Australia

Australian matkakertomus                             Tuomo ja Arja 2017

Ti 19.09.   Melkein syytön

Nettirakkaus on vienyt Arjan nuorimman tyttären Australiaan, jossa hänet on määrä vihkiä avioliittoon 25. syyskuuta. Onhan tyttären häissä oltava mukana. Olemme siis melkein syyttömiä siihen, että taas kerran jätämme isoja hiilijalanjälkiä taivaalle matkustaen maailman ääriin. Lentomme lähtee vähän ennen puolta yötä. Arjan kurkku tuntuu kipeältä.

Ke 20.09.   Lihava kiinalainen

Finnairin lentolaivaston ylpeys Airbus A350 kantaa meidät läpi lyhyen yön kohti nousevaa aurinkoa ja Hongkongia. Yöllä minun on vanhojen ukkojen tapaan käytävä vessassa , mutta en hennoisi herättää käytäväpaikalla nukkuvaa lihavaa kiinalaista. Arja näkee ongelmani ja sanoo: ”Hyppää sen yli.” Niin teenkin. Mieltäni lämmittää ajatus, että Arja 67 ikävuodestani huolimatta uskoi minun voivan tehdä sellaista. Hongkongissa vaihdamme Cathay Pasific-yhtiön koneeseen . Ilta pimenee taas koneen noustessa kohti Australiaa.

To 21.09. Adelaide

Varhain aamulla saavumme Australian Adelaideen. Asukkaita kaupungissa on 1,3 miljoonaa, mutta ne asuvat hajallaan pientaloissa, eikä keskusta ole kovin suuri. Viemme matkalaukut hotellille ja lähdemme opastetulle kiertoajelulle ja sen jälkeen shoppailemaan. Australiassa kaikki on toisin: Aurinko paistaa keskipäivällä pohjoisesta, on vasemmanpuoleinen liikenne, joutsenet ovat mustia ja nyt on kevät. Illalla karmean pitkä lentomatka alkaa vaatia veroaan. Arja pitää flunssaansa kurissa lääkkeillä ja minäkin tunnen oloni kurjaksi.

Pe 22.09. Yllättävä juonenkäänne

Kävelemme katsellen Adelaidea ja istumme Torrens River –joen rantapuistossa katsemassa ihmisiä ja outoja lintuja.  Iltapäivällä matkustamme noin 34 matkustajaa kantavalla Saab340 –merkkisellä potkurikoneella 400 km päähän sisämaahan Milduraan, jossa häät on määrä pitää. Mildura pienehkö kaupunki, viinin- ja hedelmienviljelyn keskuspaikka.

Majoitumme hotelliin ja illan jo pimetessä kävelemme hotelliltamme nuoren parin kämpille yli 4 kilometrin päähän illalliselle. Yllättävä juonenkäänne on siinä, että vieraassa kaupungissa pimeässä osaamme perille eksymättä.

La 23.09.   Mildura

Katselemme Milduran keskustaa, joka on aika pieni. Kävelemme myös Murray-joen rantapuistossa.

Murray on Australian pisin joki, yhdessä sivujoen kanssa peräti 3672 km. Toisin kuin Australian joissa yleensä, siinä on vettäkin. Iltapäivällä morsiamella on pari tuntia aikaa käydä kahvilla ja jutella kanssamme hotellilla.

Su 24.09.   Kenraaliharjoitus

Käytämme aamupäivällä kaksi tuntia tutustuen Keski-Australian kasvitieteelliseen puutarhaan.

Nuoripari kiertelee hääostoksilla. Iltapäivällä pääsemme seuraamaan vihkitilaisuuden harjoituksia Grand Hotellin puutarhassa. Illalla jatkuvat häävalmistelut nuorenparin kotona.

