro

Su 13.03.   Reinin putoukset

Kirjaudumme ulos hotellista, mutta emme vielä jätä Schaffhausenia, vaan kävelemme neljän kilometrin päässä oleville Reinin putouksille. Alkuasukkaiden mielestä ne ovat Euroopan suurimmat ja kauneimmat, hieno nähtävyys joka tapauksessa. Kiipeämme myös kosken luona rantakukkulalla kohoavaan linnaan. Kävelemme Reinin vartta takaisin keskustaan ja juomme päiväkahvit ennen kuin haemme matkatavaramme hotellista ja junailemme Zurichin lentoasemalle. Samaan junaan sattuu eilisen päivänsankarin eno puolisoineen.

Tällä kertaa Finnairin kone on täpötäynnä, huhun mukaan jopa ylibuukattu.

Matkamme oli hyvinkin onnistunut, sää olisi voinut olla paljonkin huonompi;  edellisenä lauantaina vuorilla oli satanut puoli metriä lunta. Edullisesta matkakohteesta haaveilevan kannattaa kuitenkin suunnata jonnekin aivan muualle; Zurich on juuri valittu maailman toiseksi kalleimmaksi kaupungiksi.

Gran Canaria – Playa del Ingles 2016

Näkymä_hotellin_parvekkeelta_s

Ke 13.01.   Lähtö

Taistelussa tammikuun pimeyttä ja pakkasia vastaan liityimme käpykaartiin ja karkasimme viikoksi Gran Canarialle. Aurinkomatkat lentää Finnairilla ja on ainoa isompi suomalaisomistuksessa oleva matkatoimisto, joten käytämme sitä . Lentoaika Gran Canarialle on vähän yli 6 tuntia.

Vuodenaikaan nähden korkea +25 oC lämpötila ja aurinko ovat matkaoppaiden lisäksi meitä lentokentällä vastassa. Siirrymme bussilla Green Field-hotelliin Playa del Inglesiin. Meillä on huone kahdeksannessa kerroksessa. Se on muuten asiallinen, mutta television kaukosäädintä ei löydy eikä internet-yhteys lähde käyntiin. Receptionista saamme kaukosäätimen, kun pulitamme siitä 5 euron takuumaksun, ja internet-yhteydestä viikoksi saamme maksaa 20 euroa.

Näillä kulmilla Suomi on suurvalta. On useita suomalaisia ravintoloita ja pubeja, ja muissakin ravintoloissa on suomenkielinen ruokalista. Alkuasukkaat ovat oppineet enemmän tai vähemmän suomen sanoja . Kaikissa lehtikioskeissa myydään Iltalehteä, jota ei tuoda Suomesta vaan painetaan saarella. Hotellimme lähellä oleva tori on lisänimeltään Kontulan aukio.

Maspalomas_4_s

To 14.01.   Maspalomasin dyynit

Playa del Inglesin kupeessa oleva kilometrin levyinen Maspalomasin hiekkadyynialue kutsuu. Vaellamme rantabulevardia länteen ja kuljemme sitten jonkun matkaa hiekkadyynien keskellä, kunnes valtaamme hyvällä merinäköalalla varustetun hiekkakinoksen ja jäämme sen päälle ottamaan aurinkoa ja lukemaan viihdekirjallisuutta. Muutamia alastomia auringonottajia näkyy lähettyvillä. Myöhemmin tutustumme kävellen kaupunkiin. Illemmalla osallistumme matkanjärjestäjän tervetuliaistilaisuuteen ravintola Apilaniityssä.

Teide_taustalla_s

Pe 15.01.   Santa Lucia

Olemme internetissä varanneet patikkaretken ruotsalaistaustaiselta Rocky Adventure – retkenjärjestäjältä. He keräävät osallistujat bussilla hotelleilta ja kuljettavat retken lähtöpaikalle, ja vastaavasti hakevat illalla porukan retken päätepisteestä . Tänään olemme ainoat ulkomaalaiset ruotsalaisten joukossa. Retken kieli on ruotsi, mutta tarvittaessa opas selittää tärkeimmät juttunsa myös englanniksi. Saaren sisäosissa on upeita vuoristomaisemia ja 800 km hyviä retkeilypolkuja.

Ajamme nyt bussilla Santa Lucian vuoristokylään ja lähdemme sieltä kävelemään. Retkellä on kaksi opasta ja kaksi eripituista reittivaihtoehtoa: 7 tai 13 km.  Järjestäjillä on epäilemättä ongelma osanottajien suhteen, jotka luulevat jaksavansa yhtä hyvin kuin 10 vuotta tai 30 kg sitten, ja kuolevat matkan varrelle. Niinpä koko porukka vedetään hyvää vauhtia muutama minuutti jyrkkään ylämäkeen ottaen näin turhat luulot pois. Sitten näytetään 600 m yläpuolella kohoavaa vuorenharjannetta ja ilmoitetaan, että pidemmän reitin kävelijät lähtevät tuohon suuntaan. Näin muut ikäihmiset paitsi me älyävät ilmoittautua 7 kilometrille.

Porukkaamme jää nuoria ja keski-ikäisiä ammattikuntoilijoita. Yleensä pilkkaamme hitaita ruotsalaisia, jotka pyörivät jaloissamme, mutta tällä kertaa ei ole mitään jakoa haastaa naapureita, että kuka on ekana mäen päällä. Joudumme panemaan parastamme, että edes pysymme joukon mukana. Sää on epätavallisen lämmin ja kaunis; liikumme shortseissa ja T-paidassa, vaikka tähän aikaan vuodesta huipuilla saattaisi olla luntakin. Harjanteen päällä nautitun lounaan ajaksi sentään vedämme pitkähihaista vaatetta ylle. Sieltä laskeudumme vähitellen harjanteen toiselle puolelle jylhään Guayadeque’n laaksoon. Se on tunnettu luola-asumuksistaan, jotka eivät välttämättä ole karuja ja vaatimattomia. Sadat mantelipuut kukkivat laakson rinteillä valkoisina kuin morsiuspukuun sonnustautuneina. Arja ostaa tuliaisiksi kaktushunajaa luolassa sijaitsevasta matkamuistomyymälästä. Retki päättyy vuoren seinämään koverrettuun hulppeaan luolaravintolaan, jonka luota bussi meidät löytää ja tuo hotellille.

Playa_del_Ingles_2_s

 

La 16.01.   Rantaelämää

Tänään menemme suorinta tietä Playa del Inglesin rantaan ja majoitumme aallonmurtajan luo tuulensuojaan lukemaan ja ottamaan aurinkoa. Uimme meressä. Vesi on viileää – kuin suomalaista keskikesän järvivettä. Illalla käymme syömässä suomalaisessa Kuparipannu-nimisessä ravintolassa parin kilometrin päässä hotellilta.

Playa_de_las_Canteras_s

Su 17.01.   Las Palmas

Tänään on vuorossa omatoiminen retki Las Palmasiin, saaren pääkaupunkiin, missä on lähes 400 000 asukasta. Olemme perehtyneet bussilinjoihin ja aikatauluihin. Nousemme pikavuorobussiin nro 50 ja ajamme San Telmon linja-autoasemalle Las Palmasin vanhan kaupungin kupeeseen. Emme tiedä kaupungista juuri mitään, ja San Telmon turisti-infosta on harmittavasti kaupungin kartat lopussa. Trianan kauppakadulta löydämme toisen turisti-infon ja saamme hyvän kartan.                       Sen opastuksella kävelemme 5 km kaupungin uudempaan osaan Sta Catalinan puistoaukiolle ja nautimme päiväkahvit. Kaupunki on siisti ja matkalla näemme viihtyisiä puistoja; kirkot ja museot kierrämme vastoin tapojamme kaukaa. Käymme vielä kävelemässä kaupungin hiekkarannan Playa de las Canterasin rantabulevardilla, kunnes palaamme Sta Catalinan linja-autoasemalta kotiin Playa del Inglesiin bussilla 30. Illalla kävelemme vielä syömään parin kilometrin päähän Mummola-ravintolaan.

Roque_Nublo

Ma 18.01.   Roque Nublo

Rocky Adventuren opas ilahtuu nähdessään meidät näin pian uudelleen. Tällä kertaa retkiporukassa on meidän lisäksemme peräti viisi suomalaista, yksi norjalainen ja yksi sveitsiläinen. Ajamme saaren keskustaan San Bartolomen kautta ja lähdemme patikoimaan Timagada-nimisen pikkukylän luota. Tällä kertaa reittivaihtoehtoja on kolme: 7, 10 ja 13 km. Yksi pariskunta ei selviä alkunoususta ja palautetaan bussille. Valitsemme tällä kertaa 10 km reitin, jolla on vähemmän nousua ja leppoisampi tahti kuin perjantaina. Reitti kiertelee upeissa Roque Nublon maisemissa. Se on vuoren huipulla kohoava alkuasukkaille pyhä kallionjärkäle.  Naapurisaarelta Teneriffalta siintää pilvien yläpuolella Teide-vuoren huippu.

Illalla ruokailemme suomalaisessa ruokaravintolassa nimeltä Bistro Pepper , aivan Pub Ryysyrannan naapurissa. Tarjoilijana on tomera ikänainen, joka pahoittaa mielensä, kun jätän kasvikset koskemattomina lautaselle. Minulla on hänelle vastaus valmiina: ”Palataan asiaan seuraavassa elämässäni, jos satun syntymään uudelleen kaniinina.”

Faro_de_Maspalomas_X

 

Ti 19.01.   Faro de Maspalomas

Suosittu kävelyreitti on 7 km Playa del Inglesistä pitkin hiekkarantaa länteen Maspalomasin majakalle. Kuljemme tällä kertaa sen edestakaisin. Lähempänä Maspalomasia on erityisesti nudisteille osoitettu aurinkotuolialue. Sen lähistöllä heitä liikkui pokkana meidän arvokkaasti pukeutuneiden joukossa. Nudistit ovat enimmäkseen ikäihmisiä, jotka eivät enää murehdi, mitä muut heistä ajattelevat; tosin muutamia nuoria parejakin on joukossa.

Nautimme päiväkahvit majakan luona ja palattuamme Playa del Inglesin rannalle majoitumme aurinkotuoleihin loppupäiväksi.

Illalla menemme italialaiseen ravintolaan. Tarjoilijamme puhuu hyvää suomea.

Greenfield_s

Ke 20.01.   Kotiinpaluu

Lento kotimaahan lähtee klo 15:40 . Menemme vielä aamupäiväksi hotellin uima-altaalle, minne emme ole aikaisemmin juuri ehtineetkään.

Lentomme on myöhässä, ja Finnairin tiedottaminen huvittaa. Ensin stuertti selittää pokkana, että kone oli kyllä Helsingissä lähtökunnossa, mutta Ranskan ilmatilassa oli ruuhkaa, eikä lähtölupaa saatu ennen kuin tunnin myöhässä.

Kun ollaan jo ilmassa, kapteeni kertoo totuuden: Koneen apumoottori oli hajonnut Suomessa ja viivästys johtui siitä. Sen vuoksi ilmastointi ei Gran Canarian kentällä toiminut ja suihkumoottoritkin jouduttiin käynnistämään ulkoisen paineilman avulla. Katsomme Arjan kanssa asian valoisaa puolta: Meillä on vielä toistaiseksi kaksi toimivaa moottoria, eikä paljon haittaa, jos ne pettävät loppumatkasta, kun maastossa on runsaasti pehmeää lunta.

Laskeudumme klo 00:30 pehmeästi Helsinki-Vantaan lentoasemalle, missä meitä tervehtii raikas lähes 50 oC lähtöpaikkaa viileämpi ilma.

Etelä-Amerikka 2015

Ma 26.10.     Lähtö

Olemme varanneet Albatrossilta parin viikon matkan Argentiinaan ja Brasiliaan saadaksemme valoa marraskuun alun hämärään. Tämä on ensimmäinen Albatrossin suomalaisille tähän kohteeseen järjestämä matka. Meillä on kokenut suomalainen matkanjohtaja, joka tulee liittymään seuraamme Buenos Airesissa. Helsinki-Vantaan lentoasemalla selviää, että joukkoomme kuuluu 21 henkeä, hyväkuntoisia eläkeläisiä ja muutama työikäinen yrittäjä, kokeneita maailmanmatkaajia kaikki. Aluksi lennetään Frankfurtiin. Lentoyhtiö on Lufthansa. Sieltä on lähes 14 tunnin suora yölento Buenos Airesiin . Sinne meidät kantaa suurin amerikkalaisten rakentama lentokone, Boeing 747-8; ei maailman suurin matkustajakone, mutta pisin kylläkin, 76 m. Yö on pitkä, kun siirrytään 5 aikavyöhykettä länteen. Katson matkalla kolme väkivaltaelokuvaa ja nukun huonosti.

s_BuenosAires_Hotelli

Ti 27.10.   Buenos Aires

Lentokentällä tapaamme oppaamme Irman ja alkuasukasopas Chanelin. Majoitumme Imperial Park –hotelliin aivan Buenos Airesin keskustassa. Pian lähdemme koko porukalla kaupunkikierrokselle bussilla ja välillä kävellen. Buenos Aires ei ole mikään turha kaupunki: asukkaita on kantakaupungissa 3 miljoonaa ja metropolialueella 15 miljoonaa. Kaupungin rakentajat ovat ihailleet Pariisia ja pariisilaistyylisiä rakennuksia on runsaasti. On paljon patsaita ja hienoja puistoja. Argentiinassa on kevät , on aurinkoista ja lämmintä; Palermon kaupunginosassa laaja ruusutarha on parhaassa kukoistuksessaan. Yksi tutustumiskohde on Recoletan hautausmaa. Se ei kuulosta hilpeältä vierailukohteelta, mutta tällaista hautausmaata emme ole ennen nähneet. Ei ole lainkaan tavallisia hautoja, vaan sukujen hallussa olevia patsain koristeltuja mausoleumeja. Myös Eva Peron on haudattu tänne. Hän oli monien rakastama, mutta ilmeisesti ei kaikkien, sillä hänet on haudattu 6 metrin syvyyteen. Alue on täyteen rakennettu ja hautapaikat hyvin kalliita. Täältä ei siis kannata katsella ikuista leposijaa, vaikka moni meistä on kuolemanväsynyt pitkän yölennon jälkeen.         Argentiinan talous on kuralla ja inflaatio ainakin 20 %. Rahanvaihto pankeissa on tehty vaikeaksi ja kävelykaduilla onkin pimeitä rahanvaihtajia 10 metrin välein. He himoitsevat euroja ja dollareita, joiden arvo on pysyväisempää kuin peson. Alkuasukasoppaamme johdattaa meidät erään kaupan takahuoneeseen, jossa saamme pesoja 50% virallista kurssia paremmalla vaihtosuhteella.          Kesken vaihto-operaation tulee sähkökatko ja hämärä liiketoiminta muuttuu suorastaan pimeäksi.

Illalla hotellimme haluaa tarjota koko porukalle illallisen. Jotkut meistä menevät sen jälkeen vielä ulos hotellin edustalle katsomaan iltavalaistua kaupunkia. Yksin matkustava Anja kohottaa kaksin käsin matkapuhelimensa pään yläpuolelle ottaakseen kuvan läheisestä rakennuksesta. Ohi ajava epärehellinen polkupyöräilijä sieppaa kännykän ja häviää sujuvasti katuvilinään.  Muutaman sekunnin vallitsee koominen tilanne: Anjan kädet ovat edelleen kohotettuina pään päälle, mutta niiden välissä ei ole enää kännykkäkameraa. Hän ei tiedä, mitä on tapahtunut; lähellä olevat muut suomalaiset kertovat, että polkupyöräilijä sen vei. Pyöräilijää ja kännykkää ei tietenkään sen koommin nähdä ja Anja joutuu ostamaan uuden.

s_Ruusutarha

Ke 28.10   Tango

Taas aurinkoinen päivä ja uusi yhteinen kaupunkikierros. Katselemme keskusaukiolla vaaleanpunaista presidentinlinnaa. Vanha satama-alue Puerto Madero on rakennettu komeaksi ja sitä ihailemme . Seuraavaksi näemme La Bocan värikkään kaupunginosan. Sieltä on kotoisin Argentiinan maineikkain potkupalloseura Boca Juniors, jonka stadionin näemme ulkoa päin. Valitettavasti niillä ei ole ottelua näinä päivinä, muuten minä ja Arja olisimme menneet katsomaan. Kaupungilla huomiotamme kiinnittää myös ammattikunta, jota ei ole Suomessa: ammattimaiset koirankävelyttäjät. Varakkaat koiranomistajat eivät viitsi ulkoiluttaa lemmikkejään, vaan ulkoistavat tehtävän ammattilaiselle, jolla on sitten vyyhti talutusnuoria ja kymmenkunta koiraa mukanaan. Jos olisin argentiinalainen kulkukissa, juoksisin muutaman kierroksen tällaisen ammattilaisen ympäri ja katsoisin, mitä tapahtuu. Vielä ennen hotelliin paluuta tutustumme Santelmon kaupunginosaan, joka oli muinoin rikkaiden suosiossa. Suosio sittemmin romahti keltakuume-epidemian myötä.    Illalla on ohjelmassa yhteinen ravintolaillallinen, jonka yhteydessä meille pidetään esitelmä argentiinalaisista viineistä, joita saamme myös maistella.            Aterian jälkeen on tangoshow, jossa käydään läpi argentiinalaisen tangon historia paikallisten laulajien ja tanssijoiden elävöittämänä.

s_Boca

To 29.10   Vapaapäivä

Vapaapäivä, ei mitään järjestettyä ohjelmaa. Sää on tihkusateinen; ainoa sadepäivä erinomaisen sään suosimalla matkallamme. Kävelemme Arjan kanssa kuitenkin kymmenkunta kilometriä kaupungilla. Ensin suuntaamme Galerias Pasifico –kauppakeskukseen, jossa Arja onnistuu ostamaan kauniin punaisen paidan. Yksi kaupungin nähtävyyksiä on obeliski, jonka alla olevasta postitoimistosta ostamme postimerkkejä. Niitä tarvitaan Suomeen lähtevään postikorttiin viisi kappaletta. Sitten suuntaamme kansalliseen taidemuseoon, jossa tapaamme muitakin suomalaisia. Sieltä kävelemme vielä hotellille. Lähes hotellin edessä kaupunkibulevardin viheralueella on guarani-intiaanien telttaleiri. He ovat tulleet maan pohjoisosista pyrkimään presidentin puheille ja vaatimaan oikeutta. Valtio on ottanut omakseen heidän ikiaikaisesti nauttimansa maan ja jakanut sen suuryhtiöille ja korruptoituneille poliitikoille.  Illalla paistaa taas aurinko.

s_Teräs

Pe 30.10   Pampas

Tänään teemme retken pampalle, joka on täkäläinen nimitys ruohotasangolle. Matkaamme 115 kilometriä Buenos Airesista luoteeseen tarkoituksena vierailla perinteikkäällä 600 hehtaarin maatilalla. Seudulla on satanut kolme päivää yhteen menoon. Neljä kilometriä pitkä tilustie on mutavellinä, eikä bussillamme ole sille menemistä. Tilalta lähetetään 60 vuotta vanha jeepin tapainen liikenneväline päätien varteen meitä noutamaan. Hyvä onnemme sään suhteen jatkuu, nyt paistaa aurinko.

Tilalla näemme tavallisten kotieläinten lisäksi strutsia muistuttavan nandu-linnun ja iguaani-liskon. Halukkaat pääsevät ratsastamaan. Ikivanhojen mahtavien puiden joukosta mieleemme jää ombu-puu ja 1820 –luvulla istutettu Libanonin setri. Se on kaukana kotoa kuten mekin. Gaucho , Argentiinan vastine cowboylle, esittelee meille perinteisiä varusteitaan. Lopuksi meille tarjotaan ulos katettu ateria ja saamme nauttia tilan nuoren väen musiikki- ja tanssiesityksistä.

