Japanin kiertomatka 2018

 

Ti 24.04.   Taas mennään

 Finnairin lentolaivaston ylpeys Airbus A350 kantoi meidät Helsingistä yön aikana Tokioon Naritan lentokentälle. Olimme ilmoittautuneet Albatrossin yhdeksän päivän Japanin kiertomatkalle. Porukkaamme kuului 22 henkeä, jotka saapuivat Japanin aamuun sangen unisina: siirtyminen kuuden aikavyöhykkeen yli itään vei nukkuma-ajasta 6 tuntia.. Naritassa meidät otti vastaan suomalainen matkanjohtajamme Mikael. Bussimatkalla hotellille hän aloitti puheensa: Matkan nimi on siis Japani – Auringon valtakunta. Sateen ropistessa bussin kattoon tämä herätti matkalaisten keskuudessa vaisua hilpeyttä.

Ke 25.04.   Shintotemppeli

Sade jäi ainoaksi lomaviikollamme , sää poutaantui jo puolilta päivin ja siitä lähtien meitä suosi aurinkoinen ja vuodenaikaan nähden lämmin sää: päivisin 22 – 29 astetta. Ainoastaan lentokenttämatkat tehtiin bussilla, muuten liikuttiin yleisillä kulkuneuvoilla: junilla, metrolla ja takseilla. Jätettyämme matkalaukut Ikebukuron kaupunginosan Metropolitan-hotelliin lähdimme matkanjärjestäjän tarjoamalle lounaalle saamaan ensi kosketusta japanilaiseen ruokakulttuuriin. Asenteeni on sangen huono eksoottisten pöperöiden suhteen, syömäpuikoista puhumattakaan. Saimme sentään halutessamme käyttöön veitsen ja haarukan. Pöytään tuotiin raakaa lihaa ja pienissä kupposissa omituisia paikallisia rikkaruohoja ja merileväkeittoa, lusikkaa ei. Liha piti itse kypsentää pöydässä olevilla pienoisgrilleillä. Aloin jo kysellä, olisiko lähettyvillä McDonalds’ia. Riisiäkin onneksi sai ja liha oli kelvollista, ettei ihan nälkäiseksi jäänyt. Lounaan jälkeen lähdimme paikallisjunalla kohti Harajukun asemaa. Sen läheltä löytyi vanha metsä keskeltä Tokiota ja metsästä Japanin suurin shintotemppeli Meiji Jingu. Mikael kertoi Japanin uskonnoista: Shintolaisuus on alkuperäinen japanilainen lähellä luontoa oleva valtauskonto. Shintolaisille temppeliä ympäröivä luonto on pyhä, ihmisten tekemät rakennukset eivät ole niinkään tärkeitä. Jumalia on heillä useita miljoonia, mutta ne eivät halua neuvoa tarkemmin ihmistä, kuinka elää. Ne eivät kyttää ihmisyksilöiden pukeutumista, syömistä eikä rakastelua, niitä ei kerta kaikkiaan kiinnosta. Kun tullaan temppeliin rukoilemaan, soitetaan kelloa tai taputetaan käsiä, että henget huomaavat tulla kuuntelulle. Shintolaiset eivät pahastu, jos joku muunuskoinen rukoilee heidän temppelissään omaa jumalaansa; kun jumalia on kahdeksan miljoonan kieppeillä, kyllä yksi lisää aina joukon jatkoksi mahtuu. Toinen Japanissa sijaa saanut uskonto on ulkoa tuotu buddhalaisuus. Osa japanilaisen elämän kulkuun kuuluvista rituaaleista on buddhalaisia, osa shintolaisia, eikä japanilainen itse välttämättä osaa sanoa, kumpaa uskontoa hän kannattaa. Tällaisen kulttuurin kyllästämässä ympäristössä kristittyjen lähetystyö ei ole tuottanut juurikaan tulosta. Lähetyssaarnaajaksi Japaniin tuli Lieksasta myös Martti Turunen. Hän ei saanut ketään käännytetyksi, mutta päätti itse ruveta oikeaksi japanilaiseksi. Japanin kansalaisuuden saaminen on ei-syntyperäiselle lähes mahdotonta, mutta Martti oli sinnikäs ja sai sen. Hän erosi suomalaisesta perheestään, otti japanilaisen nimen Marutei Tsurunen ja japanilaisen vaimon. Vielä enemmän sitkeyttä hän tarvitsi pyrkiessään ja lopulta päästessään Japanin parlamenttiin ensimmäisenä ja ainoana ulkomaalaissyntyisenä ikinä.

Illalla oli Albatrossin tarjoama ateria perinteisessä japanilaisessa ravintolassa. Shintotemppeliin oli saanut mennä kengät jalassa, mutta tässä ravintolassa oli kengät riisuttava eteiseen. Pöytään kannettiin yksi kerrallaan pieniä määriä erilaisia ruokalajeja, jotka itse asiassa olivat aika hyviä, lootuksenjuuri mukaan lukien. Sakeakin maistettiin. Se oli pahaa.

To 26.04.   Keisarillinen palatsi

 Tänään ajettiin metrolla maailman suurimmalle kalatorille Tsukiji nimeltään. Itsekin pääsemme sen lähellä maistelemaan taatusti tuoretta sushia. Sitten vierailemme luksustuotteiden ostosalueella Ginzassa. Siellä tonttimaa on ehkä maailman kalleinta: 80-luvulla , kun tonttien hintakupla oli pahimmillaan, vastasi lähettyvillä sijaitsevan Keisarillisen palatsin hulppean tontin hinta laskennallisesti koko Kalifornian arvoa. Keisarilliselle palatsille seuraavaksi suuntaammekin. Sisälle sinne emme pääse emmekä edes kovin lähelle. Vielä tutustumme omituisen uruguaylaisen arkkitehdin suunnittelemaan kongressipalatsiin Tokyo International Forumiin.

Ennen paluuta hotellille menemme katsomaan maailman vilkkainta jalankulkuristeystä Shinjukuun.

Ihmisvilinä on tosiaan valtava. Saamme hieman omaa aikaa kierrellä paikkoja. Kun oma aika loppuu, joukostamme puuttuukin kaksi. Yritän lohduttaa Mikaelia, että kymmenen prosentin hävikki näissä olosuhteissa on ihan kohtuullinen. Olemme jo lähdössä pois, kun kadonneet lampaat ilmestyvät: he olivat käsittäneet tapaamisajan väärin.

Pe 27.04.   Odaiba

Koko päivä omaa aikaa Tokiossa. Meillä on Albatrossin puolesta käytössämme junalippu, jolla saa matkustaa viikon ajan Japanin rautateillä niin paljon kuin kerkiää. Asukkaita Suur-Tokiossa on noin 36 miljoonaa. Tokion metrokartta muistuttaakin pilvenpiirtäjän sähkökaaviota, lisäksi on maan päällä kulkevia paikallisjunia. Ettei asia olisi turhan helppo, on osa metrolinjoista eri firman operoimia kuin useimmat, eivätkä samat liput aina käy.

Tokiossa kaduilla ei ole nimiä suurimpia läpikulkukatuja lukuun ottamatta. Kartoissa ei pohjoinen ole yläreunassa, vaan missä sattuu. Suunnista siinä sitten.

Ajamme Yamanote-paikallisjunalla etelään ja käymme kävelemässä Omotesandon ostosalueella.

Jatkamme sitten paikallisjunalla Shimbashin asemalle, missä meillä on junan vaihto Odaiban suuntaan Yurikamome-radalle. Koska kyseessä on eri firman omistama rata, ei sinne ole opasteita Japanin rautateiden laiturialueelta, ja olemme ymmällä, mihin suuntaan pitäisi lähteä. Silloin luoksemme tulee kaunis nuori japanilaisnainen, joka ei ainoastaan neuvo vaan lähtee opastamaan meitä oikeaan suuntaan. Japanissa alkuasukkaat ovat erityisen ystävällismielisiä ja kohteliaita.

Varkaitakaan ei tarvitse pelätä, toisen omaisuuden pölliminen ei niistä vaan ole kohteliasta.

Ostamme siis liput automaatista ja ajamme junalla korkealla sillalla meren yllä näköaloista nauttien Odaiban merelliselle turistialueelle. Tällä kertaa tosin kierrämme alueen museot kaukaa ja käymme ajamassa isossa maailmanpyörässä, mistä maisemia on lisää nähtävissä. Kävelemme alueen rantapuistossa. Kun istahdamme penkille lepäämään, tulee kolme vapaaehtoista turistiopasta kanssamme juttelemaan. Shimbashiin palattuamme emme palaa samaa reittiä hotellille, vaan jatkamme silmukan muotoista Yamanote-rataa eteenpäin kiertäen näin täyden lenkin.

La 28.04.   Luotijuna

Aamulla käymme vielä Shibuyassa katsomassa maisemia Tokion yli 200 metrisen kunnantalon katolta. Shibuyan asemalla on patsas uskollisen Hachico-koiran muistoksi. Uskollinen koira tuli aina isäntäänsä vastaan asemalle töiden jälkeen, ja jatkoi sitä vuosia vielä isäntänsä kuoltua. Tarinasta on tehty Hollywood-elokuvakin: Tarina uskollisuudesta. Puolilta päivin ajamme paikallisjunalla Tokion päärautatieasemalle ja nousemme siellä luotijunaan, jonka huippunopeus on yli 300 km/t. Japanilainen nimitys luotijunalle on Shinkansen. Sillä lähes 500 km matka Kiotoon taittuu nopsasti. Junan ikkunasta ihailemme lumipeitteistä Fuji-vuorta. Kiotossa jatkamme metrolla Monterey-hotelliin. Puolentoista miljoonan asukkaan Kioto tuntuu Tokion jälkeen pieneltä ja rauhalliselta.

Illalla lähdemme vielä kävelemään Nishikin ruokamarkkinoille ja sieltä edelleen vanhaan Gion’in kaupunginosaan . Tänne sijoittuvat tapahtumat suomennetussakin kirjassa: Geishan muistelmat. Täällä geishoja edelleen työskentelee teehuoneissa. Ne ovat yksityisklubeja, eikä turisteilla niihin ole pääsyä. 60-luvulla Brita Koivunen lauloi: Olen geisha Kioton , enkä itkeä saa, en saa olla onneton, muille lohtua jaan …

Täsmennetään vielä, että geisha on koulutettu ja arvostettu viihdetaiteilija, ei prostituoitu.

Su 29.04.   Kultapaviljonki

Tutustumme monipuolisesti Kiotoon, Japanin entiseen pääkaupunkiin. Täällä on 1600 buddhalaista ja 270 shintopyhäkköä.

Aluksi siirrymme Arashiyaman rauhalliseen kaupunginosaan ja tutustumme Tenryun temppelin hienoon puutarhaan ja bambumetsään. Täällä teemme pienen polkupyöräretken laitakaupungilla ja maaseudulla. Se on virkistävää vaihtelua Tokion kiihkeään tungokseen. Sitten tutustumme Shogunin linnaan Nijossa ja viimeiseksi Kultaiseen paviljonkiin viehättävän lammen rannalla.

Paviljonki on oikeasti päällystetty lehtikullalla.