 

Ma 25.09.   Häät

Yöllä Arjan flunssa etenee poskiontelon tulehdukseksi, joka uhka romuttaa etukäteen maksetun jatko-ohjelmamme. Aamulla paikallisen lääkäriaseman auetessa olemme sen ovella. Aamupäiväksi ei ole aikoja. Arja saa puhutuksi, että ottavat hänet johonkin väliin. Hän saa antibioottireseptin ja olo alkaakin pian helpottua. Hän on kampaajalla ja meikkaajalla morsiamen seurana. Pienimuotoinen vihkitilaisuus on Grand Hotellin sisäpihalla. Suomesta on paikalla meidän lisäksemme vain morsiamen isä. Sää on kaunis, morsian on kaunis ja paljon kauniita sanoja lausutaan. Yllättäen morsian laulaa sulhaselle. Paljon nenäliinoja kastuu katsomossa. Illalla hääjuhla jatkuu nuorenparin kotona. Hääkakussa on Suomen lipun värit.

Ti 26.09.   Oranki

Lennämme takaisin Adelaideen . Konetyyppi on tuttu Saab340. Ruotsalaiset ovat muutenkin vitsauksena joka puolella maailmaa: lentokentän lähellä komeilee Ikea.  Viemme matkalaukut hotellille ja lähdemme kaupungille. Tällä kertaa suuntaamme eläintarhaan. Se onkin hyvin varustettu: mm. orangin näemme ensimmäistä kertaa.

Ke 27.09. Erämaaseikkailu

Viikon erämaaretki Australian punaiseen keskustaan starttaa klo 6:30. Ajoneuvona on 21 matkustajaa ottava maastokelpoinen bussi, jolla pystyy ajamaan kovaa huonoilla teillä. Matkustajista minä ja Arja olemme iäkkäimmät ja ainoa aviopari. Useimmat osanottajat ovat iältään 20+risat; vain kolme retkeläisistä on miehiä. Puolenkymmentä australialaista kuului porukkaan – muut jakautuivat tasaisesti Euroopan eri maihin. Kuskinamme ja oppaanamme toimii Keith. Aluksi ajamme läpi Adelaiden esikaupunkien, sitten keväisen vihreän maaseudun ja viinitarhojen. Pikku hiljaa seutu muuttuu kuivemmaksi, näkyy lampaita, sitten jo karua erämaata. Iltapäivällä leiriydymme isoja puita kasvavaan laaksoon vuorenharjanteen juurelle. Grillilounaan jälkeen lähdemme patikoimaan. Seitsemän henkeä suuntaa ylös vuorelle, neljätoista + opas jäävät laaksoon kiertämään helpompaa polkua. Arja on edelleen antibioottikuurilla ja joutuu pitkin hampain jäämään laaksoon, kun taas minä vedän pienempää porukkaa vuorelle. Vuori on 923 m korkea Mt Ohlssen Bagge. Kaksi joukostamme uupuu jo rinteen puolivälissä ja kääntyy takaisin. Viehättävä kiinalaistyttö sinnittelee 15 minuutin päähän huipusta, sitten häneltäkin loppuvat voimat. Olin jo aikaisemmin nähnyt hänen tekevän kuolemaa ja tarjoutunut kantamaan hänen reppuaan, mutta ei hän antanut sitä. Näköala palkitsi meidät neljä huipulle päässyttä. Illallisen jälkeen levitimme leirinuotion ympärille swag’it . Ne ovat sateenkestäviä leveitä makuupussin ja telttapatjan yhdistelmiä, perinteinen Australian takamaiden vaeltajan yöpymisviritys. Kun sellaisen sisään laittaa vielä tavallisen makuupussin, niin kyllä tarkenee. Nukuimme hyvin eteläisen pallonpuoliskon oudon tähtitaivaan alla.

To 28.09.   Tähtikirkas yö

Herätys klo 6, aamiainen ja lähtö. Retkeläisten kuuluu osallistua ruuanlaittoon ja tiskaamiseen.

Aamuisin ilma erämaassa on kylmä. Poikkeamme kansallispuistossa, jossa näkyy laumoittain kenguruja: Sekä harmaita vallabeja että punaisia jättiläiskenguruita . Myös strutsin sukuisia emuja on paljon, kuski saa tööttäilemälle ajaa niitä pois auton tieltä. Päivän mittaan tutustutaan vanhaan kaivokseen ja nähdään suuren Eyre-suolajärven rannaton valkoinen lakeus. Välillä pysähdytään keräämään nuotiopuita illaksi. Maisema on tasaista ja karua, kaukaiset vuoret siintävät taivaanrannalla. Suuntaamme pohjoiseen entisen rautatien suunnassa. Kyseisen radan lempinimi on ”Ghan” , koska se aikanaan korvasi afganistanilaiset kamelinajajat reitillä Adelaide – Alice Springs. Yövymme taas swageissa leirintäalueelle Williams Creekin kaupunkiin, jossa on noin 10 vakituista asukasta. Nukuimme taas nuotion ympärillä. Oli tähtikirkas yö.