Talon isäntä vakuuttaa, että tuuli ja aurinko ovat kuivanneet mutaisen tilustien, joten minä ja Arja sekä muuan toinen pariskunta päätämme kävellä päätielle. Siihen on aikaa, koska jeeppiin ei mahdu koko porukka kerralla, vaan se joutuu tekemään kaksi matkaa.

Jeeppi ohittaakin kävelijät, mutta pysähtyy sitten pitkäksi aikaa . He ovat löytäneet tiellä makaavan humalaisen ja itkuisen tytön, ja jääneet selvittämään tämän mahdollista terveysongelmaa. He päättelevät, että kyseessä lienee särkynyt sydän. Tyttö nouseekin jatkamaan kävelyä. Mekin ohitamme tytön hetken päästä ja hän vastaa moikkaukseemme.

s_Jeep

La 31.10   Iguassu

Siirrymme aamulla Argentiinan sisäisellä lennolla lähelle Brasilian rajaa Iguassun kansallispuiston tuntumaan. Vastassa piti olla uusi alkuasukasopas, Eduardo, mutta häntä ei löydy. Irma ryhtyy soittelemaan paikalliselle yhteistyökumppanille, mutta on kansallinen vapaapäivä, eikä ketään tahdo saada kiinni, joten Irma on nesteessä, vaikka ei vielä olla lähelläkään putouksia. Lopulta Eduardo ilmaantuu, liekö nukkunut pommiin. Iguassun putoukset Argentiinan ja Brasilian rajalla ovat yksi maailman hienoimmista luonnonnähtävyyksistä. Ne ovat lähes kolmen kilometrin levyiset, 40 – 90 metriä korkeat ja koostuvat noin 275 eri putouksesta. Vettä niissä virtaa keskimäärin 1,5 miljoonaa litraa sekunnissa.

Pienet junat kuljettavat turisteja kansallispuistossa lähelle putouksia. Argentiina on ansiokkaasti rakentanut jalankulkusiltoja ja kulkuväyliä putousten partaalle. Nenäkarhut kerjäävät turisteilta suuhunpantavaa, iso kissakala vaanii sillan alla. Siellä nyt kuljemme ja otamme runsaasti valokuvia. Paholaisen kita on runsasvetisimmän osaputouksen nimi. Sieltä nousevassa usvassa on pysyvä sateenkaari.

Illalla ajamme bussilla Brasilian puolelle. Rajamuodollisuudet ottavat aikansa. Eduardo kerää kaikkien passit ja hoitaa ne puolestamme. Majoitumme suureen ja hienoon Recanto Cataratas –hotelliin. Oppaat varoittavat lähtemästä pimeässä kävelemään kaupungille.

s_Iguassu

Su 1.11  Brasilia

Suuntaamme aamulla Brasilian puoleiseen Iguassun kansallispuistoon. Kuljemme aluksi kilometrin mittaisen kävelypolun kosken partaalla ja näemme putoukset uudesta suunnasta. Näemme polun varrella kapusiiniapinan ja tukaanilinnun. Minä ja neljä muuta olemme ilmoittautuneet lisämaksulliselle veneretkelle putousten alle. Lähdemme järeillä perämoottoreilla varustetulla kumiveneellä vastavirtaan kohti putouksia. Retkeilijät uitetaan kunnolla; vene ajetaan paikkaan, missä vesi ryöppyää niskaan 50 metrin korkeudesta.

Lisämaksulliselle helikopterilennolle putousten yläpuolelle ilmoittautuvat vain Arja ja Päivi. Muut menevät lintupuistoon katsomaan papukaijoja. Putoukset ovat vaikuttavia myös ilmasta nähtyinä.

Sääonnemme jatkuu; tämäkin päivä on aurinkoinen. Iltapäivällä ehdimme grillaamaan itseämme monta tuntia hotellin uima-altaalla, joka laajuudessaan ja monimuotoisuudessaan on pikemminkin vesistö kuin allas.

s_Iguassu2

Ma 2.11   Rio De Janeiro

Matkaohjelman mukaan oli tarkoitus siirtyä aamulennolla Rio De Janeiroon ja tehdä majoittumisen jälkeen kävelykierros Copacabanalla. Hotellimme Golden Tulip on aivan tämän ehkä maailman kuuluisimman uimarannan tuntumassa.

Albatros kuitenkin ryssi ja unohti varata meille lennon. Saimme lentoliput reilua viikkoa ennen lähtöä ja valitimme heti tämän matkaosuuden puuttumisesta. Ilmeisesti ei ollut enää mahdollista saada lippuja suoralle lennolle näin isolle porukalle, vaan lento lähti vasta 13:15 ja teki välilaskun Sao Paulon lähelle. Näin koko arvokas lomapäivä meni lentokentillä odotteluun. Riossa saimme taas uuden alkuasukasoppaan, Naslin. Hotelliin saavuttiin vasta illan pimettyä. Käveltiin tihkusateessa lähimmän korttelin ympäri. Oppaat pelottelivat meitä seudulla vaanivilla ryöstäjillä, erityisesti lähellä sijaitsevasta tunnelista varoitettiin.

s_RecantoCataratas

Ti 3.11   Cristo Redentor

Aamu valkenee harmaana ja sateen uhkaisena. Ohjelmassa on retki Corcovado-vuorelle, jolla sijaitsee 38-metrinen Cristo Redentor –patsas. Vuonna 2007 valitsi matkailuväki uudet maailman seitsemän ihmettä, ja tämä oli yksi niistä. Vuorelle noustaan rinnejunalla. Patsas ei onneksi ole pilvien peitossa, vaan sen juurelta avautuva mahtava maisema yli kaupungin näkyy selkeästi, vaikka aurinko ei paistakaan. Jeesusta esittävä patsas levittää kätensä suojelevasti kaupungin ylle. Brasiliassa Rio De Janeiro ja Sao Paulo ovat kuin Rauma ja Pori Suomessa. Sao paulolaiset pitävät riolaisia laiskureina , jotka keskittyvät vain bilettämiseen ja vartalonsa trimmaamiseen. Sao paulolaiset sanovatkin, että sinä päivänä, kun riolaiset ryhtyvät tekemään työtä, Kristus-patsas taputtaa käsiään. Iltapäivällä osa porukasta tekee favela-retken katsomaan Rion slummeja. Yleensä favelat ovat rikollisjärjestöjen hallussa, eikä poliiseillakaan ole sinne menemistä, mutta retkeläiset viedään isoon favelaan, jonka armeija ja poliisi ovat yhteisvoimin valloittaneet rikollisilta ja joka nyt on tiukassa poliisivalvonnassa.

Minä ja Arja lähdemme sen sijaan kaksin kävelemään, sillä meillä on erinomainen Helsingistä ostettu Rion kartta. Kuljemme ensiksi Copacabanan lähes päästä päähän ja jatkamme sitten Ipanemalle. Siellä käymme kastautumassa meren aalloissa. Uimaan ei ole asiaa, aallot ovat sen verran korkeita. Jatkamme vielä eteenpäin ylelliseen ostoskeskukseen, jossa Arja tekee joitakin tarpeellisia tekstiilihankintoja. Paluumatkalla käymme katsomassa Ipaneman tyttö –kahvilaa, jossa tämän maailmankuulun kappaleen säveltäjät saivat innoituksensa katsellessaan päivittäin ohi kulkevaa nuorta kaunotarta. Alkuperäinen Ipaneman tyttö on nyt 70-vuotias, ikäisekseen hyvin säilynyt, mutta säveltäjät ovat jo kuolleet. Kävelyretkelle tulee mittaa yli 13 km.

s_Ipanema

Ke 4.11   Sokeritoppavuori

Tällä kertaa retkikohteena on kaupungin ehkä kuuluisin maamerkki, Sokeritoppavuori.  Sinne noustaan kaksivaiheisella vaijerihissillä. Kyseisessä vaijerihississä on James Bond aikanaan ottanut yhteen rautahammas Richard Kielin kanssa elokuvassa Kuuraketti. Välitasanteelta on taas hienot näkymät kaupunkiin vähän uudesta kulmasta. Sen sijaan vuoren huippu on pilven sisällä, näkyvyys siellä on 10 metriä, mutta tulipahan käytyä.

Sitten retki jatkuu ydinkeskustaan, jossa käydään uudessa San Sebastianin katedraalissa. Se on iso, sinne mahtuu 5000 asiakasta, seisomapaikoiksi muutettuna 20000, mutta kyllä se on ruma. Käydään katsomassa ulkoapäin Maracana-stadionia, jolla olympialaisten avajaiset ensi vuonna pidetään. Sen virallinen yleisöennätys on 183 000 katsojaa, mutta uskotaan, että jalkapallon MM-kisojen loppuottelussa vuonna 1950 katsojia olisi ollut lähes 200 000. Nykyään seisomapaikat on poistettu eikä yli 100 000 katsojalukemiin enää päästä. Täälläkään ei meidän oleskelupäivinämme valitettavasti pelata mitään ottelua.

Käydään myös Sambadromella, Rion karnevaalien päänäyttämöllä. Se on leveä ja 800 m pitkä katu, jonka molemmin puolin on kiinteät katsomot. Joukkueen tanssin sen päästä päähän tulee kestää tasan tunti ja kaksikymmentä minuuttia.

Käymme vielä kävelemässä Kasvitieteellisessä puutarhassa. Aurinko paistaa ja on 31 astetta lämmintä, vaikka on ennustettu sadepäivää.

Iltapäivällä ehdimme Arjan kanssa vielä Copacabanan rannalle. Aallot ovat edelleen korkeita, uimisen kieltävät punaiset liput liehuvat. Kahlailen varovaisesti rantavedessä.

Illalla klo 22 alkaen on ylimääräinen retki sambashow’hun, mutta minä ja Arja jätämme sen väliin.

s_Sokeritoppa

To 5.11   Samba

Guanabaran lahden yli naapurikaupunki Niteroihin johtaa 13 km pitkä 8-kaistainen moottoritiesilta. Sinne nyt ajellaan bussilla katsomaan Rion siluettia uudesta näkökulmasta. Puolen päivän jälkeen palataan samaa reittiä Rioon ja vierailulle sambakouluun. Rion sambakarnevaali on huippukouluille totinen kilpailu. kaksitoista parasta niistä kuuluu ykkösliigaan . Niillä kaikilla on varikkotilat samassa korttelissa lähellä sambadromea. Siellä muun muassa rakennetaan bussin tai kuorma-auton alustalle karnevaaliajoneuvot. Valmistautuminen seuraavaan karnevaaliin vie koko vuoden. Huippujoukkueen vuosibudjetti on 3 – 5 miljoonaa dollaria. Joka vuosi joku voittaa ja huonoin näistä 12 joukkueesta putoaa ykkösliigasta. Se joutuu katkerasti jättämään koulutilansa alemman divisioonan voittajalle. Meille esitteli koulua yksi parhaista joukkueista: Grande Rio . Sillä on 3500 tanssijaa, mukana useita paikallisia julkkiksia.

Meitä ei päästetä koulusta helpolla. Meidät puetaan karnevaaliasuihin ja pannaan ankariin sambaharjoituksiin. Vähäpukeinen sambakaunotar näyttää mallia.

Arja vielä ostaa pois lähdettäessä Grande Rio –joukkueen paidan käytettäväksi kuntosalilla.

Illalla syödään koko porukalla ravintolassa, jossa kannetaan koko illan vartaissa erilaista lihaa pöytiin . Sitä saa syödä niin paljon kuin jaksaa.

s_Sambakoulu

Pe 6.11   Kotiinlähtö

Kotiinlähtö on vasta iltapäivällä. Luovutamme Arjan kanssa huoneemme hyvissä ajoin ja ajamme metrolla ydinkeskustaan. Teemme siellä viimeisen kävelykierroksen katsellen komeita rakennuksia ja kauniita puistoja. Aurinko paistaa edelleen , vaikka viime päivien oli ennustettu olevan sateisia. Lentokentälle lähdetään hyvissä ajoin varautuen Rion liikenteeseen, joka saattaa ennalta arvaamatta muuttua painajaismaiseksi ruuhkaksi.

Lähtöselvityksessä matka mutkistuu: Lufthansan lentoemäntien lakko ampuu alas jatkolentomme Frankfurtista Helsinkiin. Meidät reititetään Frankfurtista Muncheniin ja sieltä Helsinkiin, mutta pahaenteisesti emme saa numeroituja paikkoja noille jatkolennoille. Meille vannotaan , että paikat ovat olemassa ja vahvistetut, niitä ei vain teknisistä syistä voida tulostaa lippuihimme.

Meidän käsketään ilmoittautua Munchenin lennon lähtöportilla ja kaikki hoituu.

s_Puisto

La 7.11   Frankfurt

Lento Riosta Frankfurtiin on pari tuntia lyhyempi kuin menomatka Buenos Airesiin.   Kone saapuukin Frankfurtiin aikataulustaan edellä, ja marssimme lähtöportille A11 .

Henkilökuntaa vaan ei näy. Kun sitä vihdoin ilmestyy, meille sanotaan, että täällä on turha norkoilla, paikkoja Munchenin lennoille ei ole nyt eikä myöhemminkään. Meidät ohjataan läheiselle Lufthansan palvelupisteelle. Sieltä meidät yritetään lähettää takaisin lähtöportille, mutta kieltäydymme. Sitten meidät neuvotaan päähalliin, josko vaikka Finnair voisi auttaa meitä.           Suunnistamme päähalliin ja marssimme Lufthansan ykkösluokan matkustajien palvelutiskille.   Siellä virkailija löytää meille illan Finnairin lennolle 9 vapaata paikkaa. Meitä on tässä vaiheessa 12 . Hävikki ei ole brasilialaisten alligaattorien syytä, vaan osa meistä on jäänyt Brasiliaan viettämään rantalomaa. Otamme nuo 9 paikkaa, vaikka muutama meistä jääkin jonotuslistalle. Jonkin ajan kuluttua heidänkin mukaan pääsynsä varmistuu. Matkatavaroiden mukaan saamiseen emme vielä usko, mutta myöhemmin Finnairin tiskillä sekin onnistuu, ja kaikki on hyvin.

Illalla klo 23 laskeudumme marraskuisen Suomen kamaralle.

s_Samba

 

Pariisin kevät 2015

 

 

Notre_Dame_s

Ennen matkaa

Olimme lähdössä viettämään pitkää viikonloppua Pariisiin, mukana Arjan tyttäret Mirva ja Mari.
Vuokrasimme läheltä Riemukaarta huoneiston 3h + k , 75 m2 . Varasimme Finnarin lennot torstaiksi 7.5. sinne ja takaisin maanantaisi 11.5. Vajaa viikko ennen lähtöä lankesi Finnairin ylle lakon uhka ajalle 7. -8. 5. Arvasimme, että se peruuntuisi, mutta olimme tehneet sen verran etukäteen maksettuja ohjelmavarauksia, ettemme voineet ottaa riskiä. Siirsimme menomatkan keskiviikolle 6.5. Porukka joutuisi sietämään Pariisin kevättä yhden päivän pitempään, mutta he tuntuivat kestävän sen hyvin. Jouduimme varaamaan yhdeksi yöksi hotellimajoituksen, sillä huoneistomme vuokra-aikaa ei voinut pidentää. Majoituspaikaksi valikoitui suurten bulevardien tuntumasta hotelli Cite Rougemont. Vaikka Pariisissa on tuhansia hotelleja, sattui niin, että olin edellisessä elämässäni yöpynyt juuri kyseisessä majoitusliikkeessä. Olen sattumaan syytön, koska kyseistä hotellia ehdotti Arja. Mukaan pakattiin Uudesta Seelannista ostettu taikaviitta, joka sitten takasikin meille kauniin sään viidelle Pariisin päivälle.

Ke 6.5. Menomatka

Kolmen tunnin lentomatka Helsingistä Pariisiin sujui ilman kommelluksia. Aioimme liikkua Pariisissa pääasiasiassa metrolla ja lähijunilla. Aloitimme junailun heti ja siirryimme lähijunalla Charles De Gaullen lentokentältä keskustaan Gare Du Nord’in rautatieasemalle . Matkalippuautomaatti ei ollut ollenkaan samanlainen, johon olin vakoillut käyttöohjeet netistä, mutta pärjäsimme jotenkin. Saimme ensi tuntumaa kaupunkiin, kun kävelimme runsaan kilometrin asemalta hotellille. Majoittumisen jälkeen kävelimme bulevardeja pitkin Pariisin kuuluisimpaan tavarataloon Galeries Lafayette’en. Naisväen shoppailu siellä tuottikin tulosta.

Riemukaari_ss

To 7.5. Kiertoajelu

Aamiaisen jälkeen kävelimme Oopperatalolle, jonka tuntumasta aloitimme kahden tunnin mittaisen kiertoajelun . Saimme ensi katsauksen Pariisin kuuluisimpiin nähtävyyksiin kaksikerroksisen bussin avoimelta ylätasolta. Sitten shoppailu jatkui Oopperan lähikatujen merkkiliikkeissä.
Iltapäivällä palasimme hakemaan matkalaukut hotellilta ja siirryimme taksilla vuokraamaamme huoneistoon Riemukaaren lähelle. Vaikka taksi pystyi käyttämään joukkoliikennekaistoja, muutaman kilometrin matkaan kului ruuhkassa aikaa ja tulimme entistä vakuuttuneemmiksi, että metro on jatkossa liikennevälineemme. Vuokraajan edustaja oli meitä vastaanottamassa ja esitteli meille kaikin puolin hyvin varustetun kämppämme.

Eiffel_s

Pe 8.5. Eiffel-torni

Olimme jo Suomessa ostaneet liput Eiffel-torniin välttääksemme jonotusta, mutta kyllä hisseihin silti joutui jonottamaan. Kävimme 324-metrisen tornin ylimmällä tasolla, ja olihan sieltä hyvät näköalat. Arja ja Mari kävelivät kakkostasolta alas maahan portaita pitkin, ja saivat pohkeensa kipeäksi.
Illaksi olimme ostaneet liput Parc de Princes –stadionille, jossa pelattiin Ranskan ylimmän sarjatason potkupallo-ottelu PSG – Guincamp . Lähes 50 000 katsojaa vetävällä stadionilla oli tunnelmaa. Kansa lauloi hattutempun tehneen Edinson Cavanin nimeä. Se ameeban näköinen ruotsalainen, Zlatan Ibrahimovic, teki kaksi maalia ja antoi hyviä syöttöjä. Ottelu päättyi sarjaa johtavan kotijoukkueen hyväksi 6 – 0 .
Opimme koko ajan paremmin liikkumaan metrolla. Metron ovet toimivat parhaiden ranskalaisten giljotiiniperinteiden arvoisesti. Näimme kaksikin turistipariskuntaa, jotka liian myöhään yrittivät nousta vaunuun tai siitä pois. Heitä ei kuolema ehtinyt erottaa, vaan sen tekivät metron ovet: toinen jäi laiturille , kun toisen vei juna.