Ma 30.04.   Hiroshima

 Aamulla nousemme Kioton asemalta luotijunaan ja teemme kokopäiväretken Hiroshimaan.

Siellä aamupäivällä katselemme Hiroshiman atomipommin uhrien muistoksi pystytettyjä muistomerkkejä, puistoja ja museoita. Iltapäivällä siirrymme takseja, paikallisjunaa ja lauttaa käyttäen Miyajiman temppelisaarelle. Se on suosittu paikallinen ulkoilualue, missä temppelin lisäksi on markkinapaikka ja temppelin takana oleville vuorille nousevia luontopolkuja. Siellä mekin Arjan kanssa kävelimme kuunnellen vuoripurojen solinaa ja syöttäen kädestä pähkinöitä saaren kesyille peuroille. Illallinen nautittiin Hiroshiman rautatieaseman monipuolisessa ravintolakeskuksessa. Arja bongasi siellä suuressa tavaratalossa naistenvaateosaston nimeltä ”Ehkä Söpö” . Suomalaista vaikutusta ehkä. Kiotoon palattiin myöhään illalla.

Ti 01.05.   Inari

 Aamulla siirryimme metrolla ja paikallisjunalla Naran kaupungin rajalle Inarin temppelialueelle. Inari on shintolaisjumalista suosituin, ja tämä on tärkein sille omistettu temppeli.

Temppelin takana olevalle vuorelle nousee luontopolkuja, joihin on tehty hyvät kiviportaat. Polkujen varteen oli pystytetty Inari-jumalan suosiota tavoitellen tuhansia punaisia portteja. Niitä oli vieri vieressä, niin että polku näyttää eteenpäin katsoessa kulkevan punaisessa tunnelissa.

Nousimme porukalla rinnettä jonkin matkaa. Muiden kääntyessä takaisin minä ja Arja jatkoimme eteenpäin huipulle tehden siellä vajaan tunnin lisälenkin. Kaikille, jotka haluavat mennä kesällä Inariin ilman että joutuvat sääskien elävältä syömäksi, suosittelemme tulemista tänne Kiotoon. Loppupäivä oli omaa vapaa-aikaa, joten junailimme sieltä omaan tahtiin hotellille päin. Oli matkan lämpimin päivä, joten kävelimme Kioton keisarillisen palatsin puistoon kirjoittelemaan postikortteja. Aurinko paistoi, ja vappusää oli kovin erilainen kuin Suomessa.

Illalla oli vielä Albatrossin tarjoama läksiäisillallinen. Arja oli tähän mennessä jo oppinut jotenkuten syömään puikoilla. Mikael saa ansaitut kiitokset asiantuntemuksestaan ja selkeästä ja rauhallisesta puheilmaisustaan.

Ke 02.05.   Osaka

 Matkan toinen ja viimeinen bussiajelu vie meidät Kansain lentokentälle Osakaan.

Aamu on pilvinen, sateet ovat tulossa.

Vielä muutama seikka japanilaisista: Vaikka yhteiskunta on pitkälle teknistynyt, maksaessaan japanilaiset käyttävät käteistä, eivätkä maksukortit läheskään kaikkialla kelpaa. Matkailijan kannalta on mukavaa, ettei juomarahoja ole tapana antaa. Hinnoista ei myöskään tingitä, ne ovat mitä ovat. Japanilaiset ovat kiireisiä, lounas usein ostetaan valmiissa paketissa ja syödään junassa. Japanilaiset myös sujuvasti nukkuvat lyhyilläkin junamatkoilla. Töissä pukeutuminen on arvokasta, sekä miehet että naiset käyttävät tummaa pukua.

Lento Siperian yli Helsinkiin kestää kymmenen tuntia, eikä onneksi mitään mieleen jäävää tapahdu.

Dominikaaninen tasavalta 2018

 

Torstai 11.1.     Karibialle

Lumettomassa Helsingissä turhauduimme odottelemaan hiihtokelejä ja päätimme karata viikoksi aurinkoiselle Haitin saarelle Dominikaaniseen tasavaltaan. Matkanjärjestäjäksi valitsimme Aurinkomatkat, koska se lentää Finnairilla. Lentomme lähti klo 20, ja sen piti olla suora 11 tunnin lento Puerto Plata –nimiseen kaupunkiin. Puolimatkassa huomasimme kuitenkin koneen kääntyneen kohti Kanadaa ja Halifaxin kaupunkia. Onko joku jääkiekkointoilija kaapannut koneen?

Ilmeisesti joku Helsingissä oli ryssinyt koneen polttoaineen kulutuslaskelman, ja matkalla huomattiin, että Airbus A350 on vaarassa pudota jorpakkoon bensan loppuessa ellei käydä tekemässä välitankkausta. Halifaxissa käynnin takia menomatka kesti 13 tuntia. Perillä Puerto Platassa oltiin klo kolmen jälkeen aamuyöllä, sillä aikaeroa kotimaahan nähden oli 6 tuntia.

Vielä bussikuljetus hotelliin Sosua-nimiseen rantakylään ja siellä muutamaksi tunniksi nukkumaan Casa Marina Beach & Reef –nimiseen hotelliin.

Perjantai 12.1.   Rommia ja Coca Colaa

Hotelli oli todella suuri ja levittäytynyt laajalle alueelle, eikä aamiaispaikkaa ollut ekana aamuna helppo löytää. Hotellin systeeminä oli All Inclusive , mikä tarkoittaa, että ruokaa ja juomaa on tarjolla niin paljon kuin jaksaa ilman lisämaksua. Puerto Platassa on maailman suurin rommitehdas. Arja sanoi leikillään, että hän voisi olla koko viikon kännissä ja lukea sitten matkakertomuksesta, millaista oli. Hotelliin kuului useita laajoja uima-allasalueita, porealtaita ja kaksi hiekkarantaa.

Meriveden lämpötila on 27 Co ja ilma 25 – 30 astetta. Vietimme aikaa sekä uima-altailla että rannassa. Valtameren aallot vyöryivät jymisten hiekkarannalle. Toiset niistä olivat suurempia kuin toiset, ja vedessä lilluessa sai varoa, etteivät ne lananneet sinulla rantahietikkoa.

Lauantai 13.1. Sosua

Kävimme aamiaisen jälkeen kävelyllä Sosuan kylällä. Se oli aito alkuasukaskylä, talot olivat värikkäitä, mutta monet olisivat olleet pienen pintaremontin tarpeessa. Paikoin kadun varret olivat kovin roskaiset. Huomasimme myös, ettei kyseessä ole kuivuudesta kärsivä maa, sillä saimme välillä hakeutua suojaan sadekuuroilta. Tosin ne olivat lämpimiä, eivätkä kestäneet kauan.

Iltapäivällä olimme taas uimarannalla. Illallinen nautittiin yleensä samassa suuressa buffet-ravintolassa kuin aamiainenkin, mutta hotelliin kuului myös kolme a la carte –ravintolaa, joissa syöminen ei myöskään maksanut mitään. Tällä kertaa olimme varanneet pöydän sellaisesta, ja nautimme Seafood Symphony –annokset .

Sunnuntai 14.1. Rantaelämää

Mitään erityistä ohjelmaa ei päivään sisältynyt, tankkasimme aurinkoa ja rantabaarin kylmiä juomia. Maan alkuasukkaat ovat espanjalaisten ja afrikkalaisten orjien jälkeläisiä, ja edustavat väriltään ruskean kaikkia sävyjä. Hotellin palkkaamat nuoret miehet ja naiset pyrkivät järjestämään turisteille kaikenlaista hupiohjelmaa suurimmalla uima-altaalla.

Maanantai 15.1. Damajaguan putoukset

Sisämaan retkipäivä. Retkellä käydään tutustumassa kahvin ja kaakaon viljelyyn, matkamuistopajalla ja sikaritehtaassa. Tien varrella näemme köyhien ihmisten etsivän kaatopaikalta jotain kierrätykseen kelpaavaa. Retken pääkohde on kuitenkin Damajaguan vesiputoukset.

Pieni vuorilta laskeutuva joki muodostaa 27 vesiputousta, joista kahteentoista on tarkoitus lähemmin tutustua. Retkeläisiltä edellytetään hyvää uimataitoa, sillä putouksista on tarkoitus tulla alas hyppien ja laskien luonnon vesiliukumäkiä. Olimme Arjan kanssa molemmat lähdössä mukaan, sillä olemme yleensä yhdessä elämän myötä- ja vastoinkäymisissä, mutta sisäistettyään retken luonteen Arja tuli vakuuttuneeksi, että tällä retkellä kuolema meidät kyllä erottaa, ja jäi hotellille. Vesiputouksilla osanottajat varustettiin kypärillä, pelastusliiveillä ja vesikengillä. Sitten kiivettiin polkua ylös mäelle, ja alettiin kahlata virtaa alamäkeen. Heti alussa oli hypättävä 4 m korkuisen putouksen niskalta alas yrittäen osua putouksen alle syvään kohtaan. Huonona uimarina en ole hypännyt veteen edes yhdestä metristä vaan mennyt aina varovasti uimasilleni. Alkuasukashenkilökunta rohkaisi epäröiviä, ettei tämä ole vielä mitään. Toisaalta, kun on pelastusliivit, on sama, kuinka korkealta hyppää, pulpahtaa kuitenkin ennen pitkää pinnalle.

Seuraava hyppy olikin sitten kahdeksasta metristä, ja sen jälkeen tiesi, ettei tämä katastrofi tästä enää pahene. Välillä uitiin ja välillä kahlattiin virtaa alaspäin, välillä laskettiin luonnon kallioon uurtamia vesiliukumäkiä. Näissä oli syytä varoa kyynärpäitään. Retkeä mainostettiin , ettei osallistuja unohda sitä ikinä. Saattaa pitääkin paikkansa. Yleensä putouksia ihaillaan turvallisen matkan päästä, ja koskeen putoamista pidetään harmittavana takaiskuna, ellei suorastaan vaarallisena. Näin jälkeenpäin ajatellen ei siellä tainnut kyllä näkyä muita vanhuksia. Putousten parkkipaikan ravintolassa syötiin sitten lounasta. Ruokajuomana oli, yllätys yllätys, rommia ja coca-colaa.

Tiistai 16.1. Sadepäivä

Dominikaaniseen tasavaltaan matkustava saa henkisesti varautua ainakin yhteen sadepäivään viikossa. Tänään saimme vähän väliä korjata kamppeemme sisätiloihin aina uusien sadepilvien kulkiessa seudun yli. Kaikki eivät vaivaantuneet pois uimasta sateen alkaessa, sillä ilma ja meri ovat sateellakin lämpimiä, ja yleensä sade menee pian ohi.

Keskiviikko 17.1. Santo Domingo

Tänään olemme ilmoittautuneet retkelle 3-4 miljoonan asukkaan pääkaupunkiin Santo Domingoon. Se sijaitsee saaren etelärannalla, ja ajomatkaa sinne hotelliltamme pohjoisrannalta tulee 260 km.