Pe 29.09.   Painted Desert

Ajamme edelleen kovaa tasaisen piirteettömän autiomaan läpi kohti pohjoista. Sitten kulkuneuvo pysähtyy keskelle ei-mitään ja kuljettaja käskee koko porukan ulos työntämään. Arvaan, että se pilailee. Pysähdyksen syy onkin se, että olemme nyt maailman suurimmalla karjatilalla, 44000 km2, puolitoista kertaa Belgian kokoinen. Luulen, että omistajalla on vaikeuksia löytää lehmiään tarvittaessa. Seuraavaksi pysähdymme ihmettelemään verkkoaitaa. Kyseessä on maailman pisin aita: 2520 km. Se erottaa dingoja eli villikoiria sisältävän alueen lampaanhoitoalueista. Päivän määränpää on Coober Pedyn kaivoskaupunki. Se tuottaa 82% maailman opaaleista! Siellä on normaalisti niin kuumaa, että osa ihmisasumuksista on tehty luoliin, joissa lämpötila pysyy kautta vuoden 22 – 26 asteessa. Kuitenkin juuri nyt, kun me olemme täällä, sää on kolea, alle 20oC ja sateinen. Seurueeseemme kuuluva ruotsalainen vanhaemäntä tiivistää muittenkin tunteet: ”Täällä Australiassa on liian kylmää. Olisi pitänyt pysyä Ruotsissa. Yöpymispaikkamme ei tällä kertaa ole onneksi taivaan alla vaan vuoren sisään kaivetussa bunkkerissa. Teimme vielä syrjähypyn noin 15 km päässä kaupungista olevalle ”Painted Desert” suojelualueelle. Ihmeellisen muotoiset ja väriset kalliot näyttäisivät vielä hienommilta, jos paistaisi aurinko. Täällä lähettyvillä on filmattu Mad Max-elokuvia ja muitakin elokuvia, joissa on tarvittu vieraalta planeetalta näyttävää maisemaa. Tutustumme vielä vanhaan museoksi muutettuun opaalikaivokseen ja kenguruitten orpokotiin. Illalla alkaa kunnolla sataa.

La 30.09.  Janoinen maa

Herätys on klo 04:00. On umpipimeää ja vettä tulee niin että roikaa. Tulee kotoinen olo, ikään kuin olisi syksyisessä Suomessa. Sateesta kuuluu kuitenkin olla iloinen. Täällä sataa todella harvoin; kunnon sade on lottovoitto. Kuukauden kuluttua erämaa puhkeaa kukkaloistoon. Eilinen rutikuiva autiomaa näyttää tänään vetelältä suolta. Meillä on tänään siirtymätaivalpäivä, ajamme 750 km päällystettyä tietä pohjoiseen. Edellisten päivien tapainen erämaan ajoura olisikin nyt kulkukelvoton. Aikaisen lähdön aikatauluetu menetetään, kun ajoneuvo hyytyy Coober Pedyn Shellille tankkauksen jälkeen. Kestää kaksi tuntia, ennen kuin korjausmies on saatu paikalle ja päästään jatkamaan matkaa. Illalla majoitumme lähelle Ulurua pysyviin kahden hengen telttoihin, joissa on puulattia, sähkövalo ja sängyt.