Peilisali_s

La 9.5. Versailles

Versaillesin palatsi ja puutarha 21 km Pariisin ulkopuolella on kokopäiväretken arvoinen nähtävyys. Matkustimme sinnekin lähijunalla . Olimme ostaneet jo Suomessa liput valmiiksi ja luulimme kävelevämme sisään noin vain, mutta järkytykseksemme pihalla odotti kiemurteleva puolen kilometrin jono. Se liikkui aika hyvin ja selvisimme siitä tunnissa. Palatsin koko on valtava, seinillä on jättiläismäisiä tauluja ja katotkin täynnä hienoja maalauksia. Huoneista kuuluisin on peilisali. Puutarhassa on muotoon leikattujen puiden ja muiden kasvien lisäksi antiikin jumalia ja muita taruhahmoja esittäviä veistoksia ja suihkulähteitä, ja se on huomattavan laaja.
Palatessamme kotimatkaa varten Versaillesin rautatieasemalle henkilökunta ei päästänyt meitä eikä muitakaan junalaiturille. He eivät osanneet sanaakaan englantia, emmekä me niin paljoa ranskaa, että olisimme ymmärtäneet selityksestä mitään, mutta ilmeistä oli, että junat eivät kulkeneet.
Viittomakielellä meille näytettiin, että menkää pois asemalta tuohon suuntaan ja kääntykää sitten vasemmalle. Emme lainkaan tienneet, miten pitkälle meidän pitäisi kulkea ja mikä meitä siellä odotti. Kenties siellä 30 metrin päässä odottaisivat Pariisiin meneviä junia korvaavat bussit.
Ei ollut busseja , mutta huomasimme 50 metrin päässä edellämme kulkevan punatakkisen miehen, joka myös oli ollut juna-asemalla ja kenties ymmärtänyt selitykset.
Päätimme seurata häntä, ja reilun kilometrin kävelyn jälkeen tulimmekin toisen rautatielinjan varrella olevalle asemalle, josta pääsimme junalla Pariisiin.

Louvre_s

Su 10.5. Louvre

Eilisestä viisastuneina saavuimme Louvreen aamulla klo 9 heti sen auetessa välttääksemme jonot.
Louvre on maailman suosituin museo; kävijöitä vuodessa 8,8 miljoonaa.
Asian voisi ilmaista näinkin: Jos tutustuu päivässä sataan Louvren esineeseen , on kymmenen vuoden kuluttua nähnyt ne melkein kaikki. Tauluja ja muita taide-esineitä on 35 000 . Kuuluisin yksittäinen taideteos on Mona Lisa . Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen on taatusti saanut kuvataiteesta perusteellisen yliannostuksen .
Louvresta jatkoimme aurinkoisessa säässä kävellen Seine-joessa olevalle Ile de la Citen saarelle katsomaan Notre Dame –kirkkoa. Se on iso, vanha ja sangen koristeellinen. Sisäpuolella musta kirkonmies piti messua. Paluumatkalla jäimme pois metrosta Champs Elysees-kadulla tarkoituksena juoda äitienpäiväkahvit. Pitkän ja huolellisen valintamenettelyn jälkeen leivoskahvit juotiin l’Atelier Renault’in katukahvilassa; lasku 70 euroa.

Äitienpäiväkahvit_s

Ma 11.5. Kotiinpaluu 

Maanantai-aamuna ahtauduimme matkalaukkuinemme tupaten täynnä olevaan lähijunaan.

Junanvaihto Chatelet-Halles aseman labyrintissä onnistui, kun kysyimme tietä univormupukuiselta alkuasukkaalta. Charles De Gaullen lentoasema on laaja, mutta kävelymatka juna-asemalta terminaaliin 2D on sangen kohtuullinen . Jouduin vielä ruumiintarkastukseen, kun metallinpaljastin hälytti kohdallani. Titaaniruuvejahan minulla on jalassa jos toisessakin.

Muuten kotimatka sujui kommelluksitta.

 

Uuden Seelannin matkakertomus 5. – 24.02.2015

 

???????????????????????????????

To 05.02. – Pe 06.02. Lähteminen

Tanskalaistaustaisen Albatros-matkatoimiston järjestämä Uuden Seelannin kiertomatka vastasi toiveitamme . Nyt oli aika lähteä, kun eläkkeellä on aikaa ja terveys on vielä hyvä, niin että jaksaa.
Uusi Seelanti on outo ja kiehtova paikka. Asukkaita  on hieman vähemmän kuin Suomessa, mutta lampaita on 40 miljoonaa . Sää kesällä muistuttaa paljon Suomen kesäsäätä. Talvisin vuoriseuduilla on hyvät hiihtomahdollisuudet. Matkamme ajankohta vastaa siellä elokuun alkua Suomessa. Matkailu Uuteen Seelantiin on lisääntynyt räjähdysmäisesti, kun ihmiset haluavat nähdä elokuvien ”Taru Sormusten Herrasta” ja ”Hobitti” kuvauspaikkoja.
Uusi Seelanti on vastakkaisella puolella maapalloa, kauempana kuin mikään muu maa Suomesta katsottuna. Maan liikenne on vasemmanpuoleinen, sähköpistorasiat outoja , aurinko on keskipäivällä pohjoisessa, Amerikka sijaitsee idässä eikä tähtitaivaskaan näytä tutulta.
Helsinki-Vantaan lentoasemalla tapasimme matkatoverimme ja Albatrossin edustajan.
Hän ei lähtenyt mukaamme, vaan Albatros luotti, että tokihan me tuommoisen matkan osaamme
itsekin mennä, ja varsinainen oppaamme odottaisi meitä Aucklandissa.
Ryhmäämme kuului 29 henkeä. He olivat viimeisen päälle kokeneita maailmanmatkaajia, jotka olivat käyneet kaikissa muissa paikoissa paitsi Uudessa Seelannissa. Useimmat olivat meidän ikäisiämme; kolme matkusti yksin, muilla oli huonekaverina puoliso tai tytär tai muu ystävä.
Erikoinen sattuma oli , ettei yhtään tupakoitsijaa ollut joukossa.
Menomatka kestäisi 35 tuntia. Ensimmäinen välietappi oli Lontoo, jonne lensimme Finnairilla. Lontoon Heathrow’sta Qantas-yhtiön Airbus A380 –kone lennättäisi meidät Australian Sydney’hin tehden Dubaissa tankkausvälilaskun. Kyseinen konetyyppi on maailman suurin lentokone.
Matkustamossa on kahdessa kerroksessa kymmenen istuinta rinnakkain , ja matkustajia mahtuu jopa 850. Neljä Rolls Roycen Trent-suihkumoottoria nostivat jättiläisen taivaalle.
Lähtö tapahtui Lontoosta torstai-iltana ja Sydney’hin laskeuduttiin aamulla . Kyseessä ei tosin
ollut perjantai- vaan lauantai-aamu. Etenkin naiset käyttivät viisaasti matkalla lentosukkia; monilla miehillä oli vaikeuksia saada kenkiä mahtumaan turvonneisiin jalkoihinsa.
Sydneystä oli vielä parin tuhannen kilometrin lento Uuden Seelannin suurimpaan kaupunkiin Aucklandiin. Uuden Seelannin aika on Lontoon aikaa edellä 13 tuntia, koska siellä on nyt kesäaika.

La 07.02. Auckland

???????????????????????????????

Pohjoissaarella sijaitsevassa Aucklandissa on 1,5 miljoonaa asukasta eli kolmasosa maan asukasluvusta, mutta pääkaupunki se ei ole. Tämä ”Purjeiden kaupunki” sijaitsee Tasmanian meren ja Tyynen valtameren välisellä kannaksella. Aucklandin lentoasemalla oli meitä vastassa oppaamme Sirpa Jukarainen ja bussikuskimme Mike. Yhden matkustajan matkalaukku oli hävinnyt , ja asian selvittely viivytti etenemistämme. Aurinko kuitenkin paistoi.
Majoituttuamme hotelliin Aucklandin keskustassa minä ja Arja ehdimme vielä läheiseen Sky Tower
-näkötorniin katsomaan maisemia. Tornin näköalatasanteella oli lasilattia 186 metrin korkeudella . Uusiseelantilaiset ovat huolellisesti rakentaneet sen hieman korkeammaksi kuin Sydneyn vastaava torni. Uusi Seelanti ja Australia ovat rakkaita vihollisia kuten Suomi ja Ruotsi tai Pori ja Rauma ja niin edelleen.

Su 08.02. Tauranga

WP_20150208_015

Aamu valkeni pilvisenä. Vuorossa oli kiertoajelu Aucklandissa. Kaupungin alueella on 63 sammunutta tulivuorta, ja niistä yhdelle Mount Eden’ille kiipesimme katsomaan maisemia.
Sitten bussimme suuntasi kohti Taurangan satamakaupunkia Bay of Plenty’n rannalla.
Aurinko paistoi taas ja uimarannalla oli sunnuntaista johtuen paljon väkeä.
Minä ja Arja kävimme uimassa, mutta vesi oli aika kylmää. Olemme tottuneet siihen, että jos rannalla kasvaa palmuja, vesi on lämpimämpää. Illalla saavuimme Whakataneen, jossa viettäisimme kaksi yötä. Kävimme Arjan kanssa iltakävelyllä meren rannalla.
Whakatane on se paikka, jossa ensimmäiset Uuden Seelannin alkuasukkaat maorit tarujen mukaan astuivat maihin.

Ma 09.02. White Island

White_Island_s

Löytöretkeilijä James Cook ei koskaan käynyt White Island’illa , mutta aina kun hän purjehti saaren ohi, se oli valkoisen pilven peitossa, siitä nimi. Tämä pieni tulivuorisaari sijaitsee Whakatanen edustalla 49 km päässä rannasta. Retki sinne on lisämaksullinen, 199 dollaria / nenä.
Venematka sinne kesti puolitoista tuntia. Perillä meille jaettiin kypärä ja kaasunaamari.
Arvelin niiden olevan joutavaa hössötystä, ja muiden laittaessa kypärän kiltisti päähän ja harjoitellessa kaasunaamarin käyttöä minä sijoitin ne reppuuni. Jonkin ajan kuluttua alkuasukasopas huomasi sen ja kiukkuisena teki minulle kurinpalautuksen. Kypärä päähän, sääntöjä on noudatettava. Tämä tulivuori ei ole sammunut vaan hyvinkin toimiva, ja puskee sen verran sakeasti rikkihöyryjä, jotka kirvelevät silmiä ja yskittävät, että jouduin kiireesti kaivamaan kaasunaamarin repusta. Se valkoinen pilvi koostuu juuri rikkihöyryistä.
Kraatterin pohjalla on lampi jotain vihreää selvästikin kuumaa nestettä.
Aikoinaan tulivuorisaarelle yritettiin perustaa kaivosta ja tehdasta, mutta rikkihöyryt tuhosivat betonin ja ruostuttivat metallin, ja tulivuori tappoi työntekijät viimeiseen mieheen.
Kerran laivan tullessa saarelle elossa tavattiin ainoastaan kissa.
Paluumatkalla tavattiin useiden kymmenien delfiinien parvi. Veneen kapteeni jäi ajelemaan kahdeksikkoa niiden luo ja delfiinit leikkivät pinnassa.

Illalla oli vielä maorialkuasukkaiden järjestämää ohjelmaa.
He esittelivät erikoisia esineitään ja tapojaan ja pyhiä paikkojaan, ja valmistivat maahan haudattujen kuumien kivien päällä rosvopaistin tapaista liharuokaa.
Musiikkia ja tanssiakin he esittivät.
Poistuessamme henkilökunta asettui riviin ja meidän piti hieroa neniä vastakkain heistä jokaisen kanssa.

Ti 10.02. Vulkaaninen ihmemaa

Waiotapu_s

Whakatanesta ajoimme Rotoruaan, joka on turistikeskus saman nimisen järven rannalla ja keskellä kuumia rikkilähteitä. Siellä maalämpö saa vähän erilaisen merkityksen kuin Suomessa, ja sitä käytetäänkin energiatuotantoon.
Jatkoimme matkaa Waiotapu-nimiseen paikkaan, jossa on varsinainen luonnon muodostama vulkaaninen huvipuisto. Ensin mentiin katsomaan geysir’iä eli kuumaa suihkulähdettä , jonka tiedettiin purkautuvan joka päivä klo 10:15. Pilvinen päivä kääntyi sateiseksi kun odottelimme purkausta, ja sadetakin matkalaukkuun unohtanut Arja kastui. Geysir ei oikeastaan luonnostaan olisi noin täsmällinen, vaan se saadaan ärsytettyä purkautumaan kaatamalla siihen hieman pesuainetta.
Pieni vilppi on aina paikallaan, sanoi painin olympiavoittaja Pertti Ukkolakin.
Sitten teimme muutaman kilometrin kävelykierroksen ihmetellen maassa olevia kraattereita ja eri värisiä kuumia lammikoita. Niillä oli nimiäkin: Paholaisen mustepullo , Helvetin kraatteri, Samppanja-allas …
Huvipuiston kaupasta Arja osti neljällä dollarilla sadeviitan. Sitä ei koskaan otettu pois pakkauksesta, sillä se osoittautui taikaviitaksi.
Sade lakkasi , ja loppuloman ajan reitillemme sadetta ennustavat säätiedotukset joutuivat kerran toisensa jälkeen häpeään. Pilvet haihtuivat edestämme ja aurinkoiset päivät seurasivat toistaan.
Pian pysähdyimme katsomaan ja kuvaamaan Huka-nimistä vesiputousta, joka muistutti Imatrankoskea. Sitten tulimme Taupo-järvelle ja saman nimiseen kaupunkiin. Taupo on Uuden Seelannin suurin järvi.
Sitten tullaankin jo Tongariron kansallispuistoon. Lähellä tietä on yhden neliökilometrin kokoinen Rotopounamu –järvi , jonne tekisimme kävelyretken. Sirpa-opas antoi puolitoista tuntia aikaa ja päästi meidät omaan tahtiimme polulle, jonka hän uskoi johtavan suoraan järven rantaan; ei mitään mahdollisuutta eksyä. Polku alkaa vajaan kilometrin ylämäellä , ja Sirpa ristii mielessään minut ja Arjan vuoristokauriiksi katsoessaan meidän katoavan tuota pikaa horisonttiin.
Mäen päällä tulemme polun risteykseen, järveä ei näy ja ymmärrämme, että polku ei johda rantaan vaan kiertää järven ympäri. Emme tiedä muista , mutta minä ja Arja ehtisimme annetussa ajassa helposti kiertää järven, ja lähdemmekin matkaan. Järven takana on täydellinen hiekkaranta, aurinko paistaa ja vesi on lämmintä. Uskon ehtiväni käydä uimassa , ennen kuin muut mahdolliset järven kiertäjät saapuisivat paikalle. Joudun kuitenkin kahlaamaan kauas päästäkseni uimasyvyydelle ja
olen vasta nousemassa alasti järvestä, kun matkakumppanimme Irma pyyhältää paikalle.
Hän on sosiaalinen eikä mikään mielensäpahoittaja, eikä pahastu nytkään.
Ehdin verhoutua ennen seuraavien tuloa.
Illalla majoitumme hotelliin Tongariron kansallispuistoon suurten tulivuorten maisemaan.
Hotellin johtaja on tuskin eläissään nähnyt montaa suomalaista, ja vetää nyt Suomen lipun salkoon kolmenkymmenen suomalaisvieraan kunniaksi. Ihmettelemme, mistä hän sen Suomen lipun sai.

Ke 11.02. Tongariro

???????????????????????????????

Teemme koko porukalla aamukävelyn hotellilta ylämäkeen, nousua kertyy yli sata metriä.
Hotelli on 1142 metrin korkeudella merenpinnasta.
Kuskimme Mike oli käynyt Tongarirossa jo kolme kertaa tänä kesänä, ja joka kerta oli satanut lunta. Meillekin oli ennustettu sadetta, mutta nyt aurinko paistaa ja on lämmintä.
Tänään ajamme kuusi tuntia saaren eteläpäähän Wellingtoniin, joka on Uuden Seelannin pääkaupunki. Asukkaita siellä on ”vain” vajaat 200 000. Aurinkoinen sää jatkuu. Wellingtonissa tuulee melkein aina kovaa, mutta nyt on tyyntä. Käymme katsomassa maisemia Victorian mäellä, jonka korkeus on 196 m.

Majoitumme ahtaaseen hotellihuoneeseen aivan kaupungin keskustaan.
Meille on kerrottu, että Wellingtonissa tapahtuu maanjäristyksiä keskimäärin joka toinen sekunti.
Melkein kaikki ovat niin pieniä, ettei niitä huomaa, mutta joka paikassa on kyllä toimintaohjeita ison maanjäristyksen varalta. Itse olen ajatellut livahtaa kylpyammeeseen rakennuksen sortuessa.
Kurkistan kylpyhuoneeseemme. Siellä ei ole ammetta. Olen pulassa.

Porukassamme Anja osoittautuu Arjan sisaren entiseksi esimieheksi ja lähettää tälle terveisiä.

To 12.02. Wellington

Wellington_s

Lähdemme bussilla kaupunkikierrokselle. Kaupunki on merellinen, mutta myös mäkinen. Bussi jättää meidät vaijerivaunun ala-asemalle. Vaijerivaunu nousee sitten kiskoja pitkin jyrkkää rinnettä mäelle. Kävelemme sieltä alamäkeen läpi kasvitieteellisen puutarhan alhaalla odottavaan ruusutarhaan. Parlamenttitalo on kaupungin tunnusomainen rakennus, katselemme sitä ulkoa päin. Kirkot ovat Uudessa Seelannissa harvassa. Väki ei ole kovin uskonnollista; alle puolet on kristittyjä,
kolmasosa ei tunnusta mitään uskontoa.
Loppupäiväksi hajaannumme katselemaan kaupunkia omaan tahtiin. Minä ja Arja vierailemme
Te Papa – museossa , joka esittelee maorien historiaa. Museon aulaa tosin hallitsee Taru Sormusten Herrasta –kirjoista tuttu isokokoinen örkki-soturi. Käymme myös City Galleryssä arvellen sitä taidemuseoksi, mutta se tuottaa pettymyksen.
Ajattelemme ostaa illaksi hotellihuoneeseen kotimaisia kiivi-hedelmiä, mutta jätämme koko jutun kun huomaamme, että ne on tuotu Italiasta.

Pe 13.02. Eteläsaarelle

WP_20150213_004

Tänään on aika siirtyä Cookin salmen yli Uuden Seelannin eteläsaarelle. Kuskimme Mike jää
Pohjoissaarelle kohtuullisten juomarahojen kera ja pääsee pitkästä aikaa nukkumaan omaan sänkyynsä. Salmi ylitetään lautalla, joka on lähes ruotsinlaivan kokoinen. Ennustetut sateet väistyvät ja saamme tehdä yhden maailman kauneimmista merimatkoista aurinkoisessa säässä.
Matka Wellingtonista Eteläsaaren Pictoniin on 92 km ja kestää kolme tuntia.
Sieltä jatkamme uuden bussikuskimme Daven kyydissä kohti itärannikon Kaikouraa.
Ajaessamme meren rantaa näemme kymmenittäin turkishylkeitä. Vanhat yksilöt löhöilevät kivien päällä, poikaset leikkivät.
Illalla Kaikourassa minä ja Arja halusimme taas patikoida. Patikkapolku lähtee Point Kean –nimisestä paikasta 5 km päästä hotellistamme. Kylässä ei ollut taksia, mutta paikallinen pikkubussiyrittäjä suostui viemään meidät polun alkupäähän . Sovimme hänen kanssaan myös paluukuljetuksesta. Teimme 7 km:n lenkin erittäin hyvin hoidetulla polulla, josta oli komeat näkymät meren rantaan.