Lähtö oli aamuvarhaisella klo 5:30. Oppaanamme oli poikasena Haitin puolelta tänne karannut Elbio ”Elvis” Regis. Saarellahan on kaksi valtiota: Espanjalaistaustainen Dominikaaninen tasavalta ja ranskalaisten siirtomaasta muodostunut Haiti. Dominikaaninen tasavalta on köyhä, mutta Haitia voisi luonnehtia kurjaksi. Se itsenäistyi aikanaan, kun neekeriorjat tappoivat valkoiset siirtomaaisäntänsä. Haitia kuritti 7 vuotta sitten ankara maanjäristys, josta se ei ole toipunut. Pääkaupungissa tutustumme liikenneruuhkiin, jollaisista Suomen autoilijat eivät tiedä mitään. Julkinen liikenne ei ilmeisesti toimi kovin hyvin, eikä yhtään eloon jäänyttä polkupyöräilijää näkynyt, muutamia kuolemaa halveksivia mopoilijoita kyllä. Autojen seisoessa monikaistaisella sisääntuloväylällä niiden välissä käveli kaupustelijoita myyden kaikenlaista syötävää, mutta myös paitoja ja sukkia. Kaupungissa tutustuttiin moniin erityisesti Kolumbukseen liittyviin muistomerkkeihin, linnoituksiin ja museoihin, sekä Amerikan vanhimpaan katedraaliin. Vapaata shoppailuaikaakin oli. Lounasravintolassa saimme katsella kansantanssiesitystä. Takaisin hotellille päästiin pimeällä kellon jo lähestyessä yhdeksää.

Torstai 18.1. Aurinkolomaa

Viimeinen päivä ennen kotiinlähtöä. Tankkaamme täysillä aurinkoa ja D-vitamiinia.

Kirjoittelemme postikortteja. Pariin korttiin kirjoitamme: ”Täällä ei ole enää aitoja merirosvoja, kuten vanhoina hyvinä aikoina, vain piraattikopioita.”

 

Perjantai 19.1. Kotiin takaisin

Lähtö hotellilta lentokentälle oli puolilta öin. Byrokratia on täällä voimissaan: Maahan tullessa piti täyttää 3-4 lappua , ja lähtiessäkin pari. Lento lähti kolmen jälkeen ja kesti vain 9 tuntia. En tiedä, oliko paluumatkalla myötätuuli vai lupa lentää korkeammalla, kun matka sujui nopeammin kuin mennessä. Kotimaassa oli ohut lumipeite koristellut lähtiessä vielä mustan maan.

 

Australia

Australian matkakertomus                             Tuomo ja Arja 2017

Ti 19.09.   Melkein syytön

Nettirakkaus on vienyt Arjan nuorimman tyttären Australiaan, jossa hänet on määrä vihkiä avioliittoon 25. syyskuuta. Onhan tyttären häissä oltava mukana. Olemme siis melkein syyttömiä siihen, että taas kerran jätämme isoja hiilijalanjälkiä taivaalle matkustaen maailman ääriin. Lentomme lähtee vähän ennen puolta yötä. Arjan kurkku tuntuu kipeältä.

Ke 20.09.   Lihava kiinalainen

Finnairin lentolaivaston ylpeys Airbus A350 kantaa meidät läpi lyhyen yön kohti nousevaa aurinkoa ja Hongkongia. Yöllä minun on vanhojen ukkojen tapaan käytävä vessassa , mutta en hennoisi herättää käytäväpaikalla nukkuvaa lihavaa kiinalaista. Arja näkee ongelmani ja sanoo: ”Hyppää sen yli.” Niin teenkin. Mieltäni lämmittää ajatus, että Arja 67 ikävuodestani huolimatta uskoi minun voivan tehdä sellaista. Hongkongissa vaihdamme Cathay Pasific-yhtiön koneeseen . Ilta pimenee taas koneen noustessa kohti Australiaa.

To 21.09. Adelaide

Varhain aamulla saavumme Australian Adelaideen. Asukkaita kaupungissa on 1,3 miljoonaa, mutta ne asuvat hajallaan pientaloissa, eikä keskusta ole kovin suuri. Viemme matkalaukut hotellille ja lähdemme opastetulle kiertoajelulle ja sen jälkeen shoppailemaan. Australiassa kaikki on toisin: Aurinko paistaa keskipäivällä pohjoisesta, on vasemmanpuoleinen liikenne, joutsenet ovat mustia ja nyt on kevät. Illalla karmean pitkä lentomatka alkaa vaatia veroaan. Arja pitää flunssaansa kurissa lääkkeillä ja minäkin tunnen oloni kurjaksi.

Pe 22.09. Yllättävä juonenkäänne

Kävelemme katsellen Adelaidea ja istumme Torrens River –joen rantapuistossa katsemassa ihmisiä ja outoja lintuja.  Iltapäivällä matkustamme noin 34 matkustajaa kantavalla Saab340 –merkkisellä potkurikoneella 400 km päähän sisämaahan Milduraan, jossa häät on määrä pitää. Mildura pienehkö kaupunki, viinin- ja hedelmienviljelyn keskuspaikka.

Majoitumme hotelliin ja illan jo pimetessä kävelemme hotelliltamme nuoren parin kämpille yli 4 kilometrin päähän illalliselle. Yllättävä juonenkäänne on siinä, että vieraassa kaupungissa pimeässä osaamme perille eksymättä.

La 23.09.   Mildura

Katselemme Milduran keskustaa, joka on aika pieni. Kävelemme myös Murray-joen rantapuistossa.

Murray on Australian pisin joki, yhdessä sivujoen kanssa peräti 3672 km. Toisin kuin Australian joissa yleensä, siinä on vettäkin. Iltapäivällä morsiamella on pari tuntia aikaa käydä kahvilla ja jutella kanssamme hotellilla.

Su 24.09.   Kenraaliharjoitus

Käytämme aamupäivällä kaksi tuntia tutustuen Keski-Australian kasvitieteelliseen puutarhaan.

Nuoripari kiertelee hääostoksilla. Iltapäivällä pääsemme seuraamaan vihkitilaisuuden harjoituksia Grand Hotellin puutarhassa. Illalla jatkuvat häävalmistelut nuorenparin kotona.

 

Ma 25.09.   Häät

Yöllä Arjan flunssa etenee poskiontelon tulehdukseksi, joka uhka romuttaa etukäteen maksetun jatko-ohjelmamme. Aamulla paikallisen lääkäriaseman auetessa olemme sen ovella. Aamupäiväksi ei ole aikoja. Arja saa puhutuksi, että ottavat hänet johonkin väliin. Hän saa antibioottireseptin ja olo alkaakin pian helpottua. Hän on kampaajalla ja meikkaajalla morsiamen seurana. Pienimuotoinen vihkitilaisuus on Grand Hotellin sisäpihalla. Suomesta on paikalla meidän lisäksemme vain morsiamen isä. Sää on kaunis, morsian on kaunis ja paljon kauniita sanoja lausutaan. Yllättäen morsian laulaa sulhaselle. Paljon nenäliinoja kastuu katsomossa. Illalla hääjuhla jatkuu nuorenparin kotona. Hääkakussa on Suomen lipun värit.

Ti 26.09.   Oranki

Lennämme takaisin Adelaideen . Konetyyppi on tuttu Saab340. Ruotsalaiset ovat muutenkin vitsauksena joka puolella maailmaa: lentokentän lähellä komeilee Ikea.  Viemme matkalaukut hotellille ja lähdemme kaupungille. Tällä kertaa suuntaamme eläintarhaan. Se onkin hyvin varustettu: mm. orangin näemme ensimmäistä kertaa.

Ke 27.09. Erämaaseikkailu

Viikon erämaaretki Australian punaiseen keskustaan starttaa klo 6:30. Ajoneuvona on 21 matkustajaa ottava maastokelpoinen bussi, jolla pystyy ajamaan kovaa huonoilla teillä. Matkustajista minä ja Arja olemme iäkkäimmät ja ainoa aviopari. Useimmat osanottajat ovat iältään 20+risat; vain kolme retkeläisistä on miehiä. Puolenkymmentä australialaista kuului porukkaan – muut jakautuivat tasaisesti Euroopan eri maihin. Kuskinamme ja oppaanamme toimii Keith. Aluksi ajamme läpi Adelaiden esikaupunkien, sitten keväisen vihreän maaseudun ja viinitarhojen. Pikku hiljaa seutu muuttuu kuivemmaksi, näkyy lampaita, sitten jo karua erämaata. Iltapäivällä leiriydymme isoja puita kasvavaan laaksoon vuorenharjanteen juurelle. Grillilounaan jälkeen lähdemme patikoimaan. Seitsemän henkeä suuntaa ylös vuorelle, neljätoista + opas jäävät laaksoon kiertämään helpompaa polkua. Arja on edelleen antibioottikuurilla ja joutuu pitkin hampain jäämään laaksoon, kun taas minä vedän pienempää porukkaa vuorelle. Vuori on 923 m korkea Mt Ohlssen Bagge. Kaksi joukostamme uupuu jo rinteen puolivälissä ja kääntyy takaisin. Viehättävä kiinalaistyttö sinnittelee 15 minuutin päähän huipusta, sitten häneltäkin loppuvat voimat. Olin jo aikaisemmin nähnyt hänen tekevän kuolemaa ja tarjoutunut kantamaan hänen reppuaan, mutta ei hän antanut sitä. Näköala palkitsi meidät neljä huipulle päässyttä. Illallisen jälkeen levitimme leirinuotion ympärille swag’it . Ne ovat sateenkestäviä leveitä makuupussin ja telttapatjan yhdistelmiä, perinteinen Australian takamaiden vaeltajan yöpymisviritys. Kun sellaisen sisään laittaa vielä tavallisen makuupussin, niin kyllä tarkenee. Nukuimme hyvin eteläisen pallonpuoliskon oudon tähtitaivaan alla.

To 28.09.   Tähtikirkas yö

Herätys klo 6, aamiainen ja lähtö. Retkeläisten kuuluu osallistua ruuanlaittoon ja tiskaamiseen.

Aamuisin ilma erämaassa on kylmä. Poikkeamme kansallispuistossa, jossa näkyy laumoittain kenguruja: Sekä harmaita vallabeja että punaisia jättiläiskenguruita . Myös strutsin sukuisia emuja on paljon, kuski saa tööttäilemälle ajaa niitä pois auton tieltä. Päivän mittaan tutustutaan vanhaan kaivokseen ja nähdään suuren Eyre-suolajärven rannaton valkoinen lakeus. Välillä pysähdytään keräämään nuotiopuita illaksi. Maisema on tasaista ja karua, kaukaiset vuoret siintävät taivaanrannalla. Suuntaamme pohjoiseen entisen rautatien suunnassa. Kyseisen radan lempinimi on ”Ghan” , koska se aikanaan korvasi afganistanilaiset kamelinajajat reitillä Adelaide – Alice Springs. Yövymme taas swageissa leirintäalueelle Williams Creekin kaupunkiin, jossa on noin 10 vakituista asukasta. Nukuimme taas nuotion ympärillä. Oli tähtikirkas yö.