Su 01.10.   Ayer’s Rock

Australian kuuluisimpia nähtävyyksiä on alkuasukkaiden pyhä vuori Ayer’s Rock eli Uluru. Heräämme taas neljältä ollaksemme paikalla, kun nousevan auringon säteet värjäävät tuon punaisen kallion. Hukkaan menee taas epäinhimilliseen aikaan herääminen, sillä taivas on umpipilvessä. Kävelemme kuitenkin 10 km tuon vuoren ympäri. Kaukaa katsoen yhtenäiseltä näyttävä kallio onkin täynnä luolia ja hienoja yksityiskohtia. Sitten seuraa lyhyempi opastettu kävely, jolla Johanna Tukiaisen näköinen alkuasukasnainen kertoo kansansa vanhoista taruista ja siitä, kuinka esi-isät asuivat Ulurun luolissa. Sitten vierailemme vielä aboriginaalien kulttuurikeskuksessa. Viittaamme tällä kertaa Arjan kanssa kulttuurille kintaalla ja suunnistamme suoraan kahvilaan. Iltapäivällä sää muuttuu aurinkoiseksi, kun suuntaamme Ulurun kanssa samaan kansallispuistoon kuuluvaan Kata Tjuta’an, toiselta nimeltään Olgas. Se on rykelmä omituisia pyöreämuotoisia punaisia vuoria, hieno nähtävyys sekin. Kävelemme siellä vajaat 3 km. Kun emme nähneet Ayer’s Rockin auringonnousua, otamme nyt vahingon takaisin ja menemme sinne katsomaan auringonlaskua. Auringonlaskun katselulle on oma tietty paikkansa, jonne saapuu tapahtumaa seuraamaan kymmenkunta bussia muista ajoneuvoista puhumattakaan. Meille tarjotaan kuohuviiniä retkifirman piikkiin. Yön vietämme samoissa teltoissa kuin edellisenkin.

Ma 02.10.   Kings Canyon

Ajamme aamulla vielä Ayer’s Rockin ympäri ja saamme siihen uusia kuvakulmia. Iltapäivällä lähdemme matkaan kohti Kings Canyonia. Saamme siitä esimakua kävelemällä sen pohjaa edestakaisin yhteensä pari kilometriä. Majoitumme taas pysyviin telttoihin. Osa nukkuu mieluummin nuotion ympärillä swageissa. Näemme kaksi dingoa.

Ti 03.10.   Alice Springs

Herätys klo 05:30. Kävelemme 6 km lenkin Kings Canyonin uskomattoman kauniissa maisemassa käyttäen matkaan kolme ja puoli tuntia. Oppaamme Keith pysähtyy vähän väliä selittämään kasvien ominaisuuksia ja kaikkea mikä näkyy. Hän löytää lääkekasvin, jonka pitäisi auttaa haavojen parantumisessa. Hän kysyy, kenellä on haavoja. Minä olen edellisenä päivänä polttopuita kerättäessä innostunut pätkimään niitä ilman työkaluja ja saanut käsiini naarmuja. Pitkä hollantilaislady ilmiantaa minut heti: ”Thomas” , hän hihkaisee. Niinpä seuraan epäluuloisena, kun Keith levittää kasvin vaaleaa nestettä yhteen naarmuistani. Ilmoitan, että jos tämä koituu minulle kuolemaksi, tulen kummittelemaan hänelle. Iltapäivällä seuraa retkemme viimeinen taival kohti määränpäänä olevaa Alice Springs’iä. Ajamme taas autiomaan hiekkaista ajouraa. Keith paahtaa menemään kuin Mad Max konsanaan. Henkilöautoilija, jonka taustapeilissä omituinen joukkoliikenneväline kasvaa nopeasti ja sitten rymistää ohi, varmaan vähän ihmettelee. Pysähdymme vielä kamelifarmilla ja jotkut ratsastavat kamelilla, emme me. Sitten saavumme Alice Springs’iin . Minä ja Arja majoitumme hyvään hotelliin. Kuluneen viikon jälkeen osaa arvostaa majoitusta, jossa ei tarvitse kerätä omia nuotiopuita. Viikon aikana tällaisissa olosuhteissa kanssamatkustajiin jonkin verran tutustuu, ja pari heistä on edelleen Facebook-kavereinamme.