La 14.02. Tekapo –järvi

Tekapo_4

Kaikourassa piti olla aamulla valaiden ja albatrossien katseluretkiä , mutta ne peruuntuivat liian kovan tuulen takia. Kymmeneltä lähdimme matkaan kohti Tekapo-järveä. Sää oli kolea ja pilvinen.
Arjan olkapää oli kipeä, mutta Anja paransi sen healing-käsittelyllä bussimatkan aikana, vaikka Arja ei etukäteen tippaakaan uskonut sellaisesta voivan olla apua.
Ajoimme kautta Canterburyn tasangon . Näimme lukemattomia lampaita. Yritinhän minä kyllä laskea niitä, mutta siitä ei tullut mitään, kun nukahdin aina heti kättelyssä.
Oppaamme Sirpa kertoi Maorien keskinäisistä taisteluista näillä seuduilla 1800-luvulla .
Jollain pissatauolla katselin taukopaikan myymälässä huoneentaulua, johon oli koottu Murphyn lain pykälät. Luin sen läpi katsoakseni, olisiko niissä jotain uutta. Yksi oli minulle uusi: ”Älä pelehdi rouva Murphyn kanssa”.
Päivän kohokohta oli saapuminen Tekapo –järvelle. Olimme yrittäneet ehtiä rannalla olevalle Hyvän Paimenen kirkolle ennen sen sulkemista klo 17, mutta emme aivan onnistuneet.
Kirkko toisaalta näytti aika rupuiselta, enkä ymmärtänyt, miksi joku haluaisi käydä sen sisällä.
Järvi sen sijaan oli hieno ilta-auringossa. Sen vesi oli vaalean turkoosinväristä.
Taustan muodostivat kuivuuden kellastamat kukkulat ja tummanvihreä metsä, taempana harmaat vuoret ja sininen taivas. Kirkossa ei ollut alttaritaulua , vaan sen tilalla oli iso ikkuna järvelle päin.

Yöksi majoituimme Twizel –nimiseen pikkukaupunkiin McKenzien piirikunnassa.
Koko piirikunta oli saanut nimensä James McKenzie –nimisen lammasvarkaan mukaan.

Su 15.02. Arrowtown

Arrowtown_3

Aamulla ajettiin Mt Cookin kansallispuistoon. Mount Cook on Uuden Seelannin korkein vuori,
3734 metriä. Nyt pilvet olivat alhaalla , eikä vuoria näkynyt.
Ajettiin sitten kohti Queenstown’ia . Lindisin solassa aurinko alkoi taas paistaa ja maisemat olivat mahtavat. Pysähdyttiin katsomaan benji-hyppääjiä Kawarau-joen vanhalla sillalla.
Seuraava etappi oli vanha kullankaivajien kaupunki Arrowtown.
Siellä oli kullankaivuun museo. Museossa oli myös vanha koululuokka liitutauluineen. Kirjoitin taululle sanan ”Ilomantsi”. Kukaan ei uskalla pyyhkiä sitä pois, koska ei tiedetä, mitä se tarkoittaa. Ja jos Arrowtowniin tulee joskus joku ilomantsilainen, hän menettää mielenrauhansa lopullisesti.
”Kuinka he tiesivät, että minä olen tulossa ?”
Iltapäivällä saavuimme Queenstowniin, jossa tulisimme viettämään kolme seuraavaa yötä.
Queenstown on uusiseelantilaisten kesäkaupunki suuren Wakatipu –järven rannalla.
Siellä on valtavasti erilaisia aktiviteettivaihtoehtoja . Nyt huippukaudella se oli täynnä turisteja.
Ihmiset viihtyivät uimarannalla, tunnelma oli iloinen. Ihmettelimme puistossa jättipaksuja puita, ilmeisesti Kaliforniasta tuotuja punapuita. Tätä lajia ovat maapallon suurimmat elolliset olennot.

Ma 16.02. Millford Sound

Millford_Sound_12

Aamulla oli aikainen lähtö klo 7:15 . Meillä oli varattuna vuonoristeily Millford Sound’illa .
Ajoimme kiertäen Wakatipu-järven rantoja. Nouseva aurinko väritti Remarkable Mountains –vuorten huippuja, mutta laaksot olivat vielä usvan peitossa. Ajomatka Uuden Seelannin eteläisten alppien välistä oli maisemiltaan unohtumaton, 280 km yhteen suuntaan. Risteily Millford Sound –vuonolla oli mahtava. Joku Norjassa käynyt sanoi, että ovathan Norjankin vuonot kivoja, mutta kalpenevat tämän rinnalla. Aamulla lähdettäessä Sirpa sanoi, että määränpäähän oli ennustettu sadetta, mutta luotimme Arjan taikaviittaan, ja sää olikin lämmin ja aurinkoinen. Se oli kuulemma vasta kolmas aurinkoinen päivä täällä tänä vuonna, eikä Sirpakaan ollut eläissään nähnyt täällä sateetonta päivää. Eteläsaaren länsirannikolla vuotuinen sademäärä on 6 metriä, paitsi jos sattuu sateinen vuosi, jolloin se on 7,5 metriä.

Ti 17.02. Queenstown

???????????????????????????????

Kokonainen vapaapäivä Queenstownissa: jokainen sai tehdä, mitä halusi.
Minä ja Arja ajoimme gondolihissillä 600 metriä ylämäkeen, ja aloimme sieltä patikoinnin kohti kaupungin takana kohoavaa 1748 m korkeaa Ben Lomond –vuorta. Kävelimme kaksi ja puoli tuntia ylämäkeen. Loppumatkasta vuori näytti korkeammalta ja jyrkemmältä kuin kaukaa. Oli kuin torniin olisi kiivennyt, vähän väliä piti pysähtyä levähtämään. Muut kiipeäjät olivat enimmäkseen parikymppisiä nuoria; vain japanilaisten porukassa oli muita vanhuksia.
Lähellä huippua näimme uljaan elukan. Himalajalta tänne istutettu vuorivuohi tari oli ottanut seudun reviirikseen ja mäkätti paheksuen sinne tunkeville turisteille. Se ei kuitenkaan tullut niin lähelle, että olisi kannattanut yrittää valokuvausta.
Huippu on lähiseudun korkein, ja sinne päästyä maisemat olivat sangen palkitsevia.
Paluumatka sujui nopeammin, vaikka jalkoja joutui jännittämään jyrkässä rinteessä paikoitellen olleen irtosoran takia.
Myöhemmin iltapäivällä Arja pesi pyykkiä ja kirjoitettiin postikortteja.

Irma ja Kaija järkyttivät liitovarjohyppyjen järjestäjiä ilmoittautumalla halukkaiksi hyppäämään ja maksamalla osallistumismaksun. Hyppyä ei lopulta voitu toteuttaa epäedullisten tuuliolosuhteiden vuoksi, mutta hatunnoston arvoinen rohkeuden osoitus 65-vuotiailta rouvilta.

Neljän hengen porukka ajoi gondolihissillä yläasemalle ja patikoi sieltä alas kylään.
Yksi pariskunta kävi pelaamassa golfia. Maija-Liisa ajoi alamäkiautolla gondolihissin yläaseman luona olevalla radalla.

Ke 18.02. Fox Glacier

WP_20150219_006

 

Lähtö Queenstownista oli klo 8 , sää oli taas aurinkoinen. Ajettiin Hawea- ja Wanaka-järvien ohi. Mahtavat maisemat jatkuivat Ahuriri- ja Mount Aspiring –kansallispuistojen läpi ajettaessa. Haast’in solassa pysähdyttiin katsomaan, kuinka Thunder Creek ryöppysi 28 metriä korkeana vesiputouksena Haast-jokeen. Sitten saavuttiin Tasmanian meren rantaan. Sieltä otettiin bussin kyytiin hollantilainen polkupyöräilijä, jonka polvi oli kipeytynyt.
Iltapäivällä saavuttiin Fox Glacier’in kylään, ja käytiin katsomassa saman nimistä jäätikköä. Siitä nähtiin likainen alaosa, jota kasvihuoneilmiö huolestuttavasti sulatti. Hotelli oli selvästi huonompi kuin muut majoituspaikkamme ja retkeläisten naisväki sitä kovin moitiskeli.

To 19.02. Sademetsä ja jäätikkö

Fox_Glacier_s

Aamupäivällä käytiin koko porukalla tekemässä Mathison –järven ympärikävely: 4,4 km.
Järvestä saattaa kauniilla säällä heijastua Uuden Seelannin korkein vuorenhuippu Mount Cook.
Tällä kertaa pinnasta heijastuivat vain sadepisarat. Tämä oli ainoa kerta , kun Arjan sadeviitan taika vuoti. Kylän info-putiikin olisi pitänyt auttaa matkailijoita, mutta kun kysyimme patikointimahdollisuuksia, naisvirkailijaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, ja saamamme kartta oli kelvoton. Minä ja Arja läksimme kuitenkin kävelemään karttaan merkittyä reilun kilometrin polkua. Sen takaa löytyi lisää erinomaisesti hoidettuja kävelyreittejä, joita ei ollut kartassa.
Kuljimme läpi vaikuttavan sademetsän, riippusiltaa kuohuvan joen yli ja kiipesimme näköalapaikalle, josta Fox Glacierin jäätikkö näkyi kokonaisuudessaan taustanaan Uuden Seelannin toiseksi korkein vuori Mount Tasman. Aurinkokin paistoi taas. Päivälle kertyikin kävelyä noin 15 km. Olimme ilmoittautuneet myös järjestetylle jäätikkökävelylle, mutta se oli buukattu täyteen , emmekä sinne päässeet. Illan pimettyä kävimme vielä Sirpan johdolla sademetsässä ihmettelemässä kiiltomatoja.

Pe 20.02. Christchurch

WP_20150220_017

Aamu on aurinkoinen. Mount Cookin metsästys saa onnellisen lopun, kun käymme Mathison –järven parkkipaikalla ihailemassa ja valokuvaamassa sitä. Ajamme pitkin Tasmanian meren rantaa. Ohitamme kiireesti Hari Hari –nimisen paikan. Pysähdymme huuhtomaan kultaa Ross-nimiseen paikkaan, jossa on aikoinaan oikeasti huuhdottu kultaa. Jokainen turisti sai soralla täytetyn vaskoolin, johon oli istutettu muutama hengetön kultahippu. Hokitika –nimisessä paikassa Arja onnistuu ostaman neulepaidan kotimiehelle tuliaisiksi. Käännymme sisämaahan ajaaksemme saaren poikki Arthur’s Pass –nimisen solan kautta. Siellä nautimme maisemien lisäksi suklaakakkua ja kuohuviiniä erään matkalaisen 65-vuotispäivän kunniaksi. Illalla saavumme Tyynen valtameren rantaan Eteläsaaren suurimpaan kaupunkiin Christchurch’iin. Sen keskustan jälleenrakennus on edelleen vaiheessa vuonna 2011 sattuneen tuhoisan maanjäristyksen jäljiltä. Kuskimme Dave on täältä kotoisin ja hänenkin kotinsa tuhoutui järistyksessä.

La 21.02. Australiaan

WP_20150221_007

Herätys on klo 3:30 . Hotellin pihalla katselemme tähtitaivaalla loistavaa Etelän ristiä.
Emme ole heränneet katsomaan tähtiä, vaan siirrymme bussilla lentokentälle Sydney’n aamulentoa varten. Sirpan arvion mukaan olemme tähän mennessä ajaneet bussilla 3725 km.
Sydneyssä on lämmintä mutta pilvistä. Teemme Sirpan johdolla tutustumiskävelyn hotellin lähiseudulle. Arja on jättänyt taikaviitan pois repustaan ja sade kastelee meidät. Illemmalla teemme Arjan kanssa kierroksen huvittelualueeksi muutetussa vanhassa Darlingin satamassa ja käymme Sealife-akvaariotalossa katsomassa isoja ja outoja merieläimiä. Aurinko paistaa taas.

Su 22.02. Sydney

WP_20150222_028

Aamulla lähdemme kiertoajelulle klo 8:30 . Ajamme yli Harbour Bridgen, joka on kaupungin ikoni oopperatalon ohella. Tutustumme kuuluisaan Bondi Beach –rantaan.
Olen sitä mieltä, että jos tulee näin pitkän matkan uimarannalle , tarttee uida kanssa.
Vesi on lämmintä, mutta Tyynen meren aallot ovat isoja, ja on vaikeaa päästä kahlaamaan uimasyvyydelle. Ehdin uida muutaman vedon, kunnes muita suurempi aalto tulee. Se nostaa minut jalat kohti taivasta ja junttaa pää edellä pohjaan. Vielä illallakin tyhjennän hiekkaa korvista ja suolavettä poskionteloista.
Meillä on opastettu tutustumiskierros Oopperatalon sisätiloihin. Se on oikeastaan monitoimitalo, viidestä konserttisalista oopperalle on varattu toiseksi isoin. Ulkoa talo on päällystetty yli miljoonalla keraamisella laatalla, jotka on käsitelty likaa hylkiviksi. Niinpä taloa ei tarvitse koskaan pestä, vaan seuraava rankkasade hoitaa homman. Samaan perustuu perheemme auton puhdistus.
Sitten meille on varattu kahden tunnin risteily kaupungin monihaaraisella satamalahdella. Aurinko paistaa, ja näemme Harbour Bridgen ja kaupungin silhuetin uudesta näkökulmasta.

Nyt on kiinalaisten uusi vuosi , ja huomattava osa heistä on matkustanut Sydney’hin juhlimaan sitä.
Illalla asetumme hyvissä ajoin kadun varteen , ja seuraamme siinä tunnin kestävää juhlaparaatin ohimarssia.

Ma 23.02. Kotiinlähtö

WP_20150223_001

Luovutamme hotellihuoneen pois aamiaisen jälkeen. Minä ja Arja lähdemme kaupungille.
Kävelemme kasvitieteelliseen puutarhaan. Istuskelemme lähellä rantaa ja oopperataloa , katselemme ihmisiä ja nautimme auringosta. Kokoonnumme vielä hotellille, jossa oppaallemme Sirpalle luovutetaan lähtiäislahja. Hänelle pidetään puhe ja runokin lausutaan. Puheen pitäjä on tottunut työssään puhumaan myönteisessä valossa leivättömän pöydän ääreen joutuneista asiakkaistaan, ja nyt hänen tehtävänsä on helpompi. Sirpa on osannut asiansa ja käyttänyt vähäisen vapaa-aikansa lisätietojen kaivamiseen netistä. Vielä parempi on ollut hänen asenteensa , ja hän on ollut aina valmis tukemaan täysillä porukkaansa.
Runoilijan mieleen oli erityisesti jäänyt Sirpan ohimennen porukasta käyttämä ilmaisu ”Ryhmä Rämä” . Sillä hän ei lainkaan viitannut ikääntyneen joukkionsa mahdolliseen raihnaisuuteen.

Lentokentällä asiat eivät sujuneet onnellisten tähtien alla. Albatros oli laatinut kuolemaa halveksivan paluuaikataulun, jossa oli jätetty reilu tunti koneen vaihtoaikaa Lontoon Heathrow’ssa.
Heathrow’ssa käyneen pitäisi ymmärtää, että sellaisen onnistuminen vaatisi kosolti onnea.
Ehdoton edellytys on , että Sydneystä saadaan valmiiksi maihinnousukortit Finnairin koneelle Lontooseen, mutta aluksi näyttää, ettei niitä saada, ja se onnistuu vasta kovan riitelyn jälkeen.
Lisäksi kone pääsee lähtemään yli puoli tuntia myöhässä.
Vielä on toivoa , mutta toivo kuolee, kun Dubain lennonjohto määrää meidät kiertelemään ilmassa puoli tuntia ennen lupaa välilaskulle. Kolmen ”sakkokierroksen” jälkeen koneen kapteeni , joka oli haaveillut aikataulun kiinni ottamisesta, varmaan tietää, miltä Kaisa Mäkäräisestä tuntuu.

Ti 24.02. Pitkä yö

Lähdimme Sydneystä illalla ja laskeuduimme Lontooseen seuraavana aamuna.
Matka siis hoitui yhdessä yössä, mutta koska siirryimme 11 aikavyöhykkeen yli maapallon pyörimissuuntaan, yö kesti 23 tuntia.
Lontooseen ja Finnairille oli ajoissa tiedotettu koneemme olevan myöhässä. Finnair ei voinut odottaa meitä, vaan lentokenttävirkailija oli ryhmäämme vastassa Heathrow’ssa ja ohjasi sen tiskille, jossa meille varattiin paikat toiseen klo 16:10 Helsinkiin lähtevään koneeseen.
Viettäisimme siis päivän Lontoossa. Saimme Qantas-yhtiöltä maksulaput, joilla saisimme lentoterminaalista riittävästi syötävää . Arja lähetti kotimiehellemme Marille viestin kotiinpaluun myöhentymisestä.
Mari kysyy ”Mitä te teette siellä Lontoossa ?”
Arja vastaa: ”Vietämme kevytmielistä elämää 3-terminaalissa.”
Kolmen tunnin lento Lontoosta Helsinkiin tuntuu sattuneesta syystä vain pikku hypähdykseltä. Ihme kyllä matkatavaramme tulevat perille samalla koneella.

Vastaavaa matkaa suunnittelevalle jotain hintatietoja:

Matkan hinta kahdelta hengeltä: 2 x 4500   = 9000 euroa

Syöminen, pääsyliput, ostokset, taksit         =     1870 euroa

Yhteensä                                                                             10870 euroa

Olympia –matkatoimiston vastaava matka olisi ollut pari tonnia kalliimpi / nenä , joten oikeastaan säästimme neljä tonnia.

Tällaiseen säästämiseen meillä ei kyllä ole varaa montaa kertaa vuodessa.

 

Kreetan matkakertomus 05. – 12.09.2014

Altaalla_s

Pe   05.09.   Rethymnon

Aiomme jatkaa hellekesää viikolla Kreetan saarella. Herätys on klo 04:10 . Finnairin lento Kreetalle kestää vajaat neljä tuntia. Majoitumme viiden tähden hotelliin Creta Palace. Se sijaitsee saaren pohjoisrannikolla Rethymnon -nimisen pikkukaupungin laitamilla 7 km pitkän hiekkarannan äärellä.

Kreikka on helppo lomakohde. Se ei ole kovin kaukana, aikavyöhyke ja valuutta on sama kuin Suomessa, vesijohtovesi on juomakelpoista ja alkuasukkaat ystävällismielisiä.   Lämmintä on sopivasti +30 C , yölläkin reilut +20 C, ja merivesi on kesän jäljiltä lämmintä. Ehdimme ensimmäisenä päivänä kävellä lähiseudulla ja uida meressä. Huomaamme, että auringossa on syyskuussakin potkua, ja suojavoiteen käyttö on tarpeellista.

Illalla syömme Tavernassa grillattuja lampaankyljyksiä. Kreikkalainen salaatti maistuu täällä erityisen hyvältä.

Linnoitus_s

La 06.09. Linnoitus

Hotellissamme aurinkotuolit ja rantapyyhkeet kuuluvat hintaan. Varattuamme sellaiset lähdemme vaeltamaan pitkin hiekkarantaa kohti kaupungin keskustaa.

Jatkamme vaellusta rantakadulla, edessämme niemellä näkyvä Turkkilaisten rakentama linnoitus näkyy yhä lähempänä. Kaivamme repusta jotain säädyllistä vaatetusta tullessamme keskustaan. Arja joutuu ostamaan rättikauppiaalta paidan. Tutustumme linnoitukseen. Nautimme päiväkahvit rantakadulla ja kävelemme takaisin hotellille. Uimme ja nautimme myöhemmin illallisen hotellin ravintolassa. Lompakossa käy sen verran kova puhuri, että syömme jatkossa lähiseudun tavernoissa.