Pe 29.09.   Painted Desert

Ajamme edelleen kovaa tasaisen piirteettömän autiomaan läpi kohti pohjoista. Sitten kulkuneuvo pysähtyy keskelle ei-mitään ja kuljettaja käskee koko porukan ulos työntämään. Arvaan, että se pilailee. Pysähdyksen syy onkin se, että olemme nyt maailman suurimmalla karjatilalla, 44000 km2, puolitoista kertaa Belgian kokoinen. Luulen, että omistajalla on vaikeuksia löytää lehmiään tarvittaessa. Seuraavaksi pysähdymme ihmettelemään verkkoaitaa. Kyseessä on maailman pisin aita: 2520 km. Se erottaa dingoja eli villikoiria sisältävän alueen lampaanhoitoalueista. Päivän määränpää on Coober Pedyn kaivoskaupunki. Se tuottaa 82% maailman opaaleista! Siellä on normaalisti niin kuumaa, että osa ihmisasumuksista on tehty luoliin, joissa lämpötila pysyy kautta vuoden 22 – 26 asteessa. Kuitenkin juuri nyt, kun me olemme täällä, sää on kolea, alle 20oC ja sateinen. Seurueeseemme kuuluva ruotsalainen vanhaemäntä tiivistää muittenkin tunteet: ”Täällä Australiassa on liian kylmää. Olisi pitänyt pysyä Ruotsissa. Yöpymispaikkamme ei tällä kertaa ole onneksi taivaan alla vaan vuoren sisään kaivetussa bunkkerissa. Teimme vielä syrjähypyn noin 15 km päässä kaupungista olevalle ”Painted Desert” suojelualueelle. Ihmeellisen muotoiset ja väriset kalliot näyttäisivät vielä hienommilta, jos paistaisi aurinko. Täällä lähettyvillä on filmattu Mad Max-elokuvia ja muitakin elokuvia, joissa on tarvittu vieraalta planeetalta näyttävää maisemaa. Tutustumme vielä vanhaan museoksi muutettuun opaalikaivokseen ja kenguruitten orpokotiin. Illalla alkaa kunnolla sataa.

La 30.09.  Janoinen maa

Herätys on klo 04:00. On umpipimeää ja vettä tulee niin että roikaa. Tulee kotoinen olo, ikään kuin olisi syksyisessä Suomessa. Sateesta kuuluu kuitenkin olla iloinen. Täällä sataa todella harvoin; kunnon sade on lottovoitto. Kuukauden kuluttua erämaa puhkeaa kukkaloistoon. Eilinen rutikuiva autiomaa näyttää tänään vetelältä suolta. Meillä on tänään siirtymätaivalpäivä, ajamme 750 km päällystettyä tietä pohjoiseen. Edellisten päivien tapainen erämaan ajoura olisikin nyt kulkukelvoton. Aikaisen lähdön aikatauluetu menetetään, kun ajoneuvo hyytyy Coober Pedyn Shellille tankkauksen jälkeen. Kestää kaksi tuntia, ennen kuin korjausmies on saatu paikalle ja päästään jatkamaan matkaa. Illalla majoitumme lähelle Ulurua pysyviin kahden hengen telttoihin, joissa on puulattia, sähkövalo ja sängyt.

Su 01.10.   Ayer’s Rock

Australian kuuluisimpia nähtävyyksiä on alkuasukkaiden pyhä vuori Ayer’s Rock eli Uluru. Heräämme taas neljältä ollaksemme paikalla, kun nousevan auringon säteet värjäävät tuon punaisen kallion. Hukkaan menee taas epäinhimilliseen aikaan herääminen, sillä taivas on umpipilvessä. Kävelemme kuitenkin 10 km tuon vuoren ympäri. Kaukaa katsoen yhtenäiseltä näyttävä kallio onkin täynnä luolia ja hienoja yksityiskohtia. Sitten seuraa lyhyempi opastettu kävely, jolla Johanna Tukiaisen näköinen alkuasukasnainen kertoo kansansa vanhoista taruista ja siitä, kuinka esi-isät asuivat Ulurun luolissa. Sitten vierailemme vielä aboriginaalien kulttuurikeskuksessa. Viittaamme tällä kertaa Arjan kanssa kulttuurille kintaalla ja suunnistamme suoraan kahvilaan. Iltapäivällä sää muuttuu aurinkoiseksi, kun suuntaamme Ulurun kanssa samaan kansallispuistoon kuuluvaan Kata Tjuta’an, toiselta nimeltään Olgas. Se on rykelmä omituisia pyöreämuotoisia punaisia vuoria, hieno nähtävyys sekin. Kävelemme siellä vajaat 3 km. Kun emme nähneet Ayer’s Rockin auringonnousua, otamme nyt vahingon takaisin ja menemme sinne katsomaan auringonlaskua. Auringonlaskun katselulle on oma tietty paikkansa, jonne saapuu tapahtumaa seuraamaan kymmenkunta bussia muista ajoneuvoista puhumattakaan. Meille tarjotaan kuohuviiniä retkifirman piikkiin. Yön vietämme samoissa teltoissa kuin edellisenkin.

Ma 02.10.   Kings Canyon

Ajamme aamulla vielä Ayer’s Rockin ympäri ja saamme siihen uusia kuvakulmia. Iltapäivällä lähdemme matkaan kohti Kings Canyonia. Saamme siitä esimakua kävelemällä sen pohjaa edestakaisin yhteensä pari kilometriä. Majoitumme taas pysyviin telttoihin. Osa nukkuu mieluummin nuotion ympärillä swageissa. Näemme kaksi dingoa.

Ti 03.10.   Alice Springs

Herätys klo 05:30. Kävelemme 6 km lenkin Kings Canyonin uskomattoman kauniissa maisemassa käyttäen matkaan kolme ja puoli tuntia. Oppaamme Keith pysähtyy vähän väliä selittämään kasvien ominaisuuksia ja kaikkea mikä näkyy. Hän löytää lääkekasvin, jonka pitäisi auttaa haavojen parantumisessa. Hän kysyy, kenellä on haavoja. Minä olen edellisenä päivänä polttopuita kerättäessä innostunut pätkimään niitä ilman työkaluja ja saanut käsiini naarmuja. Pitkä hollantilaislady ilmiantaa minut heti: ”Thomas” , hän hihkaisee. Niinpä seuraan epäluuloisena, kun Keith levittää kasvin vaaleaa nestettä yhteen naarmuistani. Ilmoitan, että jos tämä koituu minulle kuolemaksi, tulen kummittelemaan hänelle. Iltapäivällä seuraa retkemme viimeinen taival kohti määränpäänä olevaa Alice Springs’iä. Ajamme taas autiomaan hiekkaista ajouraa. Keith paahtaa menemään kuin Mad Max konsanaan. Henkilöautoilija, jonka taustapeilissä omituinen joukkoliikenneväline kasvaa nopeasti ja sitten rymistää ohi, varmaan vähän ihmettelee. Pysähdymme vielä kamelifarmilla ja jotkut ratsastavat kamelilla, emme me. Sitten saavumme Alice Springs’iin . Minä ja Arja majoitumme hyvään hotelliin. Kuluneen viikon jälkeen osaa arvostaa majoitusta, jossa ei tarvitse kerätä omia nuotiopuita. Viikon aikana tällaisissa olosuhteissa kanssamatkustajiin jonkin verran tutustuu, ja pari heistä on edelleen Facebook-kavereinamme.

Ke 04.10. Lentävät lääkärit

Päivä on kuuma, kuten mantereen keskipisteessä kuuluukin olla. Tutustumme kävellen kaupunkiin. Aboriginaaleja näkyy paljon. Shoppailemme. Kiipeämme Anzac’in näköalakukkulalle . Tutustumme lentävien lääkärien museoon. 60-luvun alussa ilmestyi kirja ja TV-sarja ”Lentävät lääkärit”, joka kertoi juuri Alice Springs’istä. Sitten illalla lento Qantas’in Boeing 717:llä Cairns’iin ja majoittuminen Acacia Court-hotelliin. Cairns on rantalomapaikka lähellä Suurta Valliriuttaa ja päiväntasajaa. Siellä on tarkoituksemme viettää matkamme kolmas ja viimeinen viikko.

To 05.10.   Suuri Valliriutta

Aamulla kävelemme 3 km keskustan satamaan ja teemme 45 minuutin lauttamatkan Fitzroy’n paratiisisaarelle, joka kuuluu Suuren Valliriutan kansallispuistoon. Siellä kävelemme uimaan ja ottamaan aurinkoa syrjäiselle Nudey Beachille. Nimestään huolimatta se ei ole nudistiranta, sillä Queenslandin laki kieltää julkisen alasti esiintymisen. Osallistumme myös korallien katseluretkeen lasipohjaveneellä. Korallit näyttävät vähän kalpeilta ja huonovointisilta. Tulemme olleeksi ulkosalla 8 tuntia, joten iho paikoitellen punoittaa aurinkovoiteesta huolimatta. Päivälämpötila on Cairns’issa pysyvästi 31 oC astetta ja merivesi 26 oC .

 

Pe 06.10.   Cairns

Tänään ei ole mitään suunniteltua ohjelmaa. Tutkimme kävellen kaupunkia. Iltapäivällä menemme keskustan maauimalaan, löhöämme palmujen alla ja uimme välillä lämpimässä vedessä. Cairns’in kaupungilla on monta kilometriä hiekkarantaa, jonka rantapolulla ihmiset lenkkeilevät. Ensin ihmettelimme, miksi kukaan ei ui siinä. Laskuveden aikana huomasimme syyn: liian matalaa mutaista merenpohjaa paljastui satoja metrejä. Siksi kaupunkilaisille ja turisteille on tehty laaja ja ylellinen maauimala keskustan kohdalle meren rantaan.

La 07.10.   Atherton Tablelands

Varaamamme sisämaan luontoretki lähtee klo 7:15 . Olemme ainoat yli kolmikymppiset 12-henkisessä retkiporukassa. Aluksi pikkubussimme nousee serpentiinitietä sisämaahan ylätasangolle, jonka nimi on Atherton Tablelands. Tämä seutu ei kärsi kuivuudesta, vaan on vehmasta kumpuilevaa maanviljelysseutua, välissä kansallispuistoja. Ensimmäinen luontokohde on 80 metriä syvä kraatterijärvi, jossa uimme. Sitten näemme sademetsää ja vesiputouksia. Niillä on eksoottisia nimiä: Millaa-Millaa, Ellinjaa ja Wooroonooran kansallispuistossa Josefine Falls. Viimeksi mainittu on varsinainen aikuisten vesipuisto. Putouksessa on kolme tasoa, kunkin alla suvantolammikko.

Alimpaan lammikkoon voi laskea peppumäkeä sileän kallion yli virtaavan veden mukana. Pitihän sitä kokeilla. Muidenkin putousten suvantolammikoissa uitiin. Retken viimeinen nähtävyys on Babinda Boulders. Sielläkin olisi ollut uintimahdollisuus: Devils Pool. Oppaamme kertoi meille kannustavasti, että siihen oli viime vuosina hukkunut 35 uimaria. Jostain syystä kukaan meistä ei enää jaksanut mennä uimaan. Paluumatkalla oppaamme kertoi meille Australian vaarallisimmista eläimistä: Toisena listalla olivat haikalat, jotka edellisenä vuonna olivat popsineet 16 uimaria. Kun Australiassa on yli 10 000 uimarantaa, hävikki tuntuu melko kohtuulliselta. Seuraavina listalla ovat krokotiilit, meduusat ja käärmeet. Australian vaarallisin eläin on kuitenkin hevonen: Ratsastusonnettomuuksissa kuoli viime vuonna 17 ihmistä.