Ke 04.10. Lentävät lääkärit

Päivä on kuuma, kuten mantereen keskipisteessä kuuluukin olla. Tutustumme kävellen kaupunkiin. Aboriginaaleja näkyy paljon. Shoppailemme. Kiipeämme Anzac’in näköalakukkulalle . Tutustumme lentävien lääkärien museoon. 60-luvun alussa ilmestyi kirja ja TV-sarja ”Lentävät lääkärit”, joka kertoi juuri Alice Springs’istä. Sitten illalla lento Qantas’in Boeing 717:llä Cairns’iin ja majoittuminen Acacia Court-hotelliin. Cairns on rantalomapaikka lähellä Suurta Valliriuttaa ja päiväntasajaa. Siellä on tarkoituksemme viettää matkamme kolmas ja viimeinen viikko.

To 05.10.   Suuri Valliriutta

Aamulla kävelemme 3 km keskustan satamaan ja teemme 45 minuutin lauttamatkan Fitzroy’n paratiisisaarelle, joka kuuluu Suuren Valliriutan kansallispuistoon. Siellä kävelemme uimaan ja ottamaan aurinkoa syrjäiselle Nudey Beachille. Nimestään huolimatta se ei ole nudistiranta, sillä Queenslandin laki kieltää julkisen alasti esiintymisen. Osallistumme myös korallien katseluretkeen lasipohjaveneellä. Korallit näyttävät vähän kalpeilta ja huonovointisilta. Tulemme olleeksi ulkosalla 8 tuntia, joten iho paikoitellen punoittaa aurinkovoiteesta huolimatta. Päivälämpötila on Cairns’issa pysyvästi 31 oC astetta ja merivesi 26 oC .

 

Pe 06.10.   Cairns

Tänään ei ole mitään suunniteltua ohjelmaa. Tutkimme kävellen kaupunkia. Iltapäivällä menemme keskustan maauimalaan, löhöämme palmujen alla ja uimme välillä lämpimässä vedessä. Cairns’in kaupungilla on monta kilometriä hiekkarantaa, jonka rantapolulla ihmiset lenkkeilevät. Ensin ihmettelimme, miksi kukaan ei ui siinä. Laskuveden aikana huomasimme syyn: liian matalaa mutaista merenpohjaa paljastui satoja metrejä. Siksi kaupunkilaisille ja turisteille on tehty laaja ja ylellinen maauimala keskustan kohdalle meren rantaan.

La 07.10.   Atherton Tablelands

Varaamamme sisämaan luontoretki lähtee klo 7:15 . Olemme ainoat yli kolmikymppiset 12-henkisessä retkiporukassa. Aluksi pikkubussimme nousee serpentiinitietä sisämaahan ylätasangolle, jonka nimi on Atherton Tablelands. Tämä seutu ei kärsi kuivuudesta, vaan on vehmasta kumpuilevaa maanviljelysseutua, välissä kansallispuistoja. Ensimmäinen luontokohde on 80 metriä syvä kraatterijärvi, jossa uimme. Sitten näemme sademetsää ja vesiputouksia. Niillä on eksoottisia nimiä: Millaa-Millaa, Ellinjaa ja Wooroonooran kansallispuistossa Josefine Falls. Viimeksi mainittu on varsinainen aikuisten vesipuisto. Putouksessa on kolme tasoa, kunkin alla suvantolammikko.

Alimpaan lammikkoon voi laskea peppumäkeä sileän kallion yli virtaavan veden mukana. Pitihän sitä kokeilla. Muidenkin putousten suvantolammikoissa uitiin. Retken viimeinen nähtävyys on Babinda Boulders. Sielläkin olisi ollut uintimahdollisuus: Devils Pool. Oppaamme kertoi meille kannustavasti, että siihen oli viime vuosina hukkunut 35 uimaria. Jostain syystä kukaan meistä ei enää jaksanut mennä uimaan. Paluumatkalla oppaamme kertoi meille Australian vaarallisimmista eläimistä: Toisena listalla olivat haikalat, jotka edellisenä vuonna olivat popsineet 16 uimaria. Kun Australiassa on yli 10 000 uimarantaa, hävikki tuntuu melko kohtuulliselta. Seuraavina listalla ovat krokotiilit, meduusat ja käärmeet. Australian vaarallisin eläin on kuitenkin hevonen: Ratsastusonnettomuuksissa kuoli viime vuonna 17 ihmistä.