Hania_s

Su   07.09.   Hania

Julkisten kulkuneuvojen käyttö vieraassa maassa vaatii aina perehtymistä, mutta on silti seikkailu. Ajattelimme tänään käydä päiväkahvilla 70 km:n päässä Haniassa. Täällä paikallisbusseissa ei voi maksaa käteisellä. Lippuja onneksi myytiin hotellin marketissa. Meille oli kerrottu, että kaikki hotellin ohi ajavat bussit, jotka suostuvat ottamaan meidät kyytiin, ajavat Rethymnonin linja-autoasemalle. Tämä , johon satumme pääsemään, kuitenkin ajaa sen ohi, ja kun älyämme nousta siitä pois ja kävellä puoli kilometriä takaisin päin, myöhästymme minuutin Hanian pikavuorosta. Onneksi meillä ei ole mihinkään kiire, kun olemme lomalla ja vielä eläkkeelläkin. Sitä paitsi on ihan hyvä tutustua hieman lisää Rethymnonin keskustaan odotellessamme tunnin päästä lähtevää seuraavaa bussia. Sillä pääsemmekin Haniaan . Tutustumme Vanhaankaupunkiin ja Venetsialaisten linnoittamaan satamaan, jossa ne päiväkahvitkin sitten nautitaan. Paluumatkan alussa Hanian linja-autoasemalla saamistamme sekavista mutta vääristä ohjeista huolimatta löydämme oikean bussin . Myös Rethymnonissa tarvitsemme onnea hotellille menevän paikallisbussin löytämisessä, mutta sitähän meillä on.

Samaria_s

Ma   08.09.   Samaria

Herätys klo 04. Olemme saaneet erikoisluvan mennä aamiaiselle klo 04:45 . Klo 05:20 lähtee retkibussi täysikuun paisteessa kohti Valkoisia vuoria ja Euroopan suurinta luonnonrotkoa, Samaria-raviinia. Lähtöpaikka rotkon yläpäässä on 1200 metrin korkeudella, mikä tuo viileyttä aamuilmaan. Kyseessä on kansainvälinen retki, opas ei puhu suomea, eikä ketään muuta suomalaista ole retkellä mukana. Muut retkeläiset painuvat jo jyrkkää serpentiinipolkua kanjoniin, minä palaan vielä puhuttelemaan bussin luokse jäänyttä opasta: Tarviiko meidän odotella häntä välietapeilla vai saammeko mennä omaan tahtiin ? – Saamme luvan painua omaa vauhtiamme vaikka Libyanmerelle. Arjaa kilpailuhenkisenä harmittaa, kun jäämme alussa joukon viimeisiksi, mutta vakuutan hänelle, että olemme ekana perillä , ehdimme rauhassa uida, ottaa aurinkoa ja syödä tavernassa muita odotellessa. Polku rotkon suulle Agia Roumelin kylään on 16 km pitkä ja paikoin kivinen. On ankarasti kielletty lähtemästä matkaan, jos on jotain terveysongelmaa. Sairaankuljetus rotkossa perustuu aaseihin ja muuleihin. Rotko on mahtava elämys, vaikka on nähnyt Grand Canyoninkin. Ohitamme oman bussin väen ensimmäiseen välietappiin mennessä. Loppumatkalla ohitamme joskus aikaisemmin saapuneen bussin porukat. Perillä majoitumme paikallisen kahvilayrittäjän aurinkotuoleihin tummahiekkaiselle rannalle ja uimme Libyanmeren lämpimissä aalloissa. Agia Roumelin kylä sijaitsee Kreetan etelärannikolla jyrkkien vuorten ja meren välissä, joten sinne ei johda maantietä. Siirrymme laivalla Hora Sfakionin satamakaupunkiin, josta retkibussi meidät illan jo hämärtyessä kuljettaa serpentiinitietä Valkoisten Vuorten välistä takaisin hotellille. Arja kysyy , tippuuko näitä autoja koskaan rotkoon . Yritän lohduttaa, että ainakaan kahta kertaa ei ole yksikään auto tippunut rotkoon.

Arja_ui_s

Ti   09.09.   Löhöilyä

Vaikka olemme tottuneita liikkumaan, edellispäivän retki on kipeyttänyt alamäkikävelylihakset, ja Arja köpöttelee kerrankin kuin muutkin ikäisensä . Etenkin portaiden laskeutuminen on hankalaa . Arja ottaa hotellin kylpyläosastolla rentouttavan hieronnan. Hän pääsee kauniin kreikkalaisen nuorukaisen käsittelyyn. Muutoin vain löhöilemme rannassa ja uima-altaalla.

Knossos_s

Ke 10.09.   Knossos

Tänään on Aurinkomatkojen retki saaren pääkaupunkiin Iraklioniin. Mukavaa kuulla suomen kieltä vaihteeksi. Hotellissamme on vain kaksi muuta suomalaispariskuntaa. Tutustumme ensin Arkeologiseen museoon. Sitten on omaa aikaa seikkailla kaupungilla . Lopuksi tutustutaan Knossokseen, tarunhohtoiseen muinaiseen pääkaupunkiin ja palatsiin. Vaikka pidämmekin lämpimästä, olemme tyytyväisiä, ettemme ole täällä heinäkuussa, sillä aurinko lämmittää rauniokaupungin kuin uunin. Minolaisen kulttuurin aikaan 2000 vuotta ennen Kristusta Kreetan laivasto hallitsi Välimerta, mutta muita maita heillä ei ollut innostusta valloittaa.

Paluumatkalla opas jakaa retkeläisille koepaperit ja järjestää pistokokeet, kuinka hyvin hänen juttunsa ovat jääneet mieleen. Joku palkintokin on parhaalle joukkueelle luvassa. Koska me eläkeläiset olemme tunnetusti hyvämuistisia ja oppivaisia, saamme Arjan kanssa kaikki 10 vastausta oikein. Valitettavasti samaan pystyy eräs muukin pariskunta, jolloin toimitetaan arvonta. Muhkeaviiksinen onnetar eli bussikuskimme ei suosi meitä, mutta tunnemme itsemme kuitenkin voittajajoukkueeksi.

Lentopallo_s

To   11.09.   Lentopalloa

Olimme ilmoittautuneet torstaiksi Kallikratis -rotkon vaellukselle, mutta retki peruuntuu liian vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Niinpä vietämme koko päivän uimarannalla. Hotellin rantakentällä pelataan lentopalloa joka päivä klo 11 ja 16, ja osallistun molempiin peleihin. Muut pelaajat ovat enimmäkseen venäläisiä ja saksalaisia. Siinä välillä kävelemme Arjan kanssa hiekkarantaa pitkin itään poispäin Rethymnonista ja käymme päiväkahvilla eräässä rantakahvilassa.

Creta_Palace_s

Pe 12.09.   Kotiinpaluu

Hotelliaamiaisella pöytäämme köpöttelee herttainen itävaltalainen ukko ja alkaa puhua meille saksaa. Kun saamme kielen vaihtumaan englanniksi selviää, että hän on vuosia sitten tavannut sveitsiläisen pariskunnan, joka on aivan meidän näköisemme. Vaikka joudumme sanomaan, ettemme ole ikinä käyneetkään Sveitsissä, juttelemme kuitenkin niitä näitä, kerromme , että Mari on ollut au-pairina Itävallassa ja olemme olleet viikon Seefeldissä hiihtämässä.    Saamme vinkkejä, missä muualla kannattaa käydä, jos vielä tulemme Itävaltaan.

Kotimatkalla ei onneksi tapahdu mitään hauskoja kommelluksia. Eteisen lattialla on iso kasa postia.

 

Amerikan itärannikon kiertomatka

Amerikan itärannikon kiertomatka 4.5.–12.5.2014  Tuomo Toikka

Philadelphia_6

Su 04.05. Heathrow
Olemme ilmoittautuneet tanskalaistaustaisen Albatros-matkatoimiston järjestämälle  Amerikan Itärannikon kiertomatkalle. Helsingin lentoasemalla tapaamme  matkaoppaamme Riitta Sutelan. Hänen laumaansa kuuluu 33 enimmäkseen  kunnioitettavan iän saavuttanutta matkalaista.
Emme ole ennen käyneet noilla seuduilla. Pikku hiljaa selviää, ettei ole käynyt  Albatrossikaan; kyseessä on ensimmäinen Suomesta tehtävä tällainen matka.  Tosin muista pohjoismaista on vastaavia matkoja järjestetty.
Riitta hoitaa hommaa freelancerina. Hän on vanha ammattilainen, joka ei ensimmäisellä  matkalla voi tietää kaikkea, mutta ottaa tehokkaasti asiat selville.

British Airways vie meidät ensin Lontooseen. Heathrow’ssa on siirryttävä  terminaalista 3 terminaaliin 5, johon käytettävissä oleva puolitoista tuntia pitäisi riittää.
Mutta Heathrow on jostain syystä ruuhkautunut, ja katastrofin tuoksu leijuu ilmassa.  Siirtymiseen tarvitaan pitkien kävelytaipaleiden lisäksi sekä busseja että junaa;
välillä jonotetaan turvatarkastukseen ja passien tarkastukseen.
Porukka hajoaa, kun emme mahdu samaan bussiin. Ekan bussin väki jatkaa ilman opasta  eteenpäin; Riitta jää johtamaan jälkeenjääneiden joukkoa.  Riitta on hyvä etuilija ja pian ohitamme jonoihin juuttuneet ekan bussin ihmiset.
Toivottavasti he huomasivat meidät ja lähtivät peesiin.
Emme aivan ehdi ajoissa lähtöportille, mutta lento ei paljoakaan viivästy meidän takiamme,  ja ihmeekseni Riitta saa laumansa täysilukuisena mukaan jatkolennolle.

Laskeudumme Newarkin kentälle New Jerseyn puolelle vain 13 km Manhattanilta.  Tullissa meidät valokuvataan ja otetaan sormenjäljet.  Vaikka olemme istuneet lentokoneessa lähes 10 tuntia, päivä on vielä nuori, sillä  olemme siirtyneet seitsemän aikavyöhykettä länteen.
Majoitumme aivan Manhattanin keskustaan Pennsylvania-hotelliin.
Kadun vastapäisellä puolella on yksi maailman kuuluisimmista urheiluareenoista:  Madison Square Garden; kulman takana on Empire State Building ja toisen kulman takana maailman toiseksi suurin tavaratalo Macy’s.
Sinne menemme jo ensimmäisenä iltana ja Arja suorittaa muutamia onnistuneita  vaatehankintoja.

Ma 05.05. New York
New_York_1

Aamulla lähdemme bussilla kiertoajelulle, jonne tulee Riitan lisäksi alkuasukasopas.  Hän osaa elävästi kertoa rakennuksiin liittyvästä historiasta ja vaikuttaa erityisen  kiinnostuneelta musiikista. Hän näyttää meille John Lennonille omistetun kulmauksen
Keskuspuistosta ja ikkunan huoneistosta, jossa Yoko Ono yhä asuu.
Tutustumme St Patrickin katedraaliin, joka on maailman suurin goottilaistyylinen  kirkko. Ajelu päättyy Ground Zero:lle joka on romautettujen maailmankaupan  kaksoistornien tontti ja muistomerkki. Siellä tapaamme paikallisoppaan, joka oli
ollut itse paikalla tornien sortuessa ja kipitellyt muiden mukana portaita alas.  Tontille on rakenteilla seitsemän uutta pilvenpiirtäjää, joista 541 metrinen  ykköstorni on jo valmis.
Täältä lähdemme Arjan kanssa omille teillemme ja ajamme metrolla Harlemiin  Keskuspuiston pohjoispäähän. Muut valkoihoiset enimmäkseen poistuvat kyydistä  ennen Harlemia. Se tosin ei ole enää pahamaineinen paikka, vaan on siistiytynyt  tavalliseksi kaupunginosaksi.
Keskuspuisto on 5 km pitkä, ja vaellamme sen päästä päähän.
Siellä on suuria lampia, joista yhdellä on venevuokraamo ja paljon soutelijoita.  Myös on suuria nurmikkoalueita, joilla nuoret pelaavat baseballia.  Aurinkoinen sää suosii retkeämme, ja ihastelemme erityisesti parhaimmillaan kukkivia  kirsikkapuita.
Keskuspuiston jälkeen kävelemme vielä pari kilometriä ylellisten liikkeiden  reunustamaa Viidettä Avenueta Empire State Buildingille, ja nousemme hissillä sen 86. kerrokseen näköalatasanteelle. Ostamme eläkeläisalennusliput, ja Arja
ilahtuu, kun lipunmyyjä vaatii nähtäväksi henkilöllisyys-todistuksemme.  Empire State Building oli aikanaan maailman korkein rakennus ja on edelleen 449  metriä korkea.
Illalla, kun olemme hotellin lähellä ravintolassa syömässä, paikka tulvahtaa täyteen  New York Rangers’in kannattajia, sillä heillä on Madison Square Gardenissa  play off –jääkiekko-ottelu Pithsburgia vastaan. Ehtisimme vielä ostaa mustasta  pörssistä liput ja mennä katsomaan ottelua, mutta jätämme kuitenkin väliin.

Ti 06.05. Niagaran putoukset

Vesiliikenneväline_s
Kolmantena matkapäivänä istutaan bussissa 650 km matkalla kohti Kanadan rajaa.  Aika moni kärsii flunssasta ja sieltä täältä ympäriltämme kuuluu yskimistä.  Arjalla on särkylääkkeitä repussa ja niillä on kysyntää.

Lukemattomia kyliä nähdään matkan varrella. Pienessäkin kylässä on yleensä ainakin kolme kirkkoa. Elmiran kylässä asui ja kirjoitti Mark Twain , ja vaatesuunnittelija Tommy Hilfiger syntyi siellä. Kun vihdoin näemme Niagara-joen, hämmästymme siinä ajelehtivista jäälautoista. Talvi on ollut täällä ankara ja kevät myöhässä. Jäiden takia putousten alla yleensä risteilevä Maid of the Mist
-alus ei ole liikenteessä. Vitsailemme, että joudumme kai sitten vuokraamaan tynnyrin. Ylitämme rajan Kanadan puolelle ja majoitumme Holiday Inn -hotelliin.  Kaikki kiertomatkamme yöpymispaikat ovat tästä alkaen kyseisen ketjun hotelleja.
Kiirehdimme Skylon –näkötorniin , nyt kun vielä aurinko paistaa.
Näkymät 160 metrin korkuisesta tornista ovat hulppeat. Valokuvaajat tornin  alakerrassa tekevät meille trikkikuvan koskenlaskusta tynnyrillä.  Putouksia on kolme rinnakkain. Niiden korkeus on reilut 50 m ja levein niistä,  Hevosenkenkäputous, on lähes 800 metriä leveä. Putouksissa virtaa vettä 2,8 miljoonaa
litraa sekunnissa. Niagaran putouksilla käy vuodessa 10 miljoonaa matkailijaa,  ja kyseessä lienee maailman suosituin häämatkakohde.
Mekin olisimme voineet harkita sitä, ellemme olisi menneet häämatkalle Tohmajärvelle.
Ke 07.05. Toronto
Toronton_Kaupungintalo_Arja

Päivän bussimatka 120 km Torontoon tuntuu lyhyeltä edellisen päivän jälkeen.  Taas meitä odottaa näkötorni, 553 metrin korkuinen CN Tower.  Se oli maailman korkein torni vuosina 1975 – 2007, kunnes arabiemiirien rakennuttama  Burj Khalifa ohitti sen. Osassa tornin näköalatasannetta on lasilattia.  Kun olemme tottuneet, että lasi on särkyväistä, sen päällä käveleminen ei sujunut  kaikilta, kun alapuolella oli monta sataa metriä tyhjää.  Arja kuitenkin steppaili siellä kauemmin kuin kukaan muu.  Teimme bussilla kiertoajelun, joka päättyi hassun näköiselle kaupungintalolle,  jonka on suunnitellut suomalainen arkkitehti Viljo Revell .
Toronton keskustassa olevat pilvenpiirtäjät on enimmäkseen rakennettu ihmisasunnoiksi  eikä suuryhtiöiden konttoreiksi. Torontoa luonnehtii uuden ja vanhan sekoitus,  sillä aivan keskustan tuntumassa on myös vanhoja viehättäviä pientaloja.
Majoituttuamme hotelliin lähdimme vielä kävelemään kaupungille.
Eaton’in ostoskeskuksesta löytyi paitsi ilta-ateria myös tuliaiskolttu kotimiehenä toimivalle  Mari-tyttärelle.

To 08.05. Williamsport
Niagara_Falls_tornista1

Aamulla bussimme suuntaa takaisin Niagaran putouksille, missä meillä on elokuvaesitys  putouksesta, siihen liittyvästä historiasta ja taruista.  Esitys tapahtuu IMAX-teatterissa , jossa valkokankaan koko on n. 350 m2 ja kaiuttimia  reilut 40.
Niagara on intiaanien kieltä ja tarkoittaa ”ukkosvesi” . Maid of the Mist eli Usvaneito on  putouksessa kummitteleva intiaanineito, joka määrättiin avioliittoon vanhan ruman  miehen kanssa, mutta joka mieluummin ajoi kanootilla putoukseen.
Siirrymme sitten rajan yli USAn puolelle ja katselemme vielä putouksia siltä kantilta.  Illalla majoitumme 30000 asukkaan pikkukaupunkiin Williamsportiin, kai siksi,  että se on sopivasti matkan varrella. Se on viehättävää vaihtelua miljoonakaupunkien ja
pilvenpiirtäjien jälkeen. 1800-luvun lopussa Williamsportissa oli eniten miljonäärejä maailmassa  suhteessa asukaslukuun, ja heidän asuintalonsa ovat edelleen näkemisen arvoiset.
Silloiset miljoonat perustuivat puutavaran myyntiin. Metsien uudistaminen ei  tainnut miljonäärejä kiinnostaa, sillä ne näkyivät nyt kasvavan lähinnä roskapuuta.

Pe 09.05. Gettysburg
Gettysburg

Matka jatkuu seuraavaksi Pennsylvaniassa läpi amishien asuttamien seutujen.  Amishit ovat kristinuskon lahko, jonka mielestä 1800-luvun jälkeen tehdyt keksinnöt  ovat turhanaikaisia. He eivät käytä sähkölaitteita eivätkä autoja, vaan ajelevat  hevoskärryillään. He pukeutuvat vaatimattomasti, eivät äänestä eivätkä suorita
asepalvelusta. Maatalous on heidän elinkeinonsa.
Sitten saavumme Gettysburgiin, jossa käytiin vuonna 1863 Yhdysvaltain sisällissodan suurin  taistelu. Se päättyi Pohjoisvaltioiden voittoon ja oli sodan käännekohta, vaikka sota
ei siihen päättynytkään.  Paikalla on vierailukeskus, jossa näemme elokuvaesityksen taistelun kulusta.  Sitten meidät ohjataan Cycloramaan. Se on suuri pyöreä sali, jonka seinille taistelu on
kuvattu jättiläismaalauksena, jota ääni- ja valoefektit elävöittävät.
Gettysburgin jälkeen saavummekin jo Washingtoniin.
Torontossa oli koleaa, puut lehdettömiä, eikä kevät ollut päässyt vielä vauhtiin,  mutta täällä on täysi kesä ja lämmintä +25 Co . Ehdimme Arjan kanssa ensimmäisenä  iltana vierailla Lento- ja avaruusmuseossa ja valokuvailla Capitolia. Se on USAn
eduskuntatalo , jonka yhteydessä on mm. maailman suurin kirjasto.

La 10.05. Washington
Lincolnin_muistomerkiltä_näkymä

Washingtonin keskustan ruutukaavassa on kadut nimetty johdonmukaisesti:  Yhteen suuntaan kulkevat kadut on nimetty kirjaimin , siis A-katu, B-katu jne .  Poikittain näiden kanssa kulkevat kadut on numeroitu : … 5.katu, 6.katu jne.
Monumenttirakennuksia piisaa, mutta yllättäen pilvenpiirtäjiä ei näy. Aamulla on taas kiertoajelu, jonka ensimmäinen kohde on suunnattoman laaja  Arlingtonin sotilashautausmaa. Siellä on noin 350 000 hautaa. Siellä liikutaan  pyörillä kulkevilla sigthseeing –junilla.  Porukkamme odotellessa junalippuja pujahdan haastattelemaan info-virkailijaa, joka  tulostaa minulle kartan Larry A Thornen haudan sijainnista.