Su 08.10.   Aurinkolomaa

Tänään on ohjelmassa vain uintia ja auringonottoa. Kirjoittelemme postikortteja rantapuiston penkillä. Paikalle tulee juttelemaan koiraa kävelyttävä ikämies. Puhutaan säästä. Luulisi hänen olevan onnellinen tällaisessa paikassa, jossa on riittävästi palmuja ja hiekkarantaa, aurinko paistaa ja merivesi on lämmintä. Mutta hän huomauttaa, että kesällä ilma on tukalan kosteaa ja kuumaa, monsuunisateet ovat rankkoja ja trooppiset hirmumyrskyt harmillisia. Tulen ajatelleeksi, ettei hän koskaan voi poimia marjoja ja sieniä syksyisestä metsästä; suolla ei ole lakkoja eikä karpaloita vaan krokotiileja. Hän ei koskaan näe, minkä värinen on hanki helmikuisena aamuna, kun yöllä on satanut lunta. Hän ei koe keväällä valon lisääntymistä, luonnon heräämistä ja sinivuokkojen tuloa. Kesähelle ei häntä helli, vaan aurinko paistaa raivokkaalla voimalla. Ihmisellä on taipumus ajatella, että jossain muualla olisi parempaa ja kaipaa jonnekin kauas. Suomi taitaa kuitenkin olla se paras paikka.

Ma 09.10.   Palm Cove

Tänään on vuorossa kokopäiväretki 25 km kaupungista pohjoiseen sijaitsevalle paratiisirannalle nimeltään Palm Cove. Rannan kohdalle on syntynyt turistikylä palveluineen ja hotelleineen. Heti saavuttua Arja valokuvaa taulua, jossa varoitetaan krokotiileistä ja meduusoista. Kehoitan häntä katsomaan asian valoisaa puolta: Ei haikaloja! Tosin myös varoitukset krokotiileista ja meduusoista ovat selvästi katteetonta mainontaa.

Ti 10.10.   Kotimatka alkaa

Palaamme tänään Adelaideen kotimatkaa varten. Cairnsista Adelaideen ei ole suoria lentoja, joten joudumme tekemään välilaskun Brisbaneen ja vaihtamaan siellä konetta. Tänään meitä palvelee lentoyhtiö Virgin Australia. Alkumatkasta saamme ihailla Suurta Valliriuttaa yläilmoista. Adelaidessa majoitumme lentokenttämotelliin.

Ke 11.10.   Hongkong

Aamuvarhaisella lähtee Cathay Pasificin lento Hongkongiin. Saamme aikavyöhykkeiden vaihtumisen takia päivään kaksi tuntia lisää, ja niin meille jää Hongkongissa koneiden vaihtoaikaa peräti 11 tuntia. Täytämme maahantulolomakkeet ja karkaamme kentältä lentoasemajunalla 40 km päähän kaupungin keskustaan. Lämmintä Hongkongissa on 32 oC. Kävelemme sataman seudulla ja teemme Hop-on Hop-off –bussilla puolentoista tunnin opastetun kiertoajelun. Mieleen jää itämaisen ruoan tuoksu ja hillitön määrä erilaisia pilvenpiirtäjiä. Nyt voimme sitten sanoa käyneemme Kiinassakin.

To 12.10.   Kotiin takaisin

Vielä on jaksettava yli 10 tunnin yölento Helsinkiin. Siellä on pimeää ja sumuista ja lämpötila nollan vaiheilla. Oma koti kullan kallis. Matkaamme sisältyi yhdeksän eri lentoa. Asiantuntijoiden yllätykseksi matkalaukkumme saapuivat mukanamme aina oikeaan paikkaan käymättä kertaakaan Timbuktussa. Laskimme reissun kustannukset: noin 8900 euroa. Se kannustaa meitä siirtymään lähikuukausiksi terveelliselle kaurapuurodieetille. Olisimme säästäneet aikaa ja rahaa, jos olisimme ajoissa huomanneet, että muuan lentoyhtiö tekee suoria lentoja Cairns’ista Hongkongiin, eikä olisi tarvinnut kiertää Adelaiden kautta. Iän karttuessa herää kysymys, kuinka pärjäämme patikkaretkillä nuorten kanssa. Vielä siinä ei ollut ongelmaa, olimme porukan nopeimmat ja kovakuntoisimmat kävelijät.

 

 

Lontoo 2017

Ke 3.5.   Buckingham Palace

Herätys on aamulla klo 4:30 ja viiden jälkeen kiipeämme lentokenttäbussiin: Edessä on kaupunkiloma Lontoossa. Lentokentällä turvatarkastuksessa minut valitaan pyyhkäisytestiin, jossa etsitään räjähdysainejäämiä. Tähän aikaan aamusta olenkin räjähtäneen näköinen. Olen hyvä nukkumaan lentokoneessa ja unten mailla jo ennen kuin Finnairin Airbus A350 ehtinyt nousta ilmaan. Kolmen tunnin lennon jälkeen laskeudumme Heathrown lentokentälle. Nopein tapa päästä keskustaan olisi Heathrow Express – juna, joka menee Paddingtonin asemalle 15 minuutissa ja maksaa 22 puntaa. Valitsemme kuitenkin metron, joka maksaa 3,1 puntaa , sillä olemme matkalla Victoria-asemalle. Siitä on tuleva kotikenttämme viiden päivän Lontoossa oleskelun ajaksi . Hotellimme on hieman rupuinen ja huone pieni, mutta sijainti Victoria-aseman lähellä on erinomainen. Majoituttuamme lähdemme kävelemään kaupungille: Ensimmäinen kohteemme on lähellä sijaitseva Buckingham Palace. Sitä vartioivat punatakkiset sotilashenkilöt hassuissa karvahatuissaan. Sieltä kävelemme parlamenttitalolle ja otamme valokuvia Big Ben –kellosta.

Thames-joen takana on maailmanpyörä London Eye . Ajamme sillä kierroksen ja katselemme maisemia. Sitten nautimme herkullisen ja terveellisen aterian nuorekkaassa kansainvälisessä ilmapiirissä läheisessä McDonaldsissa ja kävelemme Westminster Abbeyn ohi hotellille.

 

To 4.5.   Madame Tussaudin vahakabinetti

Aamiaisen jälkeen kävelemme Victoria-asemalle, josta joka päivä lähdemme metrolla liikkeelle.

Tänään ensimmäinen kohteemme on Madame Tussaudin vahakabinetti, jonne Donald Trumpin hahmokin on jo ehtinyt. Kuvautamme itsemme Englannin kuningasperheen seurassa. Paikka yllättää positiivisesti monipuolisuudellaan. Lopuksi pääsemme katsomaan 4D-elokuvaa. 4D tarkoittaa sitä, että 3-ulotteisen kuvan lisäksi tunnet ilmavirran, kun lentävät esineet viuhahtavat ohitsesi.

Seuraavaksi ajamme metrolla lähelle Kensingtonin palatsia. Näemme prinsessa Dianan muistoksi laitetun kukkatarhan. Kuljemme Kensingtonin puiston läpi ohi prinssi Albertin muistomerkin ja konserttihallin aina Buckinghamin palatsille ja sieltä hotellille. Illalla käymme syömässä pihviä ravintolassa Victoria-aseman ostoskeskuksessa. Tulemme siihen tulokseen, että fish and chips varmaan onnistuu englantilaisilta kokeilta paremmin, joten keskitymme jatkossa siihen.

Pe 5.5.   Olympiastadion

Tänään tulemme Victoria-asemalle tavallista aikaisemmin ja joudumme työmatkaruuhkaan.

Poliisi sulkee vähäksi aikaa metroasemalle pääsyn ilmeisesti siksi, ettei junalaitureille syntyisi vaarallista tungosta. Päästyämme jatkamaan matkaa ajamme Towerin linnan lähelle.

Valokuvaamme Towerin komeaa siltaa ja tutustumme Britannian kruununjalokiviin Towerin linnan museossa. Seuraavaksi ajamme metrolla St Paulin katedraalille. Pääsymaksu sisälle kirkkoon on 16 puntaa. Mitähän Jeesuskin siitä sanoisi. Kiipeämme kirkon kupoliin Kuiskausten Galleriaan. Siellä pitäisi olla sellainen akustiikka, että kuiskauskin kuuluu valtavan kupolin vastakkaiselle puolelle.

Kokeilemme sitä Arjan kanssa, mutta ei Arja mitään kuule. Ehkä akustiikka on epäkunnossa tai me emme osanneet käyttää sitä.

Palattuamme hotellille ja syötyämme lähdemme vielä iltahämärissä liikkeelle kohti Lontoon Olympiastadionia, joka on nykyään West Hamin kotikenttä. Vanha ystäväni RR, joka on West Hamin kannatusjäsen, oli hankkinut meille liput Valioliigan otteluun West Ham – Tottenham.

Stadion on lähes täynnä, 56 000 katsojaa, ja tunnelma korkealla. Englantilaiset potkupallofanit ovat kovia laulamaan, eivätkä malta pysyä istuallaan, kun tulee jännittävä tilanne. Kotiyleisön riemuksi West Ham voittaa 1 – 0, vaikka Tottenham hallinnoi palloa 2/3 peliajasta.

La 6.5.   Shoppailupäivä

Ajamme metrolla Tottenhan Court Roadin pysäkille. Sieltä kävelemme kuuluisan ostoskadun Oxford Streetin päästä päähän, käymme erinäisissä putiikeissa ja Selfridges’in tavaratalossa, mutta Arja ei löydä mieleistään mekkoa. Jätämme Oxford Streetin Marble Arch’in luona , kävelemme Hyde Parkin läpi Knightsbridgeen Harrodsin tavaratalolle. Sen läheltä L.K. Bennett’in putiikista sopiva mekko löytyy. Kyseisen suunnittelijan kolttuja kuulemma käyttää myös prinsessa Kate Middleton.

Su 7.5.   British Museum

Tänään junailemme Russel Squaren metroasemalle. Se on lähellä British Museum’ia .Yllätymme, kun sinne ei ole lainkaan pääsymaksua. Nähtävää on paljon, brittiläiset ovat maailmanvalta-aikoinaan pöllineet paljon arvokkaita muinaismuistoja ympäri maailmaa.

Täältä kävelemme Piccadilly Circus –aukiolle ja edelleen Trafalgar Squarelle. Seutu on Broadwayn tyylinen teatterikeskittymä. Trafalgar Squaren reunalla on taidemuseo National Gallery, joka sekin on maksuton. Vietämme siellä pari tuntia. Kiinalaiset pitävät Falun Gong – mielenosoitustaan rakennuksen edustalla.

Ma 8.5.   Kotiin takaisin

Lento Suomeen lähtee vastaa iltapäivällä. Köröttelemme taas metrolla Heathrow’hun. Vietämme aikaa ja syömme hyvin tutussa 3-terminaalissa.

Olemme ajaneet hullun lailla viisi päivää ympäri Lontoota metrolla ostamatta minkäänlaista matkalippua! Suomalainen debit-pankkikortti , joka on varustettu lähimaksuominaisuudella, käy matkakorttina Lontoon metrossa. Minulla on Danske Bankin ja Arjalla Nordean Mastercard-kortti, ja molemmat toimivat hienosti.