Su 08.10.   Aurinkolomaa

Tänään on ohjelmassa vain uintia ja auringonottoa. Kirjoittelemme postikortteja rantapuiston penkillä. Paikalle tulee juttelemaan koiraa kävelyttävä ikämies. Puhutaan säästä. Luulisi hänen olevan onnellinen tällaisessa paikassa, jossa on riittävästi palmuja ja hiekkarantaa, aurinko paistaa ja merivesi on lämmintä. Mutta hän huomauttaa, että kesällä ilma on tukalan kosteaa ja kuumaa, monsuunisateet ovat rankkoja ja trooppiset hirmumyrskyt harmillisia. Tulen ajatelleeksi, ettei hän koskaan voi poimia marjoja ja sieniä syksyisestä metsästä; suolla ei ole lakkoja eikä karpaloita vaan krokotiileja. Hän ei koskaan näe, minkä värinen on hanki helmikuisena aamuna, kun yöllä on satanut lunta. Hän ei koe keväällä valon lisääntymistä, luonnon heräämistä ja sinivuokkojen tuloa. Kesähelle ei häntä helli, vaan aurinko paistaa raivokkaalla voimalla. Ihmisellä on taipumus ajatella, että jossain muualla olisi parempaa ja kaipaa jonnekin kauas. Suomi taitaa kuitenkin olla se paras paikka.

Ma 09.10.   Palm Cove

Tänään on vuorossa kokopäiväretki 25 km kaupungista pohjoiseen sijaitsevalle paratiisirannalle nimeltään Palm Cove. Rannan kohdalle on syntynyt turistikylä palveluineen ja hotelleineen. Heti saavuttua Arja valokuvaa taulua, jossa varoitetaan krokotiileistä ja meduusoista. Kehoitan häntä katsomaan asian valoisaa puolta: Ei haikaloja! Tosin myös varoitukset krokotiileista ja meduusoista ovat selvästi katteetonta mainontaa.

Ti 10.10.   Kotimatka alkaa

Palaamme tänään Adelaideen kotimatkaa varten. Cairnsista Adelaideen ei ole suoria lentoja, joten joudumme tekemään välilaskun Brisbaneen ja vaihtamaan siellä konetta. Tänään meitä palvelee lentoyhtiö Virgin Australia. Alkumatkasta saamme ihailla Suurta Valliriuttaa yläilmoista. Adelaidessa majoitumme lentokenttämotelliin.

Ke 11.10.   Hongkong

Aamuvarhaisella lähtee Cathay Pasificin lento Hongkongiin. Saamme aikavyöhykkeiden vaihtumisen takia päivään kaksi tuntia lisää, ja niin meille jää Hongkongissa koneiden vaihtoaikaa peräti 11 tuntia. Täytämme maahantulolomakkeet ja karkaamme kentältä lentoasemajunalla 40 km päähän kaupungin keskustaan. Lämmintä Hongkongissa on 32 oC. Kävelemme sataman seudulla ja teemme Hop-on Hop-off –bussilla puolentoista tunnin opastetun kiertoajelun. Mieleen jää itämaisen ruoan tuoksu ja hillitön määrä erilaisia pilvenpiirtäjiä. Nyt voimme sitten sanoa käyneemme Kiinassakin.

To 12.10.   Kotiin takaisin

Vielä on jaksettava yli 10 tunnin yölento Helsinkiin. Siellä on pimeää ja sumuista ja lämpötila nollan vaiheilla. Oma koti kullan kallis. Matkaamme sisältyi yhdeksän eri lentoa. Asiantuntijoiden yllätykseksi matkalaukkumme saapuivat mukanamme aina oikeaan paikkaan käymättä kertaakaan Timbuktussa. Laskimme reissun kustannukset: noin 8900 euroa. Se kannustaa meitä siirtymään lähikuukausiksi terveelliselle kaurapuurodieetille. Olisimme säästäneet aikaa ja rahaa, jos olisimme ajoissa huomanneet, että muuan lentoyhtiö tekee suoria lentoja Cairns’ista Hongkongiin, eikä olisi tarvinnut kiertää Adelaiden kautta. Iän karttuessa herää kysymys, kuinka pärjäämme patikkaretkillä nuorten kanssa. Vielä siinä ei ollut ongelmaa, olimme porukan nopeimmat ja kovakuntoisimmat kävelijät.