Larry A Thorne eli Mannerheim-ristin ritari kapteeni Lauri Törni on saanut täältä viimeisen  leposijansa. Hän ei ollut varsinaisesti mukava mies. Hänen luonteensa oli sulkeutunut  ja humalassa hän oli ympäristölleen vaarallinen, mutta sodan töissä hän oli paras.
Sodan jälkeen hän osallistui asekätkentään ja tuli piilottaneeksi mm. alaisensa  Mauno Koiviston henkilökohtaisen degtjarev-pikakiväärin pahan päivän varalle.  Sitten hän lähti Saksaan ja jatkoi siellä taistelua venäläisiä vastaan ja sai lisäkoulutusta  sissisodan aloittamiseksi Suomessa, jos Neuvostoliitto miehittäisi maamme.
Kommunistien isännöimä Valtiollinen Poliisi ei arvostanut näitä toimenpiteitä,  vaan sotasankari heitettiin Suomeen palattuaan maanpetoksesta tyrmään,  mistä Paasikivi hänet armahti.
Sitten hän lähti Amerikkaan ja teki siellä legendaarisen uran erikoisjoukkojen  upseerina. Vuonna 1965 Vietnamissa häntä kuljettanut helikopteri törmäsi huonossa  säässä vuoreen ja tuhoutui.
Lauri Törnistä on kirjoitettu Suomessa ainakin kolme elämänkertakirjaa.  Lisäksi hän on esikuvana yhdelle päähenkilöistä Robin Mooren Vietnamin sodasta  kertovassa kirjassa Vihreät Baretit. Tästä kirjasta tehtiin saman niminen  Hollywood-elokuva, jossa Törniä vastaavaa hahmoa esittää John Wayne.

Yhdessä kahden muun pariskunnan kanssa karkaamme sightseeing-junasta Kennedyjen  haudan jälkeen ja suunnistamme kävellen vähän yli kilometrin päähän Törnin  haudalle. Otamme valokuvia hautakivestä, joka on useimpia muita isompi.
Sitten kiertoajelumme jatkuu Lincolnin muistomerkille, Valkoiselle Talolle ja  Capitolille .
Kiertoajelun päätyttyä lähdemme Arjan kanssa tutustumaan Kansalliseen  taidegalleriaan , jonka kokoelmat yllättävät myönteisesti.  Niillä on jopa yksi Leonardo da Vinci.

Su 11.05. Philadelphia
Liberty_Hall

Viimeinen päivä Amerikassa.
Bussimme lähtee tapansa mukaan liikkeelle klo 8:00 ; tällä kertaa kohti Philadelphiaa.  Matkalla ohitamme Baltimoren.
Philadelphia on paikka, jossa Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus ja perustuslaki on kirjoitettu.  Yksi itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista oli John Morton, jonka isoisän isä oli Martti
Marttinen Rautalammilta.
Itsenäisyysjulistukseen johtaneen kokouksen pitopaikka Liberty Hall on amerikkalaisille tärkeä,  ja sinne meilläkin oli opastettu kierros varattuna.  Meille näistä vanhoista ajoista kertoi sympaattinen afrikkalaistaustainen Larry.  Esityksestä jäi mieleen , että Larrylla oli täydellinen valkoinen hammasrivi.
Kiertelimme Arjan kanssa muutaman kilometrin lenkin kaupungilla . Otimme kuvia  kaupungintalosta ja muista komeista rakennuksista.

Sitten on enää viimeinen taival Newarkin lentokentälle. Taputamme uskolliselle  bussikuskillemme Alfredolle ja jätämme hänelle hyvät juomarahat.  Riitta saattaa meidät lähtöselvitykseen ja jää itse New Yorkiin odottamaan seuraavaa  parin päivän päästä saapuvaa matkailijaryhmää.

Ma 12.05. Kotiinpaluu
???????????????????????????????

Yö on lyhyt , sillä kelloja siirretään viisi tuntia eteenpäin ennen Lontoota.  Jännitämme hieman , kuinka Heathrow’ssa käy, kun meillä ei ole opastakaan paimenena.  Joudumme nyt siirtymään päinvastaiseen suuntaan terminaalista 5 terminaaliin 3.
Yllättäen kaikki onkin nyt helppoa, ruuhkaa ei ole ja löydämme terminaalista 5  suoran bussiyhteyden kolmosterminaaliin.
Joku on sanonut, että paras osa matkasta on kotiinpaluu.
Saattaahan se niinkin olla

Kap Verden matkakertomus 11. – 18.02.2014

Galego_15s

Ma  10.02.   Valinta

Etelä-Suomen hiihtokelit menivät läskiksi; lunta ja pakkasta ei ole luvassakaan.Huomenna pääsisi 500 eurolla/nenä Kap Verdelle viikoksi. Kap Verde on pari tuhatta kilometriä Kanarian saarista etelään, siellä on vähän lämpimämpää ja aurinkoisempaa kuin Kanarialla. Sinne siis. Emme kuitenkaan valitse tuota halvinta hotellia, vaan päädymme tasokkaaseen Riu Karamboa –hotelliin Boa Vistan saarella all inclusive –periaatteella.

Galego_22

Ti   11.02.   Äkkilähtö

Herätys on klo 03  aamulla.  Siirrymme taksilla lentoasemalle. Lentomatka kestää yhdeksän ja puoli tuntia sisältäen välilaskun Gran Canarialle. Huomaamme muutamia äkkilähdön vähäisiä varjopuolia: Lentoasemalla käy ilmi , ettei eilen varattu matka vielä näy lähtöselvityksen tietojärjestelmässä. Virkailija, joka on ilmeisesti ensimmäistä päivää töissä, joutuu luomaan meidät tietokoneelleen uusina asiakkaina, ja se kestää. Meillähän ei ole kiire, mutta taaksemme kerääntyy pitkä jono.

Matkatoimisto on Finnmatkat ja TuiFly Nordic, jonka lennoilla ei tarjota ateriaa, ellei matkustaja sitä etukäteen tilaa  ja erikseen maksa. Tietokone taas vaatii, että tilaus on tehtävä viisi päivää ennen lentoa, joten meille ei ole sitä mahdollisuutta suotu.

Kap Verdelle vaaditaan viisumi, jonka tiedot on toimitettava Finnmatkoille 10 päivää ennen matkaa, muuten matkatoimisto ei auta viisumin hankkimisessa. Matkatoimiston asiakaspalvelija sanoo, että lentoemännältä saa koneessa viisumihakemus- lomakkeita ja viisumin saa rahalla Kap Verden lentokentällä.

Kuitenkin, kun koneessa jaetaan aterioita, meillekin tarjotaan ruokaa. Kerromme , ettei meille kuulu sellaista, ja lentoemäntä  siirtyy hämmentyneenä eteenpäin. Harmittaa, kun olisimme kuitenkin halunneet ruokaa,  emmekä voineet sitä tilata. Olisiko pitänyt ottaa ateria vastaan, kun sitä kerran tarjottiin. Rehelliset maa perii.

Neljänkymmenen vuoden kokemuksella tiedän kyllä, mistä on kysymys: Tietokone on sössinyt ateriavaraukset. Kun lentoemäntä palaa vielä, ja sanoo , että hänen listansa mukaan meille kuuluu ateria, vastaan , että kyllä meille ruoka maistuu, ja ryhdymme syömään.

Kun hän sitten  palaa  aterioiden loputtua kesken, on jo hänen kannaltaan liian myöhäistä.

Gran Canarialla matkustajat pysyvät koneessa , mutta miehistö vaihtuu. Uudesta porukasta kukaan ei puhu Suomea.  Kun ulkomaankielellä tiedustelen lentoemännältä viisumilomaketta, kuulen, ettei sellaisia ole.

Löydämme kuitenkin lentoasemalta viisumia tarvitsevien luukun, eikä mustaa virkailijaa onneksi kiinnosta muut lomakkeet, kunhan setelissämme lukee 50 euroa.

Hotellimme on todella iso, 750 huoneistoa, neljä ravintolaa, mutta vain kolme kerrosta.  Se levittäytyy lukuisine siipirakennuksineen noin 12 hehtaarin alueelle.

Niinpä majoittumisen jälkeen opas pitää meille esittelykierroksen hotellilla ja näyttää , mistä mitäkin löytyy. Silti meillä on viikon loppuun asti lieviä suunnistusvaikeuksia.

All inclusive tarkoittaa, että saamme viikon ajan syödä ja juoda niin paljon kuin haluamme , myös alkoholia, maksamatta mitään lisää.  Ensimmäisellä illallisella suuressa buffet-ravintolassa huomaamme, että valikoima syötävän suhteen  on valtava.

Riu_Karamboa_hotelli

 

Ke 12.02.    Tuuli

Hotellin edustalla on 10 kilometriä pitkä hiekkaranta, Praia de Chaves. Tuuli puhaltaa koillisesta. Se puhaltaa suunnilleen samasta suunnasta koko vuoden. Koillisessa 450 km päässä on Sahara. Niinpä saarella ei sada juuri koskaan, mutta hiekkaa on riittävästi.

Yhtä asiaa en voi ymmärtää. Hotellimme on saaren länsirannalla, joten tuuli puhaltaa maalta merelle päin. Silti suuret aallot jatkuvasti vyöryvät jymisten rantaan. Eikö aaltojen pitäisi syntyä pieninä rannassamme ja aloittaa matkansa poispäin kohti valtameren toista rantaa ?

Kahlaamme joka tapauksessa leikkimään aalloissa. Aallon tullessa pysyy pystyssä, kun hyppää sopivasti sitä kohti.  Mutta toiset aallot ovat isompia kuin toiset. Ennen pitkää muita isompi aalto jyrää minut mukkelismakkelis pitkin pohjaa. Suolavesi tekee hyvää flunssaisille poskionteloilleni.

Uinti meressä ei siis aaltojen takia ole hyvä ajatus, mutta rannan edustalla on koko ajan leijasurffareita, ja niillä menee kovaa.  Onneksi hotellin uima-allasalue on laaja, jos uimaan tekee mieli. Ilman lämpötila on korkeintaan 25 astetta, mutta auringossa on potkua.

Rannalla pelataan lentopalloa tiettyinä aikoina päivästä, ja menen peliin mukaan. Kova puuskainen tuuli vie välillä palloa ja saa pelaajat näyttämään hölmöiltä.

Lentopallo_2

To 13.02.   Santa Maria

Aamupäivällä löhöämme taas aurinkoa ottaen ja minä pelaan lentopalloa. Iltapäiväksi olemme ilmoittautuneet retkelle nimeltä Pohjoinen Saarikierros.

Boa Vistan saari on muodoltaan pyöreähkö läpimitaltaan noin 30 km. Matkaan lähdetään jeepeillä , koska saaren teiden kunto on vaihteleva. Tutustumme pariin pikkukylään nimiltään Joao Galego ja Fundo das Figueiras. Muuten vaatimattomat talot on usein maalattu kadun puoleiselta sivultaan kirkkain värein.

Kun portugalilaiset löysivät Kap Verden saaret 1400-luvulla, ne olivat asumattomia. Portugalilaiset tekivät niistä orjakaupan keskuksen, johon orjia kerättiin Afrikasta odottamaan Amerikkaan laivausta. Näiden orjien ja portugalilaisten jälkeläisiä saarten viehättävästi suklaanruskeat asukkaat ovat. Boa Vistalla asukkaita on vajaa 10 000 , joista puolet asuu saaren pääkylässä Sal Rei’ssä.

Kylien jälkeen siirrymme teiltä maastossa kulkevalle ajouralle, jota pitkin pääsemme saaren pohjoisrannalle. Siellä on nähtävyytenä  v.1968 haaksirikkoutuneen Santa Maria–laivan hylky.    Vanhoina aikoina asukkailla oli tapana ryöstää haaksirikkoutuneita laivoja ja jopa houkutella niitä karikoille, ei ehkä enää 60-luvulla.

Santa_Maria_10

 

Pe 14.02.   Saharan hiekkaa

Täksi päiväksi olimme suunnitelleet oman patikkaretken hiekkadyyneille. Vaellamme 5 km Chaves-rantaa etelään ohittaen kolme muuta hotellia. Sitten hiekkaranta leviää kilometrin levyiseksi dyynialueeksi. Etsimme alueen korkeimman kohdan ja päättelemme, ettei muita ihmisiä ole lähes kilometrin säteellä. Sinne  leiriydymme rantapyyhkeille dyynien väliseen notkelmaan ottamaan aurinkoa . Paluumatkalla pysähdymme uimaan poukamaan, johon isot aallot eivät päässeet.  Meriveden lämpötila on täällä pysyvästi 22 astetta.

Illallisella tarjotaan jälkiruoaksi täytekakkuja ystävänpäivän kunniaksi.

Hiekkadyyni

La 15.02.    Santa Monica Beach

Tuuli on tänään tavallistakin kovempi ja sää on puolipilvinen. Niinpä tulemme auringon ohella ottaneeksi pilveä.  Iltapäivällä on taas ohjelmassa retki jeepeillä: Eteläinen Saarikierros.   Aluksi tutustumme saaren toiseksi suurimpaan kylään, Rabil’iin.

Sitten meidät viedään sisämaassa sijaitsevalle dyynialueelle: Vianan aavikolle . Tuuli lennättää hiekkaa niin kovaa, että hiekanjyvät pistelevät paljaita sääriä.

Näemme vielä Povoacao Velha –nimisen kylän, josta ruotsalaisen potkupalloilijan Henrik Larssonin isä on kotoisin.

Kap Verdeläiset ovat ylen innostuneita jalkapallosta ja maajoukkueen sijoitus FIFAn ranking-listalla on 27. , kun Suomen sijoitus on 65 .

Kap Verden kymmenellä  saarella  on kaikkiaan puoli miljoonaa asukasta.

Saaren lounaisosassa on rauhoitettu paratiisiranta, Santa Monica Beach , joka on nyt viimeinen tutustumiskohteemme.  Sinne ei johda kunnon tietä, vain maastoajoneuvojen ajouria. Aallot ovat täälläkin isoja , vaikka ne joutuvat lyömään rantaan suoraan kovaan vastatuuleen. Monet retkeläisistä uskaltautuvat kastautumaan aaltoihin , minä muiden mukana.

Santa_Monica_Rasta

Su 16.02.   Sal Rei

Puolipilvinen sää jatkuu. Se ei haittaa patikointia. Tällä kertaa suuntaamme hiekkarantaa 5 km pohjoiseen, saaren pääkylään , Sal Rei’hin. Yleensä matkamuistojen kaupustelijat eivät ole kovin sinnikkäitä, mutta täällä seuraamme liimautuu supliikkimies, jonka Suomi-tietous on hämmästyttävä: Hän tiesi kymmeniä suomen kielen sanoja, suomen suurimmat kaupungit ja  urheilusankarit , Sauli Niinistön ja Tarja Halosenkin. Annamme lopulta hänelle 7 euroa jostain rihkamakorusta päästäksemme hänestä eroon.

Kun patikoimme takaisin hotellille, tulee päivämatkaksi 10 km . Illalla kirjoitamme postikortteja. Thaimaasta lähettämistämme korteista ei ainoakaan tiettävästi ole tullut perille; toivottavasti  Kap Verden postilaitos panee paremmaksi.

Sal_Rei_4

 

Ma 17.02.   Buda

Viimeinen kokonainen päivä Kap Verdellä. Olemme rannalla melkein koko päivän , minä pelaan kolme tuntia lentopalloa. Enemmistö pelaajista on saksalaisia, pari suomalaista minun lisäkseni käy pelaamassa.

Kuten sanottu, hotellissa on neljä ravintolaa. Yksi on nimeltään Santiago, valtava buffet-ravintola, jossa käymme päivittäin sekä aamiaisella että illallisella. Kolme muuta ovat etnisiä teemaravintoloita:  On afrikkalainen, kapverdeläinen ja aasialainen ravintola.  Näihin on varattava pöytä kolme päivää etukäteen. Täksi illaksi olemme varanneet pöydän aasialaista ruokaa tarjoavaan ravintolaan nimeltä Buda.  Ruoka onkin todella hyvää.

Olympialaisia olemme seuranneet eräältä saksalaiselta TV-kanavalta. Sähköpostia ja Suomen uutisia olemme lukeneet älypuhelimella internetistä WLAN-yhteyden avulla, joka toimii hotellin aulan tietyssä nurkkauksessa.

???????????????????????????????

Ti  18.02. Kotia kohti

Hotellihuone on luovutettava klo 11, bussi lentokentälle lähtee klo 13.  Aamupalan jälkeen lähdemme viimeisen kerran rannalle. Ehdimme tehdä 7 km:n kävelylenkin . Opas kuuluttaa lentokenttäbussissa: Ajoaika lentokentälle noin kolme minuuttia riippuen paikallisesta liikenteestä. Hiljaista huumoria. Paikallista liikennettä harvaan asutulla saarella ei juuri ole, ja lentokenttä on kilometrin päässä.

Lentokentällä huomaamme uuden käytännön :  Saat viedä vesipullon koneeseen , jos juot siitä osan turvatarkistushenkilön nähden. Henkilöitä, jotka räjähtävät kappaleiksi  juotuaan nesteen, epäillään nitroglyserolin salakuljetuksesta, eikä päästetä koneeseen.

Paluumatkalla sama meno kuin tullessa: Välilasku Gran Canarialla, jossa koneeseen astuu suomea puhuva henkilökunta.

Aikaero Suomeen on 3 tuntia, joten olemme perillä vasta klo 03:25 seuraavana päivänä.  Hiihtokelit eivät näytä parantuneen.

Kotimökki

Amerikan matkakertomus 01. – 15.07.2013

Ma  01.07.   Exodus

Tarkoituksemme oli viettää viikko Vancouverissa Kanadan Tyynen meren puoleisella rannikolla Arjan serkun ja hänen puolisonsa vieraina. Arjan serkku lähti Kanadaan vuonna 1957 mukanaan 100 dollaria ja pahvinen matkalaukku. Hän työskenteli kirvesmiehenä ja värikkäiden vaiheiden jälkeen kotiutui Vancouveriin .

Matkamme alkoi aamulla lennolla Frankfurtiin.  Frankfurtin  lentokenttä on iso – Terminaalista 1 Terminaaliin 2 siirrytään junalla. Ehdimmekin tutustumaan  lentoasemaan hyvin , sillä jatkolento lähti vasta kuuden tunnin päästä. Lensimme Grönlannin yli, ja katselin ikkunapaikalta  vaikuttuneena tuota ikijään valtakuntaa.

Isäntäväkemme oli meitä vastassa lentoasemalla sinivalkoisissa  asuissaan. Heidän rivitaloasunnossaan  on tilaa jälkeläisten muutettua  pois kotoa; niinpä saimme oman makuuhuoneen ja kylpyhuoneen. Päivä oli pitkä, sillä kun matkustimme länteen 10 aikavyöhykkeen yli, tuli meidän vuorokauteemme mittaa 34 tuntia; niistä 13 lentokoneessa.  Arjalla oli matkalukemisina kuuluisa Leon Uris’in romaani Exodus.

Vancouver_1

 

Ti  02.07 – Su 07.07.    Vancouver

Vancouver on asukasluvultaan suunnilleen Helsingin kokoinen kaupunki. Suur-Vancouver koostuu 13 itsenäisestä kunnasta ja asukaslukukin on 2,2 miljoonaa. Meidän viikkoamme siellä suosi kaunis sää, mutta muuten Vancouver on hyvin sateinen kaupunki. Siitä huolimatta se on jossain elämänlaatu-tutkimuksessa todettu Pohjois-Amerikan parhaaksi paikaksi asua.