Kehitys ei aina kehity hyvään suuntaan: erinäiset asiakasvihamieliset tietojärjestelmät simputtavat meitä armottomasti, kodinkoneet on ajastettu hajoamaan kun takuuaika on umpeutunut, suksisauvat on kehitetty sellaisiksi, että ne katkeavat, kun niillä yrittää hiihtää; on kehitetty junan vessakin, joka ei toimi.

Mutta kun minun Uuno Turhapuron kuvalla varustettu pankkikorttini toimii matkalippuna Lontoon metrossa, joku on jossakin tehnyt jotain oikein.

Lontoon metro on ruuhkainen ja tarjoaa periaatteessa hyvän työympäristön taskuvarkaille, mutta sellaisista meillä ei ollut mitään havaintoa. Kerran noustessani pois vaunusta olin unohtamassa käsineet istuimelle, mutta yönmusta Lontoon alkuasukas pelasti tilanteen ja ojensi ne minulle.

 

 

 

 

Dubain matkakertomus 2017

Pe 13.1.     Lähtö

Perjantai ja 13. päivä . Emme ole taikauskoisia, vaan nousemme Finnairin koneeseen, edessä viikon aurinkoloma Dubaissa. Reilu kuuden tunnin lentoaika ei tunnu liian pitkältä. Dubain lentokentällä Aurinkomatkojen oppaat ovat vastassa . Majoitumme keskustaan Golden Sands –hotelliin, joka nimestään huolimatta on kaukana hiekkarannoista. Rikollisuutta ei Yhdistyneissä Arabieemiirikunnissa ole juuri lainkaan johtuen erinäisistä seikoista, ei vähiten tylyistä rangaistuksista. Alkoholia on tarjolla vain kalleimpien hotellien ravintoloissa, muslimeilta se on kokonaan kielletty. Jostain sitä oli saanut muuan maassa työskentelevä brittimies, joka ajoi humalassa kolarin ja aiheutti toisen osapuolen kuoleman. Lain mukaan vainajan omaiset olisivat voineet ottaa vastaan hyvityksenä verirahan, mutta he ilmoittivat, etteivät sitä halua. Niinpä britti teloitettiin.

Pimeälläkin voi siis turvallisesti kävellä kaupungilla, ja niin teimme jo ensimmäisenä iltana.

La 14.1.   Hiekkamyrsky

Netissä on kehuttu parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa Al Mamzar Beach Park’ia, ja sinne suunnistamme uimakamppeet mukanamme. Taksit ovat kohtuuhintaisia, mutta me haluamme oppia käyttämään julkisia kulkuneuvoja, joten kävelemme kilometrin päässä olevalle Al Fahidin metroasemalle. Ajamme muutaman asemavälin vihreällä metrolinjalla ja vaihdamme bussiin C28.  Naisten asemasta huolehditaan hieman eri näkökohdista kuin Suomessa: Sekä metrossa että bussissa on naisille oma osasto. Huomaamme pian, ettei ehkä ollut paras päivä lähteä rannalle, sillä erittäin kova tuuli lennättää autiomaan pölyä, joka peittää kaupungin pilvenpiirtäjät näkyvistä.  Tuuli ja rannoille vyöryvät suuret aallot ovat autioittaneet parhaat rannat, mutta löydämme tuulensuojaiselta rannalta poukaman, jossa voi uida ja ottaa aurinkoa.

Su 15.1.   Kaupunkikierros

Tänään on Aurinkomatkojen kokopäiväretki: Dubain kaupunkikierros. Liikumme enimmäkseen bussilla, mutta myös pariin otteeseen veneellä. Keinotekoisen palmun muotoisen saaren kärkeen ajamme yksiraiteisella junalla. Kaupungissa on ainakin 150 pilvenpiirtäjää useissa eri ryppäissä. Ne kilpailevat keskenään omituisissa arkkitehtonisissa ratkaisuissa ja kaupungista tuleekin mieleen Las Vegas. Lisää rakennetaan: sanotaan, että Dubaissa on neljäsosa maailman rakennusnostureista, mikä kuulostaa todella uskomattomalta.

Töitä tehdään kolmessa vuorossa, joten työt edistyvät vauhdilla. Rakennetaan muutakin kuin pilvenpiirtäjiä: rannalle tehdään keinotekoisia saaria, metro on vasta muutaman vuoden ikäinen ja nyt suunnitellaan luotijunaa, joka kulkisi 13 minuutissa maan pääkaupunkiin Abu Dhabiin 160 km päähän; maailman suurin huvipuisto on rakenteilla, samoin maailman suurin maailmanpyörä …

Rakennusmiehet tuodaan Aasian maista. Heidän asemansa ei suomalaisen ammattiyhdistyshenkilön mielestä ehkä ole hyvä – kuukausipalkka on muutamia satoja euroja ja ammattiyhdistykset on kielletty. Rahapalkan määrä ei kerro kaikkea: Työnantaja hoitaa asumisen, ruoan, työvaatteet, terveydenhoidon, vakuutukset, työmatkakuljetukset ja matkat kotimaahan. Palkkaveroja ei ole, ei myöskään parempituloisilla. Näin lähes koko palkka jää lähetettäväksi kotimaahan, missä suku elää sillä hyvin. Vaihtoehtona työttömän osa Pakistanissa ei ole hyvä.

Ma 16.1.   Jumeirah beach

Hotellilta on päivittäinen ilmaiskuljetus 15 km päähän Jumeirah beach –rannalle.  Sinne suuntaamme tänään. Vuokraamme aurinkovarjon ja kaksi aurinkotuolia hintaan 150 dirhamia. Se tarkoittaa 40 euroa , kahden hengen ravintolaillallisen hinta! Illalla syömmekin McDonalds’issa.

Kilometrin päässä rannalla kohoaa purjeen muotoinen pilvenpiirtäjähotelli Burj Al Arab, joka mainostaa itseään maailman ainoana seitsemän tähden hotellina. Oikeastihan viisi tähteä on korkein mahdollinen hotelliluokitus. Meillä ei ole varaa mennä tämän lähemmäs kyseistä majoitusliikettä. Sää on leppoisa, noin 23 astetta ja ilma on jotenkin utuinen pehmentäen auringonpaahdetta.Ranta on ylellinen: hiekkarantaa myötäilee kumiasfaltista tehty hölkkäpolku, kahviloita ja palvelun tarjoajia riittää. Ne eivät kuitenkaan tule tyrkyttämään palveluksiaan – koko viikolla emme näe ainuttakaan kerjäläistä tai kaupustelijaa.

Ti 17.1.   Burj Khalifa

Aamupäiväksi klo 10 olemme ostaneet ennakolta liput maailman korkeimman rakennuksen, 828 metrisen Burj Khalifa- pilvenpiirtäjän näköalakerrokseen. Suunnistamme Burjuman’in metroasemalle ja ajamme punaisella metrolinjalla Dubai Mall’in asemalle. Dubai Mall on maailman suurin ostoskeskus. Sinne odotetaan 100 miljoonaa kävijää vuosittain. Tornille kuljetaan ostoskeskuksen pohjakerroksen kautta. Eksymme kertaalleen, mutta olemme varanneet siihenkin aikaa. Nousemme nopealla hissillä 124. kerrokseen ja näemme muut pilvenpiirtäjät kaukana alapuolellamme. Näkyväisyys on utuisen ilman vuoksi vain korkeintaan 15 km. Palaamme kauppakeskukseen shoppailemaan, ja jatkamme sen jälkeen metrolla ja bussilla loppupäiväksi Al Mamzar Beachille. Tänään on tyyntä ja nautimme merestä ja auringosta. Jos Suomessakin on turhia sääntöjä, huvittaa meitä infotaulun 17-kohtainen luettelo, mikä kaikki rantapuistossa on kiellettyä.

Ke   18.1. Dubai Fountains ja harharetkiä

Käytämme taas hyväksi hotellin ilmaiskuljetusta ja menemme päiväksi Jumeirah Beach’ille. Tällä kertaa emme vuokraa aurinkotuoleja vaan levitämme pyyhkeet rantahiekalle.

Illalla lähdemme uudelleen kaupungille. Suuntaamme Dubai Mall’ille, jossa on muitakin nähtävyyksiä kuin maailman korkein rakennus. Tornin juurella on nimittäin suuri keinotekoinen lampi, johon Las Vegasista ostettu suunnittelija on rakentanut maailman suurimman suihkulähdejärjestelmän. Vettä suihkuttavat suuttimet eivät ole kiinteitä vaan ohjelmoidusti liikkuvia: näin saadaan vesisuihkut tanssimaan. Järeimmät suuttimet suihkuttavat veden yli 150 metrin korkeuteen , 6600 valonheitintä ja lukemattomista kovaäänisistä jyräävä musiikki täydentävät ilotulitusta muistuttavan shown. Show on joka kerta erilainen. Käymme välillä ihmettelemässä ostoskeskuksen suurta akvaariota, missä tuhansien isojen kalojen seassa uiskentelee haita ja rauskuja. Suihkulähdeshow toistuu illalla puolen tunnin välein. Katsomme sen uudestaan ja menemme sitten syömään näköetäisyydelle altaasta yhteen Dubai Mall’in 160 ravintolasta.

Palaamme metrolla Burjumanin asemalle, mistä on reilu kilometri hotellille. Asema on tuttu, mutta emme ole käyneet siellä pimeän aikaan. Nousemme epäonneksemme väärästä uloskäynnistä maan pinnalle ja tulemme suuren katuristeyksen vastakkaiselle puolelle, mikä on lähestulkoon peilikuva sille oikealle uloskäynneille. Lähdemme oikeaa katua pimeässä tasan vastakkaiseen suuntaan, ja esirippu laskeutuu. Asiaa ei helpota, että Dubaissa ei pienemmillä kaduilla ole nimiä, vain suurkorttelikohtaiset numerot, joita ei useinkaan ole merkitty kadunkulmiin. Käännymme nimettömälle kadulle, jonka uskomme vievän kotiinpäin. Tulemme suurlähetystöjen kaupunginosaan, ja lähetystöjen sotilasvartijat silmäilevät meitä epäluuloisesti. Sitten tulemme suurelle tietyömaalle, jossa tehdään yölläkin hommia, ja yritämme sitkeästi sen yli, mutta musta työnjohtaja ajaa meidät pois. Löydämme Ulkoministeriön rakennuksen, jonka luota Khalid Bin Al Waleed –katu vie suoraan tutulle Burjumanin metroasemalle, ja lähdemme päättäväisesti sitä pitkin – väärään suuntaan. Sen huomaamme, kun katu lopulta johtaa moottoritien liittymään, minne ei jalankulkijalla ole asiaa. Täyskäännös. Palaamme Ulkoministeriön ohi Burjumanin asemalle , ja lähdettyämme sieltä oikeaan suuntaan osaamme helposti pimeässäkin hotellille.

Tämän piti olla rantalöhöilypäivä, mutta Arjan askelmittariin kertyi 20000 askelta. Muuta vahinkoa ei yösuunnistuksesta tullut kuin rakko varpaaseen; loukkasin kyllä pahasti ylpeyteni.