Viikon aikana isäntäväki kierrätti meitä ahkerasti kaupungilla ja huolehti kaikista kustannuksista. Ajelimme esikaupungeissa paikallisjunalla;  kävelimme puistoissa ja keskustassa sekä Chinatownissa. Vancouverin väestöstä onkin suuri osa kiinalaistaustaisia. Ihmettelimme puistoissa jättiläismäisiä havupuita . Uimme ensimmäistä kertaa Tyynessä  Valtameressä . Siellä ensimmäisen kerran näimme käytännössä, mitä merkitsee kolmen metrin ero nousu- ja laskuvedessä. Saimme ensin kävellä puoli kilometriä rantahietikkoa päästäksemme veteen, mutta uidessamme nousuvesi peitti hietikon ja saimme kahlata takaisin. Vesijuoksu onkin suositeltava liikuntamuoto meidän ikäisillemme.

Keskiviikkopäivä jäi parhaiten mieleemme. Silloin kohteena oli Grouse Mountain, kaupunkia lähinnä oleva vuori,  jonka päällä on näköalapaikka ja ravintola ym.   Sinne saimme autokuskiksi ja oppaaksi isäntäväkemme viehättävän tyttären Kristiinan. Ylös oli mahdollista päästä köysiradan vaunulla, mutta rinteeseen metsän siimekseen oli tehty myös porraspolku. Portaiden pituus oli 2,9 km ja nousua 850 m. Niiden kiipeäminen on suosittu paikallinen kuntoilusuoritus  – alaspäin tullaan sitten köysiradalla. Miesten ennätys  on 25 minuuttia ja naisten 31 .  Oletko  ajatellut kiivetä portaita pitkin  Helsingin  stadionin torniin ?  Entä jos torneja pannaan päällekkäin 12 kpl ja portaita riittää lähes 3 km ?        Kristiina oli ammattilainen tässä lajissa, hänellä on jopa kausilippu köysiradalle.  Isäntäväkemme meni ylös köysiradalla – Kristiina, Arja ja minä lähdimme kiipeämään polkua.  Kristiina aina välillä pysähtyi odottamaan meitä ,  kunnes meni loppumatkan edellä omaa vauhtiaan.   Arjalle haaste oli todella kova, eikä hän matkan varrella ollut lainkaan varma henkiinjäämisestään.   Korkeat portaat ovat pahat, kun askel tässä iässä on lyhyt ja matala.   Välillä piti ottaa neliveto käyttöön ja avittaa käsillä.  Joissain pahoissa paikoissa oli tukena köysi,  josta saattoi vetää itseään ylös. Perille kuitenkin päästiin amatööreille kunniallisessa ajassa 1,5 tuntia  isäntäväkemme  ja Kristiinan äänekkäästi kannustaessa.              Vuorella oli kaikenlaista muutakin nähtävää kuin upea näköala Vancouveriin.  Seurasimme siellä mm vahvasti huumoripitoista metsurien eli Lännen lokarien  työnäytöstä.  USAn puolelta näkyi yli 3000 metriin kohoava Baker Mountainin luminen huippu.

Viikon ohjelmaan kuului paljon shoppailua, sillä Arjan piti ostaa neljälle lapselleen ja kahdeksalle lapsenlapselleen  kaikille tuliaisia, ja itsellekin oli mielessä monenlaista hankittavaa.

Grouse_Mountain_Grind_1

 

Ma 08.07.    Las Vegas

Aamulla isäntäväkemme saatteli meidät taksilla Vancouverin lentokentälle. Yhdysvaltoihin menijöille lentokenttämuodollisuudet olivat tavallista perusteellisemmat. Otettiin sormenjäljet ja silmät kuvattiin. Jo kotimaassa olimme hankkineet internetistä  Esta-viisumit, jollaiset Yhdysvaltoihin mennessä tarvitaan.

On sanonta: Kun jokin sijaitsee todella kaukana, se on huitsin Nevadassa. Sanonta konkretisoitui nyt meille, kun matkustimme Nevadan pääkaupunkiin Las Vegasiin.  Las Vegasissa iltapäivälämpötila oli 42 C .  Ellei pidä lämpimästä, ei kannata mennä sinne  heinäkuussa.

Majoituimme perinteikkäiseen Flamingo hotelliin, jossa on käsittämättömät 3600 huonetta ! Se on seitsemän kertaa enemmän kuin Viru-hotellissa, eikä se edes ollut suurin Las Vegasissa. Las Vegas on pitkälti rakennettu järjestäytyneen rikollisuuden rahoilla.Flamingo oli ensimmäinen hotelli – kasino  ns. Strip’in alueella, joka nykyään on valtavien kasino-pilvenpiirtäjien keskittymä. Flamingon rakennutti vuonna 1946 Mafian edustajana pahamaineinen gangsteri Bugsy Siegel. Sittemmin  taustavoimat olivat  tyytymättömiä hänen onnistumiseensa Las Vegasin bisneksissä, ja YT-neuvottelujen tuloksena hänet ammuttiin. Elokuvassa Kummisetä roolihahmon Moe Greene esikuvana on tämä Bugsy Siegel. Mafia oli siis työnantajana vielä Soneraakin tylympi, mikäli mahdollista.

Löysimme hotellihuoneestamme alennuskuponkeja, joista yksi lupasi 15 prosentin alennuksen naapurikasinon Ballys’in Steakhouseen.  Ajattelimme syödä edullisesti ja marssimme sinne.Liian myöhään tajusimme, että ravintola on viimeisen päälle hieno, ja tuskin selviäisimme ateriasta paljoakaan alle 200 dollarin. No, alennuksen kanssa lasku oli vain 112 dollaria, ja juomarahan kanssa maksoimme 120 dollaria. Lähtiessämme tarjoilijan asenne sai meidät ylimitoitetun ilmastoinnin ohella palelemaan. Myöhemmin opimme , että Amerikassa juomarahaa pitäisi antaa 15 – 20 prosenttia.

Kaupungin länsipuolella Kyle –kanjonissa raivosi hallitsematon maastopalo, jonka savupilvien taakse aurinko laski verenpunaisena.

Flamingo

Ti 09.07.   Grand Canyon

Aamun viileydessä ennen kello kuutta kömmimme Grand Canyonin retken lähtöpaikalle. Viileys oli suhteellista, lämmintä oli reilut 30 astetta. Retken ensimmäinen nähtävyys oli Colorado-jokeen rakennettu 221 metriä korkea Hooverin pato. Sieltä bussimatka jatkui Arizonan puolelle kohti Grand Canyonia.  Perillä meidät lähetettiin 3 – 5 hengen ryhmissä helikopterilennolle kanjoniin, jonka pohjalle laskeuduttiin. Siellä odotti veneretki Colorado-joella. Näin tämä mahtava luonnonmuodostuma tuli nähdyksi kaikista suunnista. Aurinko kuumensi kanjonin kuin uunin; tuulenhenkäys siellä ei ollut vilvoittava, vaan polttava. Ylipainosta ja kuumuudesta kärsivä alkuasukas , joka oli siellä töissä, tuijotti epäuskoisena, kun hilpeästi selitimme pitävämme lämmöstä ja olevamme tyytyväisiä , kun sitä kerrankin oli tarpeeksi.  Ylös kanjonista päästiin taas helikopterilla. Ylhäällä sukkuloivilla busseilla kävimme vielä parilla näköalapaikalla kanjonin reunalla.  Eagle Point oli yksi niistä;  sinne oli rakennettu lasipohjainen kanjonin reunan yli työntyvä parveke,nimeltään Skywalk. Siellä käyminen olisi maksanut 70 dollaria ylimääräistä. Jätimme sen väliin, kun sentään olimme leijailleet helikopterissa kanjonin yllä.

Paluumatkalla tietyömaa rytisytti kuumuudestakin kärsivää bussia pahoin;  pelkäsimme , että se hajoaa  ja meidät komennetaan työntämään.  Juuri kun olimme puhuneet keskenämme tällaisia, ohitimmekin tien varteen hajonneen bussin.  Las Vegasissa maastopalon savu peitti edelleen läntisen taivaan ja aurinko laski punaisena.

Eagle_Point_2 Vene_Colorado_joella_2

Ke 10.07.  Kasinokierros

Täksi päiväksi olimme ilmoittautuneet kaupunkiretkelle. Meitä kierrätettiin toinen toistaan suuremmissa ja hienommissa kasinohotelleissa myös sisällä,  ja saatoimme vain ihmetellä silmät pyöreinä niiden suunnatonta kokoa ja ylellisyyttä. Kasinohotelleilla oli usein jokin teema: Bellaggio-hotelli satsasi kukka-asetelmiin, Ballys’in pihalla oli kopio Eiffel-tornista, Excalibur jäljitteli Kuningas Arthurin ajan Englantia, Luxor oli pyramidin muotoinen ja sfinksi pihalla, Venetian-hotelli sisälsi kopion Venetsiasta. Siellä oli oikeita kanavia, joilla saattoi nousta oikeiden gondolien kyytiin. New York –hotelli oli ulkonäöltään rykelmä New Yorkin pilvenpiirtäjiä ja Vapaudenpatsas pihalla …   Olisi siinä Helsingin julkisivulautakunnalla ihmettelemistä.  Kävimme myös Las Vegasin tunnuskyltin luona, jossa opas otti minusta ja Arjasta yhteiskuvan.

Illalla pukeuduimme parhaisiimme ja marssimme Flamingon kasinosaliin tarkoituksena sijoittaa 100 dollaria kevytmieliseen elämään uhkapelin muodossa. Valtava pelisali välkkyi värivaloja ja musiikki soi tarpeettoman kovaa. Pelipöytien hoitajat pyörittivät ruletteja ja hoitivat kortti- ja noppapelipöytiä. Lisäksi salissa oli valtava määrä hienoja pelikoneita.  Tämä oli peliongelmaisen taivas ja helvetti.  Ostimme rulettipöydässä sadalla dollarilla pelimerkkejä ja aloimme niitä käytellä.  Hetken verran olimme voitolla, mutta sitten ruletti tarjoili nopeaan tahtiin pari nollaa , jotka romahduttivat taloutemme, ja pian kasino oli kyninyt kaikki pelirahamme.

Lähdimme vielä ulos Treasure Island –kasinolle, jonka piha-altaassa esitettiin normaalikokoisilla laivoilla meritaistelushow :  merirosvot vastaan seireenit.   Seireenit voittivat ja merirosvojen laiva upposi.  Oikeasti.

Las_Vegas_1

To 11.07.   Los Angelesiin

Muiden hävinneiden pelureiden tapaan lähdimme Las Vegasista bussilla.  Yli 400 kilometrin matka Los Angelesiin ilmastoidussa bussissa maksoi uskomattoman vähän: 25 dollaria eli parikymmentä euroa. Halusimme nähdä maiseman kaupunkien välillä: Ensin hiekkaerämaata, vaaleanruskeita loivia vuoria, joshua-puita ;  sitten San Bernardinon vihreät kukkulat ja Los Angelesin eteläiset esikaupungit , jotka eivät tuntuneet loppuvan koskaan. Tosin mikään maisema ei tunnu miltään , kun on juuri käynyt Grand Canyonissa. Suur-Los Angeles on jakaantunut 88 kuntaan, joissa on yhteensä 14 miljoonaa asukasta !  Vihdoin bussi on päätepysäkillään;  ei millään hienolla linja-autoasemalla, vaan tavallisessa rupuisessa kadunkulmassa keskustan laitamilla.  Edes kunnollisia takseja ei näy, vain harmaantunut meksikolaistaustainen henkilö etsii asiakkaita pimeään taksiinsa. Nousemme siihen muutaman meksikolaisen ohella, koska olemme epävarmoja, olisiko kävelymatka hotellillemme kohtuullinen.  Luen matkalla karttaa ja totean kuskin ajavan lyhintä reittiä, eikä maksustakaan tule riitaa.   Majoitumme aivan kaupungin keskustaan Sheraton –hotelliin.   Yleensä vaatimattomampikin majoitus kelpaa meille, mutta tämän hotellin sijainti  vastasi täydellisesti tarpeitamme . Hotellin kupeessa oli pieni tasokas ostoskeskus , jonka Macy’s  ja Victoria’s Secret –liikkeistä löytyi  tarpeellista ostettavaa.

Illalla teimme vielä pienen lenkin lähiympäristössä. Los Angelesin keskustassa , ”Downtown”illa, on vain muutama pilvenpiirtäjä, lähinnä pankkiyhtiöiden torneja. Kävimme metroasemalla vakoilemassa, osaisimmeko käyttää metroa, mutta emme keksineet, mistä meille sopivan,  koko päivän voimassa olevan turistilipun voisi ostaa.

Rodeo_Drive_2

Pe  12.07.    Forrest Gump

Olemme varanneet internetistä parhaan saatavissa olevan kaupunkikierroksen, sillä  kaupunki on iso, aikaa vähän , eikä uudestaan tulla.

En ymmärtänyt lainkaan, kuinka saatoimme olla ainoat asiakkaat retkellä tuona päivänä. Opas oli fiksun oloinen noin 32-vuotias mieshenkilö, itsekin matkustellut, käynyt Venetsiassakin. Retkikuljetusvälineeksi  vaihdettiin pikkuauto, jolla pääsi paikkoihin esimerkiksi Beverly Hills’issä, joihin ei bussilla olisi ollut asiaa. Meillä oli siis henkilökohtainen opas käytössämme koko päivän, yli 8 tuntia !  Historiallisten kohteiden ja Beverly Hills’in  lisäksi käytiin Hollywoodissa, Venice Beach’illa ja Santa Monica Beachilla.  Opas kertoili, missä rakennuksessa mitäkin elokuvaa oli filmattu, missä hotellissa joku tähti oli kuollut, millä klubilla kuuluisat rock-yhtyeet olivat aloittaneet uransa. Näimme elokuvatähtien nimet Hollywood Boulevardin jalkakäytävällä, valokuvasimme toisemme vuorenrinteessä oleva Hollywood kyltti taustalla. Santa Monican ostoskadulta löytyi Juicy Couture –liike, jossa taas tuliaiset karttuivat. Mutta suurimman vaikutuksen minuun teki  Santa Monica Beachin laiturin tyvessä rakennuksen  seinässä  huomaamani  nimikyltti:  Bubba – Gump Shrimp Company . Suosikkini  kaikista elokuvista on Forrest Gump , jossa kyseinen firma oli keskeisessä osassa. Ei ollut tullut mieleenikään, että se on oikeasti olemassa. Opas sanoi, että se oli ollut olemassa ennen elokuvaa; elokuva oli tehnyt sen kuuluisaksi.  Käsittääkseni  saimme oppaalta enemmän palvelua kuin hänen virkavelvollisuuksiinsa kuului. Keskustelimme hänen kanssaan , kuinka pääsisimme jollekin uimarannalle seuraavana päivänä.  Rantaan on keskustasta matkaa noin 25 kilometriä; ajattelimme lähinnä metroa.  Kun kysyimme ohjeita metron käyttöön,  oppaamme joutui myöntämään , ettei ollut koskaan ajanut metrolla.  Tyypillinen losangelesilainen  varmaan,  samanlaista porukkaa kuin espoolaiset,  joka paikkaan pitää mennä omalla autolla, vilpittömästi savusumunsa ansainneet. Hän kuitenkin ilmoitti, että Santa Monica Beachille pääsee  suoraan aivan hotellimme nurkilta bussilla 20.   Niinpä päätimme unohtaa metron.

Ehkä hän oli myös puolestaan tyytyväinen 20 dollarin juomarahaan,  koska kätteli meidät erotessamme kahteen kertaan.

Hollywood_Bouleard_2

 

13.07.   Road 66

Jo pysäkin aikatauluista tajusimme, että bussi 20 ei veisi meitä Santa Monica’an , vaan Westwood’iin. Nousimme bussiin kuitenkin; Westwood on oikealla suunnalla – keksisimme siellä uuden suunnitelman päästä Santa Monica Beachille. Oppaamme tietämys busseistakin oli sitä sun tätä. Huomasimmekin matkan varrella, että bussi 720 olisi ollut oikea valinta, ja vaihdoimme siihen Westwoodissa.  Arja luki koko bussimatkan ajan karttaa,  joten tiesimme, missä mennään. Tyynen valtameren rannalla Santa Monica Boulevardin loppupäässä näimme kyltin, joka kertoi, että tähän päättyy  Chicagosta  alkava valtatie 66.

Rantahietikko on leveämpi kuin olemme missään nähneet. Levitimme pyyhkeemme lähelle rantaa ja  kahlailimme Tyynen valtameren rantatyrskyissä. Lähellemme leiriytyi kolme nuorta naishenkilöä. Hämmästykseksemme he puhuivat suomea !          Täällä USA:n puolella emme tähän mennessä ole kuulleetkaan suomen kieltä. Naiset ovat lentäneet  Suomesta Los Angeles’iin , vuokranneet auton, jossa voi yöpyä, ja aikovat ajella sillä kuukauden ajan pitkin Kaliforniaa ja lähiseutuja.

Santa_Monica_Beach_8

 

14.07.  Kotia kohti

Olimme tilanneet hotellilta kuljetuksen lentokentälle klo 03:00 . Lähtö hotellista oli näyttävämpi kuin saapuminen, nyt allamme oli iso musta mersu  ja ratissa arvokkaasti pukeutunut saman värinen kuljettaja. Lentomme lähti vasta klo 07:00 , mutta halusimme olla hyvissä ajoin paikalla varautuaksemme sähläyksiin ja vastoinkäymisiin, sillä edessämme oli taas uusi iso lentoasema. Jonotimmekin monen muun kanssa väärässä odotussalissa, kunnes lentokenttävirkailija tuli hätistämään meidät oikeaan paikkaan. Sitten ovat edessämme lähtöselvitysautomaatit, joiden käyttö on pakollista. Emme ole tähän mennessä kertaakaan missään osanneet niitä käyttää, emmekä nytkään ymmärrä yhtään,  mitä nappia pitäisi  painaa. Uuden tekniikan ansiosta lähtöselvitysvirkailijat on voitu erottaa. Tosin on tarvinnut palkata heitä suurempi määrä avustajia, jotka auttavat matkustajia taistelemaan vihamielisten automaattien kanssa.  Niinpä tästäkin vaiheesta selvitään.

New Yorkissa välilasku: Arja shoppaili viimeiset tuliaiset.  Vaihdettiin Finnairin koneeseen.  Olemme tällä matkalla käyttäneet neljän maan lentoyhtiöitä. Finnairin palvelu ja  matkustusmukavuus on selvästi paras.

Amerikasta jäi mieleen iltalypsy kaikissa hinnoissa:                    Varasitpa retken, hotellihuoneen tai ostit ruokakaupasta paperinenäliinoja,  ilmoitettu hinta ei laskutusvaiheessa koskaan riittänyt.  Aina siihen oli lisätty veroja ja ties mitä lisämaksuja.

Hollywood_Sign_1

 

15.07.  Home Sweet Home

Lensimme läpi lyhyen yön kohti nousevaa  aurinkoa nyt kymmenen aikavyöhykettä itään.  Nukkuminen koneessa onnistui odotettua huonommin.   Helsinki-Vantaan lentoasemalla odotimme jännittyneenä, olivatko laukkumme New Yorkissa  sattuneet  samaan koneeseen kanssamme, varautuen henkisesti siihen,että ne olivat jatkaneet matkaansa Timbuktuun.   Laukut kuitenkin ilmestyivät.

Kotiin päästyämme  hoidimme aikaerorasitusta painumalla jo aamupäivällä Nuuksion kansallispuistoon etsimään lakkoja. Löysimmekin niitä vajaat pari litraa. Uimme Valklammessa. Vesi oli kylmempää kuin Santa Monica Beachilla.   Sinnittelimme valveilla iltaseitsemään asti, sitten Nukkumatti  nouti omansa.  Nukuimme 14 tuntia putkeen;   jet lag hoitui sillä.