To 19.1.   Abu Dhabi

Tänään on Aurinkomatkojen kokopäiväretki Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien pääkaupunkiin, Abu Dhabiin. Oppaanamme meillä on vuosikymmeniä maassa asunut karismaattinen Kristiina. Hän on syvästi vakuuttunut, että maan systeemi on demokratiaa parempi. Onkin helppo uskoa, että jos yksinvaltias on viisas ja hyvä ja täysillä alamaistensa parasta ajatteleva, on tulos paljon parempi kuin demokratiassa, missä kansalle mieluisia valheita ja lupauksia viljelevä kansankiihottaja voittaa vaaleissa, ja poliitikot, jotka kyllä tietäisivät, mitä heidän pitää tehdä, eivät tiedä, kuinka tulisivat uudelleenvalituiksi tehtyään sen. Dubain sheikki ei ole saanut omaisuuttaan pöllimällä valtion öljytuloja, hän on kansan rakastama ja saattaa ajella metrolla tai ilmestyä ratsullaan autiomaassa retkeilevien turistien leiriin ja keittää näille omilla välineillään teetä. Valtion rahoja onkin käytetty niin viisaasti, että öljytulot ovat nyt alle 6% kansantuotteesta ja Dubain kansalaisilla, joita on vajaa 20% väestöstä, on ilmainen terveydenhoito ja koulutus, nuoripari saa ilmaisen asunnon eikä palkkaveroja ole.

Abu Dhabi on kaupunkina yhtä iso kuin Dubai, omituisia pilvenpiirtäjiä sielläkin riittää; muuan tornitalo on kolme kertaa vinompi kuin Pisan torni. Kaupunki on rauhallisempi, ei niin matkailuun suuntautunut kuin Dubai; uimarantoja alettiin kunnostaa vasta muutamia vuosia sitten. Nyt on rakenteilla maailman suurin vesipuisto, Ferrari-huvipuisto on jo, samoin formula1 –rata. Räikkönenkin on joskus voittanut täällä. Kävimmekin F1-radalla hienossa hotellissa, jonka läpi rata kulkee. Tämä hotelli oli tarpeeksi hieno, että alkoholiakin tarjoiltiin. Nautimme juomia ja näimme, kun muutama pikkuformula harjoitteli radalla.

Kävimme perinnekylässä , mutta retken pääkohde oli kaupungin uudehko moskeija, yksi maailman suurimmista ja kauneimmaksi sanottu. Se on tehty valkoisesta marmorista, siinä on 82 kupolia. En tiedä, onko pääsalin kattokruunu maailman suurin; sen mitat ovat 15 x 10 metriä. Ainakin pääsalin 5600 neliön matto on maailman suurin käsin kudottu matto. Sisään mennessä oli riisuttava kengät. Naisten oli lisäksi vedettävä ylleen musta abaya –niminen vaate ja musta huivi. Miehille riitti, että heillä oli pitkät housut ja olkapäät peittävä paita.

Minä ainakin olen valmis uskomaan, että tämä moskeija on maailman kaunein.

Pe 20.1.   Kotiin

Keskustelu Dubain lentokentällä lähtöportin D1 odotustilassa:

Arja:    Onpa tuo tyttövauva siro!

Tuomo: Tuosta tytöstä kuullaan vielä.

Arja:     Miten niin?

Tuomo: Se takuulla parkuu lentokoneessa kotimatkalla.

 

Muuta mainittavaa ei kotimatkalla onneksi tapahtunut.

 

 

Etelä-Afrikan matkakertomus 2016

Etelä-Afrikan matkakertomus 2016                                   Tuomo ja Arja

Ti 22.11.   Lähtö

Karkasimme Suomen marraskuun pimeydestä Albatrossin järjestämälle Etelä-Afrikan kiertomatkalle. Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkatoimiston edustajalta saimme tietää, että ryhmäämme kuului 26 henkeä. He olivat enimmäkseen hyväkuntoisia eläkeläisiä, joukossa muutama työikäinen pariskunta. Lentomatkamme ensimmäinen vaihe suuntautui Lontooseen. Siellä Heathrown lentoasema on tunnetusti iso: siirtymiseen terminaalista 3 terminaaliin 5 vaati jalkatyön lisäksi sekä bussia että junaa. Sieltä jatkolento vei meidät Etelä-Afrikan Johannesburgiin, jossa on Afrikan suurin lentoasema. Matka sinne Helsingistä kesti 17 tuntia.

Ke 23.11.   Krugerin kansallispuisto

Johannesburgin lentoasemalla meitä oli vastassa Albatrossin suomalaisopas Mia. Hän lastasi meidät bussiin ja 470 km matka Krugerin kansallispuistoon Etelä-Afrikan koilliskulmaan alkoi. Matkalla huomasimme, että maassa on vasemmanpuoleinen liikenne. Puisto on reilusti kaksi kertaa Uudenmaan läänin kokoinen ja se rajoittuu Mosambikin ja Zimbabwen rajojen takana oleviin suuriin kansallispuistoihin, joten eläimillä on tilaa vaeltaa. Kohteemme on tarkkaan ottaen Krugeriin ilman aitaa rajoittuvalla Manyeletin yksityisellä suojelualueella sijaitseva Albatrossin oma leiri. Saavuimme sinne loppumatkan jeepeillä illan jo pimetessä ja majoituimme luksustelttoihin. Leirin ympärillä ei ollut suoja-aitaa, joten meitä kiellettiin ehdottomasti poistumasta teltasta pimeän aikaan ilman saattajaa. Leirin päällikkö ilmaisi asian niin, että jos pääsemme hengestämme, hänelle koituu ikäviä paperitöitä, ja siitä hän ei pidä. Samalla valopiirin reunalle ilmestyi tallustelemaan kaksi naarasleijonaa, mikä antoi hänen sanoilleen uskottavuutta. Meitä myös neuvottiin säilömään kaikki syötäväksi kelpaava kunkin teltan terassilla olevaan raskaaseen arkkuun, jota leiriä terrorisoivat pienet apinat eivät jaksaisi avata. Muuten voisi käydä esimerkiksi niin, että apinat söisivät hammastahnan ja harjaisivat hampaansa asiakkaan harjalla.

Yöllä Arja kuuli teltan ulkopuolelta leijonien ääniä, mutta arvasi, etten ilahtuisi, jos hän herättäisi minut kuuntelemaan niitä.

To 24.11.   Safareita

Alkuasukkaiden rummutus herätti matkalaiset aamulla klo 5. Klo 5:30 lähdettiin kolmeen jeeppiin jakautuneina kiertelemään puiston ajo-uria ja etsimään elukoita. Siinä meillä olikin erinomaisen hyvä onni, sillä olimme tuota pikaa nähneet läheltä harvinaisen gepardin, leijonalauman, sarvikuonoja, kirahveja, seeproja , norsuja ja ujon leopardin. Näimme leijonan järsivän puhvelin jäännöksiä korppikotkien odottaessa viereisessä puussa vuoroaan. Alkuasukaskuskit käänsivät jeeppinsä ajo-urilta savannille eläimiä nähdessään ja pääsivät usein alle 10 m päähän karkottamatta eläintä. Eläimet olivat tottuneet jeeppeihin, eivätkä näyttäneet häiriintyvän niistä. Leijonien katsellessa meitä jopa 3 m päästä tunsin avoimessa jeepissä olevani kuin tarjoiluvaunussa. Antilooppeja näimme montaa sorttia; eniten oli siroja ja arkoja impala-antilooppeja. Isot gnu-antiloopit olivat rumia; sanotaankin, että ne luotiin viimeisinä yli jääneistä osista, jotka eivät oikein sovi yhteen. Palasimme leirille aamiaiselle kello yhdeksäksi. Keskipäivällä oli kuumaa, ehkä 35 C, ja kävin uimassa leirin pienessä uima-altaassa. Olin jo poistunut paikalta enkä nähnyt, kun altaalle juomaan tullut norsu ajoi seuraavat uimarit tiehensä altaasta. Illalla kävimme uudestaan jeeppisafarilla. Näimme nyt myös virtahevon, hyeenan ja paviaanilauman.

Sattui myös ikävä kuolemantapaus: Leirimme lähellä olevassa lammessa majailevista kahdesta virtahevosta toinen kuoli. Seutua vaivasi näet jo kolmatta vuotta ankara kuivuus, ruohoa ei juurikaan ollut ja etenkin puhvelit ja virtahevot olivat vaikeuksissa. Leijonat tappoivat helposti nälän heikentämiä puhveleita , ja virtahepoja uhkasi tuhkimo-syndrooma: Ne joutuivat yöllä menemään niin kauas lammikostaan etsimään ruohoa, etteivät ehtineet takaisin, ennen kuin aurinko oli jo korkealla, ja polttivat näin herkän ihonsa auringossa. Kuollut virtahepo hinattiin traktorilla muutaman sadan metrin päähän savannille haaskaeläinten syötäväksi.

Pe 25.11.   Sateet tulevat

Aamuherätys oli taas klo 5 ja teimme samat safariajelut kuin edellisenä päivänä. Nyt kävimme lisäksi keskipäivällä savannilla kävelyllä kivääriä kantavan alkuasukasoppaan johdolla.

Hän kertoi meille savannin eläimistä ja kasveista, ja kysyi sitten, mistä eläimestä oli peräisin kohtaamamme lantaläjä. Hänen opetuksiensa perusteella osasimme kertoa, että se oli norsun jätöksiä. Hän oli liioitellun pettynyt, kun ei päässyt ojentamaan meitä, mutta samalla tyytyväinen, että kuuntelimme hänen puheitaan. Palattuamme huomasin, että muurahaiset olivat vallanneet ruokakirstumme, apinoita sen sijaan ei ollut teltassamme näkynyt. Sain heittää muurahaisia täynnä olevat karkki- ja perunalastupussit roskiin. Muutenkin oli kova homma muurahaisten tappamisessa ja siivouksessa. Naapuriteltan emäntä näki minut puistelemassa kuolleita muurahaisia terassin matosta ja huomautti ukolleen kannustavana esimerkkinä, kuinka naapurissa mies siivoaa. Iltasafarilla oli tavoitteena löytää elävä puhveli, ainoa eläin, joka meillä oli vielä bongaamatta ”Big five” –joukosta: Norsu, sarvikuono, leijona, leopardi ja afrikanpuhveli. Kaksi puhvelia löydettiinkin taitavan ja haukansilmäisen jeeppikuskimme ansiosta; puhvelin pääkalloja olimme nähneet jo runsaasti. Kohtasimme vielä kaksi isoa urosnorsua, joita saimme katsella läheltä. Kuskimme sai kuitenkin painaa äkkiä kaasua, kun toinen norsuista lähti kymmenen metrin päästä tulemaan jeeppiä kohti. Illallisella juhlittiin yhden jeeppikuskimme neljännen lapsen syntymää ja yhden matkalaisen 69. syntymäpäivää. Leirin henkilökunta tarjosi täytekakkua ja hienon kansanmusiikkiesityksen. Tiesin, että seuraavaksi päiväksi oli ennustettu seudulle sadetta ja esitin ääneen toivotuksen, että nyt sataisi viikon yhteen menoon. Se tekisi hyvää luonnolle ja huomenna meidän tilallemme tuleville ruotsalaisturisteille. Sade alkoikin jo samana iltana ja jatkui koko yön.