 

Thaimaan matkakertomus 07. – 19.12.2013

La  07.12.   Esipuhe

Arjakin on päässyt eläkkeelle, ja nyt matkustellaan, kun vielä ollaan terveitä. Suunnitteilla on yhdistelmämatka Thaimaahan :    4 päivää Bangkokissa ja viikko umpirauhallisessa rantakohteessa Rayong’issa. Thaimaasta kantautuu uutisia levottomuuksista.  Jos tilanne kääntyy sisällissodaksi,  kaikki Thaimaan matkat voidaan peruuttaa. Sinne päästyä ei ole mitään hätää: kassiin varataan sekä keltainen että punainen paita, ja käytetään sitä, minkä värinen puolue näyttää olevan voitolla. Jos paluumatkalle ei pääse ajallaan, ja joutuu viipymään hiekkarannalla palmujen katveessa pari viikkoa ylimääräistä, niin luulen, että voimme kestää sen.

Finnairin kone nousee kuitenkin ajallaan illansuussa ja lähtee taittamaan kymmenen tunnin taivalta viiden aikavyöhykkeen päähän itään. Herään vähäksi aikaa Intian yläpuolella ja uskon tunnistavani  Delhin  valot.

Su 08.12.    Hesari

Bangkokin lentokentälle laskeudutaan klo 09:15 . Lentoasema on iso, mutta niin on kaupunkikin:  12 – 15 miljoonaa asukasta. Kaupunginvaltuustolla ei näytä olevan mitään pilvenpiirtäjiä vastaan: niitä on runsaasti. Aurinko paistaa saasteiden utuiseksi tekemän ilman läpi; lämpötila on jotain yli 30 C . Majoitumme Narai-hotelliin , joka sijaitsee Silom-kadulla aivan hallinnollisessa keskustassa. Pian lähdemme kaupungille ja käymme tutustumassa parin kilometrin päässä olevaan Lumphini Park – nimiseen puistoon.   Huomaamme pari lievästi kiusallista seikkaa: Liikenne on vasemmanpuoleista, eikä jalankulkijoille yleensä ole omia liikennevaloja. Lisäksi thaimaalaisilla on oma kirjoitusmerkistönsä. Katujen nimikylteissä on onneksi teksti myös länsimaisin kirjaimin, mutta muut opasteet ovat ihan hepreaa. Koko ajan saamme  hätistellä pois palveluksiaan tarjoavia tuktuk –kuskeja. Sieltä palattuamme Arja ottaa tunnin jalkahieronnan : hinta 300 baht’ia eli noin 7 euroa. Klo 18 jälkeen menemme Aurinkomatkojen toimistoon kuulemaan lisäohjeita. Kuulemme, että huominen kaupungin kiertoajelu on peruutettu, sillä suurmielenosoitusta odotetaan juuri hotellimme seuduille. Matkailijoita kehoitetaan pysyttelemään hotellin sisätiloissa. Ilmoitamme heti, ettei se meidän osaltamme tule kuuloonkaan. Paikalla palloilee pari Helsingin Sanomien reportteria, ja saamme kuvamme ja mielipiteemme seuraavan päivän lehteen.

Lumphini_Park_3

Ma 09.12.     Smaragdibuddha

Kaupungin pakollisimpiin nähtävyyksiin kuuluu Smaragdibuddhan temppelialue ja sen vieressä oleva Grand Palace. Koska arvelemme mielenosoittajien tukkivan katuliikenteen, aiomme matkustaa sinne jokea pitkin: Bangkokia nimittäin halkoo leveä kuninkaallinen Chao Phraya –joki.  Hotellin lähellä ei näy mielenosoittajia. Joelle päästäksemme meidän on kuitenkin ylitettävä suuri valtakatu, joka on silmänkantamattomiin täynnä marssivia mielenosoittajia. Kuljemme hetken heidän kanssaan. Joukossa on hyvä meininki: Ihmiset hymyilevät, vilkuttavat  ja viheltävät koko ajan pilleillään. Sitten  pääsemme livahtamaan sivukadulle kohti jokea. Hotelli  Oriental’in laiturilla nousemme etelään menevään vesibussiin. Meille selviää, että kyyti maksaa vain 15 bahtia / nenä eli 35 senttiä. Temppelialueelle en pääse urheiluhousuissa, vaan joudun vetämään pitkät housut jalkaani. Temppelit ovat  ylenpalttisesti koristeltuja , eikä kultaa ole säästelty. Buddhan patsas ei ole tarkkaan ottaen tehty smaragdeista vaan jadekivestä. Yrittäessäni mennä temppeliin sisään joudun tekemisiin vartijan kanssa, kun en heti älyä, että kengät on ensin riisuttava. Paluumatkalle yritämme Tha Changin laiturista, jonka ympärillä on hillitön markkina-alue. Yritämme nousta isoon pohjoiseen menevään veneeseen, mutta meidät hätistetään pois: kyseessä on tilausajo. Huomaamme , että laitureita onkin useita, onkohan tämä oikea ? Opasteet ovat thai-kirjaimilla , eikä niistä ole apua. Yritteliäs lipunmyyjä onnistuu  myymään meille pitkähäntäveneen yksityiskäyttöön, ja sillä sitten palaamme komeasti Oriental-hotellille. Pitkähäntävene tarkoittaa pitkää ja kapeaa venettä , jossa on suuri autonmoottorin tapainen voimanlähde. Se pyörittää pitkän akselin ( = hännän) päässä olevaa isoa potkuria. Paluumatka maksaa 600 bahtia eli 20 kertaa enemmän kuin menomatka.

Smaragdibuddhan_temppeli_2

Ti  10.12.      Sky Train

Kaupungin sisäistä liikennettä hoitaa  muun muassa korkealle katujen yläpuolelle nostettu  junarata, joka on kuvaavasti nimeltään Sky Train. Sitä haluamme nyt kokeilla. Liput pitää ostaa asemalla olevista automaateista. Hinta riippuu ajettavan matkan pituudesta . Ainakin maisemien katselun suhteen Sky Trainilla on tiettyjä etuja metroon verrattuna. Ajamme National Stadium’in asemalle, jonka vieressä on MBK-ostoskeskus . Se on  shoppailijan taivas; siellä on käsittämättömät 1500 – 2000 liikettä, kymmenen kertaa enemmän kuin Helsingin Itiksessä, joka sentään lienee  Pohjoismaiden suurin ostoskeskus. MBK:sta kävelemme noin 4 km matkan takaisin hotellille.

Bangkok_1

Ke 11.12.    Kwai-joen silta

Aamuvarhaisella kirjoittaudumme ulos hotellista ja nousemme bussiin Kwai-joen retkeä varten. Bussilla ajamme Kanchanaburin kaupunkiin , jossa nousemme junaan matkustaaksemme puolitoista tuntia kuoleman rautatiellä. Japanilaiset rakennuttivat  vankityövoimalla toisen maailmansodan aikana tämän rautatien Thaimaan ja Burman pääkaupunkien välille. Työmaalla esiintyi työturvallisuusongelmia, joista kertoo elokuva Kwai-joen silta; niiden seurauksena 100 000 radan rakentajaa menehtyi.  Vielä 50 000 lisää menehtyi siirtyessään uusille työmaille tai vanhoille vankileireille. Kanchanaburissa tutustumme ensin Don Rakin hautausmaahan, jossa monet radan länsimaisista rakentajista lepäävät, ja viereiseen museoon. Museossa tosin kipaisemme suoraan kahvilaan. Arja irvistää kahvia maistettuaan. Kyynisenä teen juojana huomautan, että jos porukkaa kuolee tuohon kahviin, seuraa logistisia etuja siitä, että on hautausmaa vieressä. Matka jatkuu vielä ensin bussilla ja sitten pitkähäntäveneillä Kwai-jokea pitkin kohti Burman rajaseutua. Näemme makaki-apinoita ja vesipuhveleita. Määränpäänä on Jungle Rafts –viidakkohotelli, jota hoitaa pieni 100 hengen mon-heimo. Hotellissa ei ole sähköä eikä lämmintä vettä, ja se on rakennettu Kwai-joella kelluville lautoille. Mon-kansaa asuu Burman rajan molemmilla puolilla . Heillä on oma kielensä ja kulttuurinsa. He ovat asuneet siellä satoja vuosia, mutta Thaimaan kansalaisuutta heille ei ole myönnetty. Kwai-joki virtaa hotellin kohdalla todella vauhdikkaasti, mutta siinä voi uida niin, että pukee pelastusliivit ylleen, kävelee hotellin kauimmaiselle laiturille ylävirtaan ja kelluu sieltä virran mukana ja kiipeää  jollekin alavirran laitureista. Mekin Arjan kanssa teemme niin; vaikeuksia tuottaa  vain se, ettemme olleet ennen uineet pelastusliivin kanssa. Vielä valoisan aikana kävelemme Mon-heimon kylään oppaamme  johdolla katsomaan, kuinka tämä luonnonkansa elää. Saamme huomata, että vaikka turisteille ei anneta sähköä, toimii kylän kevyen liikenteen väylän valaistus energiansäästölampuilla, teinit näppäilevät älypuhelimiaan ja kiillottavat mopojaan, eivätkä varttuneemman väen autot ole mitään halpoja.

Myöhemmin syömme hotellilla neljän ruokalajin illallisen, ja vielä myöhemmin näemme mon-kansan perinteisen musiikki- ja tanssiesityksen. Musiikki on valitettavasti korvia vihlovaa ja tanssi on lähinnä taiteellista käsien vääntelyä, sillä maahan asti ulottuvat koltut estävät jalkojen mainittavan liikuttelun. Silti annamme esiintyjille juomarahaa, ennen kuin vetäydymme mökkiimme nukkumaan moskiittoverkon suojiin.

Jungle_Rafts_7

To 12.12.  Rayong

Aamu Kwai-joella valkenee usvaisena. Lähdemme viidakkohotellista pitkähäntäveneillä alavirtaan. Jonkun ajan päästä rantaudumme ja jatkamme matkaa alkuasukkaiden sauvomilla bambulautoilla. Näemme rannoilla kauniin sinisiä kuningaskalastaja-lintuja. Aurinko paistaa taas , kun rantaudumme norsutilalle. Kunkin norsun selkään nousee kaksi turistia ja lisäksi norsun niskassa istuu kuski, joka juomarahojen toivossa tekee tuttavuutta. Tuomo: – Me ratsastamme nyt ensimmäistä kertaa norsulla Kuski:    –  Niin minäkin. Huumorimiehiä. Ratsastuksen jälkeen yksi alkuasukas teettää norsullaan showtemppuja. Norsu osaa seisoa pelkillä takajaloillaan tai etujaloillaan,  kietoa kärsänsä turistin ympärille ja nostaa ilmaan, se jopa maalaa alkuasukkaan avustamana taulun pitäen sivellintä kärsässään. Ajamme  bussilla taas Kanchanaburiin, missä lounastamme ja saamme vapaa-aikaa kävellä Kwai-joen sillalla ja ympäristössä. Minä ja Arja käymme kiinalaisessa temppelissä.

Emme palaa enää Narai-hotellille, vaan jatkamme matkaa rantalomakohteeseemme Rayong’iin.  Taukopaikalla sanomme hyvästit suomalaiselle oppaalle ja suurimmalle osalle retkeläisistä,  jotka jatkavat Hua Hin’iin ja muihin kohteisiin. Joudumme pikkubussiin Pattayalle menijöiden kanssa . Juutumme matkalla Bangkokin iltapäiväruuhkaan. Parin korttelin matkaan kuluu melkein tunti. Katukauppiaat  kävelevät rauhassa seisovien autojonojen välissä myyden välipalaa.

Tulee pimeäkin; jollain taukopaikalla Pattayan lähellä meidät hätistetään elekielellä ulos  ajoneuvosta. Siirrymme kahdestaan pienempään autoon . Tällaisesta meillä ei ollut ennakkotietoa .  Ajamme pimeässä yhä kauemmas syrjäseudulle, on hieman orpo olo. Alkuasukaskuski ei osaa sanaakaan englantia, toivottavasti  tietää, minne vie meitä.

Lopulta tulemme  Novotel –hotellille,  ja majoitumme sinne. Se on viimeisen päälle hyvin hoidettu, palvelusaltista henkilökuntaa on riittävästi. Hotellissa on kaksi tasokasta ravintolaa, teehuone ja rantabaari.

Norsuratsastus_3            Bambulautta

Pe  13.12. – 14.12.   Rantaloma

Aurinkoiset yli 30 C  kelit jatkuvat. Löhöämme aurinkotulissa  lukien kirjaa, käymme välillä uimassa, vaellamme yli 10 km:n pituista hienoa hiekkarantaa, syömme iltaisin hotellin ravintoloissa. Arjalle maistuu thai-ruoka, minä suosin länsimaisia makuja. Ravintola Gardeniassa on joka ilta elävää musiikkia. Arja työllistää yhtä rannan palveluyrittäjistä ottaen pedikyyrin ja manikyyrin.

Novotelistä itään_2

Su  15.12.      Tulishow

Aamuinen nousuvesi jättää rantahiekalle puunkovan sileän kävelybaanan. Tänään kävelemme hiekkarantaa pitkin länteen niin kauas, ettei muita ihmisiä näy, eikä edes jälkiä hiekassa. Illalla menemme vaihteeksi syömään lähelle hotellia rantahiekalle pahvista ja aaltopellistä rakennettuun ravitsemusliikkeeseen. Hinnat ovat edulliset , mutta moskiitot saattavat puraista, ja hiekalla pöytien välissä makailee pari kulkukoiraa. Olemme juuri ehtineet syödä, kun ravintolan valot sammutetaan ja kaksi nuorta miestä esittää hiekalla soihtuineen tulishown.

 

Ma 16.12.   Paratiisisaari

Muutaman kilometrin päässä rannasta on Koh Samet’in paratiisisaari, ja tänään aiomme mennä sinne retkelle. Laiva sinne lähtee 12 km:n päässä olevasta  Ban Phe’n  kylästä. Hotellilta on ilmaiskuljetus Ban Phe’hen joka aamu klo 09:00 , ja siihen olemme edellisenä iltana ilmoittautuneet. Aamulla klo 08:00 kuitenkin alkaa rankkasade. Taivas on kauttaaltaan harmaa ja vettä tulee  niin että roikaa. Käyn muutamaa minuuttia ennen yhdeksää vastaanotossa ilmoittamassa, ettemme lähdekään, vaikka tavallaan  arvaan , mitä siitä seuraa. Heti kun kuljetus on lähtenyt, sade lakkaa, aurinko tulee esiin, ja päivä on yhtä kuuma kuin muutkin. Klo 9:15 kävelemme hotellin portille , jossa porttivahti pysäyttää meille Ban Phe’hen menevän lavataksin. Lavataksit ajelevat hotellin ohi kulkevaa tietä muutaman minuutin välein. Ne ovat avolava-farmariautoja, joiden lavalle on asennettu penkkejä ja rättikatto. Kyyti Ban Phehen maksaa 20 baht’ia , eli vajaa 50 senttiä.

Kylä ei olekaan ihan pieni, laitureitakin on puolen tusinaa ja laivoja kymmeniä. Koh Samet’ille menijöitä on runsaasti , ja muiden mukana löydämme oikean laivan. Merimatka saarelle kestää puolisen tuntia. Vaikka saari on periaatteessa luonnonpuisto, ovat markkinavoimat jyränneet luontoarvot: saarella on kymmeniä hotelleja, ja kilometrin pituinen tie  isoimmalle hiekkarannalle kulkee slummimaisen asutuksen läpi ja on täynnä putiikkeja. Myös ranta on lähes vesirajaan asti täynnä kauppoja ja ravintoloita, ja ihmisruuhkakin on ankara. Tässä vaiheessa olisi hyvä syy ihmetellä, miksi lainkaan tulimme tänne.

Meillä on kuitenkin internetistä tulostettu saaren kartta, ja sen mukaan saaren vastarannalla on pieni Ao Phrao’n hiekkaranta. Kenenkään muun mieleen ei tulisi kävellä helteessä kurjaa tietä kolmea kilometriä saaren yli; karttakin on ylimalkainen, eikä tienviittoja juuri näy, kerran erehdymme tiestä. Mutta kävelyn jälkeen löydämme paratiisimme:  parin sadan metrin mittainen hieno hiekkaranta,  ihmiset harvassa ja vesi uskomattoman kirkasta. Takarinteeseen on maastoutunut pari kalliin hintaluokan hotellia. Valtaamme pari aurinkotuolia palmujen varjosta alueelta, jolla ei ole ketään muita, olettaen, että tuolien vuokraaja tulee pian perimään rahansa. Uimme ja otamme aurinkoa. Runsaan tunnin kuluttua läheisestä hotellista ilmestyy naisvirkailija, joka kohteliaasti kertoo, että aurinkotuolit on varattu hotellin asiakkaille.  Siirrymme läheiseen ravintolaan nauttimaan päiväkahvia ja jäätelöä. Sitten kävelemme saman reitin takaisin laivarantaan ja kysymme lipunmyyjältä , mistä lähtee laiva Ban Phe’hen. Ummikko alkuasukas opastaa meidät pieneen purtiloon, johon ilmestyy myöhemmin toinenkin pariskunta. Lautat kulkevat periaatteessa puolen tunnin välein, mutta on vielä varhainen iltapäivä, mantereelle haluavia on vähän, eikä liikennöitsijää oikein kiinnosta lähteä liikkeelle muutaman asiakkaan tähden. Sitten meidät komennetaan pois purtilosta, ohjataan kiipeilemään toisen laiturissa olevan laivan yli vähän isompaan veneeseen, joka lähteekin kohti Ban Phe’tä. Sieltä palaamme  korkean iän saavuttaneella taksirämällä takaisin hotellille.

Ao Phrao_5

Ti 17.12.  Sadepäivä

Sataa koko aamupäivän. Teemme sadepäivälle sopivia asioita hotellihuoneessa, kuten postikorttien kirjoittelua. Hotellin pihalla on keskeisellä paikalla sulkapallokenttä, mutta oleskeluaikanamme ei kukaan ole sitä käyttänyt. Iltapäivän alussa on pilvipoutaa, lämpötila  alle 30 C , nyt on oikea hetki. Lainaamme hotellilta sulkapallomailat, ja menemme lyömään palloa. Henkilökunta seuraa kauempaa kiinnostuneena harvinaista ilmiötä. Eivätkö niiden mummit ja vaarit pelaa sulkapalloa ? Illemmalla paistaa aurinkokin.

 

Ke 18.12.  Sydän

Viimeinen täysi päivä Thaimaassa, sää on taas aurinkoinen, mutta lämpötila alle 30 C . Tarkenemme sentään.   Kävelemme taas muutaman kilometrin hiekalla. Keräämme valkoisia simpukankuoria  ja muotoilemme niistä sydänkuvion hiekalle. Olemme rannalla kauemmin kuin kertaakaan ennen.  Tähän voisi vaikka tottua.

Simpukoita_1

To  19.12. Kotiinpaluu

Herätys on puoli viideltä aamulla. Matka lentokentälle on 200 km, ja sieltä alkaa pitkä lento kotiin. Päivä on pitkä , sillä siirrymme nyt ne viisi aikavyöhykettä länteen.  Finnair ystävällisesti tarjoaa kaksi lämmintä ateriaa lennon aikana. Kotimaassa on pimeää ja sataa vuoroin kylmää vettä ja räntää. Kotiin on kuitenkin aina hyvä palata; nyt ei lomaltapaluumasennuskaan uhkaa, ja joulukin on ovella. Ei sydämemme oikeasti jäänyt Thaimaan rantahiekalle.