La 26.11.   Lohikäärmevuoret

Herätys oli klo 5:30, oli lähtöpäivä. Sade jatkui ajoittaisena. Aamupalalla, kun Arja laski aamiaistarjottimensa pöydälle, syöksyi lähellä kytännyt apina paikalle, kaatoi Kimmon kahvikupin ja kävi käsiksi Arjan hedelmäsalaattiin. Naisten huudot eivät siihen vaikuttaneet, mutta se pakeni, kun hyökkäsin sitä kohti nyrkit ojossa. Henkilökunta siivosi sotkun ja hätisti apinan kauemmaksi ampuen ritsoilla pikkukiviä. Pian suuntasimme bussimme pois savannilta ylös Lohikäärmevuorille; tien nimi oli Panorama Route. Ensimmäinen nähtävyys oli Blyde-joen kanjoni, etelä-afrikkalaisten mukaan maailman kolmanneksi suurin. Sen reunalla kohoavat kolme pyöreää vuorenhuippua tunnetaan nimellä Kolme sisarta. Seuraava nähtävyys oli Potholes, kalliorotkossa kuohuvan kosken kaivertama ryhmä hiidenkirnun tapaisia kaivoja, paikassa missä Blyde-river, Ilon joki ja Treur river, Surun joki, yhtyvät. Mia kertoi, kuinka nuo nimet juontuvat buurien pitkästä marssista historian hämärässä. Sitten piti olla vuorossa näköalapaikka ”Gods Window” , mutta se oli pilvien sisällä, joten menimme sen sijasta katsomaan Lisbon –vesiputousta. Päivän ajomatka oli pitkä ja päättyi illan jo hämärtyessä lähelle Pretoriaa Zebra Lodge –hotellille.

Su 27.11.   Soweto ja Pretoria

Oli sunnuntai. Johtajamme armahti meitä ja antoi nukkua pitkään; herätys oli vasta 6:15 . Suuntasimme bussilla Johannesburgin slummiin nimeltä Soweto. Nykyään se on oikea kaupunki eikä pelkkä slummi, asukkaita peräti 3,5 miljoonaa. Soweton sairaala on eteläisen pallonpuoliskon suurin. Paikallisoppaamme Freddy halusi esitellä meille tasa-arvon ajan saavutuksia eikä kurjuutta; Toki näemme myös ikkunattomia peltihökkeleitä bussin ikkunoista. Valtion varoin on hökkeleiden tilalle rakennettu ihmisasunnoksi kelpaavia mökkejä. Kävimme Vilakazi-kadulla. Tuloerot ovat suuret, näemme jonkun kiillottavan kadun varteen pysäköityä Aston Martinia. Vilakazi on maailman ainoa katu, jonka asukkaista kaksi on saanut Nobelin rauhanpalkinnon. Nelson Mandelan koti on museona ja siellä vierailimmekin. Desmond Tutun talo on asumiskäytössä, tosin hän ei itse enää asu siellä.

Sitten siirryimme Etelä-Afrikan hallinnolliseen pääkaupunkiin Pretoriaan ja tutustuimme sen nähtävyyksiin. Illalla Zebra Lodge-hotellilla alkuasukkaat lainasivat jokaiselle oman rummun ja panivat meidät harjoittelemaan rummutusta, ennen kuin antoivat ruokaa.

Ma 28.11.   Tsitsikamma

Maanantai-aamuna herätys oli taas klo 5:30. Lentomme etelärannikolle Port Elizabethiin lähtisi vasta klo 11:10 , mutta Johannesburgin aamuruuhkaan täytyi varautua. Lentomme oli myöhässä. Katselimme odotussalin ikkunoista kun konettamme korjattiin, tuleekohan tuosta mitään? Reilun tunnin myöhässä pääsemme kuitenkin matkaan. Port Elizabethista matka jatkui bussilla pitkin etelärannikkoa kohti länttä ja Kapkaupunkia. Täällä ei kärsitä kuivuudesta – reitin nimi on Garden Route. Tulimme huiman syvässä rotkossa virtaavalle Storms joelle ja Tsitsikamman kansallispuistoon. Siellä teimme tunnin kävelyretken . Etelä-Afrikassa on hyvin vähän metsää ja sekin on istutettua; täällä Tsitsikammassa on yksi harvoista alkuperäisistä metsistä, muualta ne ovat hävinneet armottomien hakkuiden takia. Matka jatkui illaksi Plettenberg Bayn kaupunkiin. Ennen sitä ylitimme Afrikan korkeimman sillan yli 216 m syvän Bloukrans-joen rotkon. Se on maailman 4. korkein kaupallinen benjihyppypaikka. Majoitumme pariksi yöksi Whalesong-hotelliin.

Ti 29.11.   Plettenberg Bay

Leppoisa päivä. Ajoimme Keurbooms-joelle , jonka ympäristö on luonnonsuojelualuetta. Teimme siellä kahden tunnin veneristeilyn. Aurinko paistoi, kuten melkein koko ajan muinakin päivinä.

Pysähdyimme uimaan ja nauttimaan virvokkeita joen hiekkaiselle rannalla. Rannoilla näkyi muutamia komeita alkuasukkaille pyhiä keltapuita ja kauniita lintuja.

Myöhemmin päivällä oli omaa aikaa Plettenberg Bayssa ja tutustuimme kävellen kaupunkiin. Pimeän aikaan ulkona liikkuminen on suositeltavaa vain taksilla, sillä rikollisuus on maassa suuri ongelma. Murhia ja raiskauksia tehdään suhteessa väkilukuun eniten maailmassa, 50 murhaa päivässä. Pakanamaan meininkiä, näinkään ei pääse sanomaan, kun täällä on kristittyjä 80% eli enemmän kuin Suomessa.

Ke 30.11.   Tippukiviluola

Aamulla jatkamme Garden Route’a bussilla länteen pitkin rannikkoa. George nimisen pikkukaupungin kohdalla käännymme sisämaahan. Ylitämme Outeniqua-vuoriston ja tulemme kuivalle Karoo-nimiselle seudulle. Tutustumme strutsifarmiin Oudtshoornin kaupungin lähellä. Suurimmat linnut ovat 270 cm korkuisia ja painavat 150 kg. Ihminen ei näille pärjää; jos strutsi suuttuu sinulle, on paras tapa jäädä henkiin näytellä kuollutta. Samalla seudulla sijaitsevat Cango Caves –tippukiviluolat, joihin seuraavaksi tutustuimme. Ne ovat sanoinkuvaamattoman hieno luonnon taideteos. Majoitumme Svartberg Manor-hotelliin, vietämme aikaa uima-altaalla ja syömme illallisella strutsipihvejä.

To 1.12.   Viininmaistelua

Lähdemme kohti etelärannikkoa ja ylitämme Outeniqua-vuoret nyt eri solaa pitkin kuin eilen. Sitten käännymme länteen jatkaen kohti Kapkaupunkia Garden Route’a pitkin. Näemme siistejä pikkukaupunkeja, joista pysähdymme katselemaan Swellendam’ia, joka on Kapmaan vanhimpia kaupunkeja. Pysähdymme maistelemaan viinejä Van Loveren’in suurelle viinitilalle. Paikka on kukka- ja puuistutuksineen paratiisimaisen kaunis. Myös toiseen paikkaan pysähdytään maistelemaan viinejä; Overhex’iä voisi luonnehtia viinitehtaaksi. Se ei kasvata itse rypäleitään.

Illalla alkaa Kapkaupungin maamerkki Pöytävuori erottua taivaanrannasta. Majoitumme aivan kaupungin keskustaan Greenmarket-torin reunalle hotelliin nimeltä Inn on the Square .

Pe 2.12.   Pöytävuori

Vapaapäivä. Aluksi ostimme päiväliput hop-on hop-off –busseihin. Ne liikkuvat turisteja kiinnostavia reittejä kaupungilla. Ensimmäiseksi ajoimme punaisella kaksikerrosbussilla Pöytävuoren vaijerihissin ala-asemalle. Ei ollut vielä ruuhkaa, sää oli aurinkoinen ja tyyni. Ylhäältä vuorelta näkymät olivat mahtavat. Pöytävuoren laki on komea paikka korkeanpaikan leirille. Patikoimme Arjan kanssa pöydän toiselle reunalle 3 km päähän paikkaan nimeltä Maclear’s Beacon, joka on vuoren korkein kohta. Pöytävuorelta näkyi hyvin myös vankilasaari Robben Island, jonne useat ryhmästämme tekivät retken Nelson Mandelan selliä katsomaan. Pöytävuorelta jatkoimme punaisella bussilla Waterfront’iin , joka on kauppakeskusten ja ravintoloiden keskittymä. Suoritimme tuloksekasta shoppailua laajassa Victoria Warf –kauppakeskuksessa. Pyörittyämme siellä aikamme Arja huomautti, että tänne voisi eksyä. Lohdutin häntä, että siinä suhteessa meillä ei ole mitään menetettävää, olemme eksyneet jo aikoja sitten. Muutenkin kaupungilla liikkuessa suuntavaistoa hämää, että täällä eteläisellä pallonpuoliskolla aurinko on keskipäivällä pohjoisessa ja lisäksi kiertää taivaankannella vastapäivään! Sinisen linjan hop-on hop-off –bussi toi meidät kotimökille Inn on the Square-hotelliin.

La 3.12.   Hyväntoivonniemi

Afrikan lounaisin niemenkärki on Hyväntoivonniemi, jota aavelaiva Lentävä Hollantilainen ikuisesti yrittää kiertää. Kapkaupunki sijaitsee kyseisen kymmeniä kilometrejä pitkän niemen tyvessä. Tänään on ohjelmassa kokopäiväretki Hyväntoivonniemelle. Alkumatkasta ohitamme komean rivin vuorenhuippuja nimeltään 12 apostolia. Nimenantajan uskonnollinen innostus on ollut suurempi kuin hänen laskutaitonsa, sillä vuorenhuippuja on oikeasti 18. Ensimmäisessä pysähdyspaikassa nimeltään Hout Bay meidät lastattiin bussista laivaan tarkoituksena mennä katselemaan kapinhylkeitä, joita asustelee satamäärin tietyllä luodolla. Laivan moottori ei lähde käyntiin; niinpä meidät lastattiin toiseen laivaan, jolla pääsimmekin matkaan. Hylkeitä nähtiin läheltä ja paljon, mutta niiden saari haisee pahalta. Bussimatka jatkui Chapman’s Peak –nimistä maisematietä Simonstown’iin, missä on suuri afrikanpingviiniyhdyskunta. Sinne kävellessä huomaan hiekkaisen poukaman, jossa mustat lapset uida polskuttavat. Kyllä yksi lapsenmielinen mukaan mahtuu; kun pingviinit on katsottu viuhahdan uimahousuihin ja uin Atlantin viileässä vedessä. Retki etenee Hyväntoivonniemen kärkeen. Kun pysähdymme rannalla, minä ja Arja kipaisemme pienelle vuorenhuipulle, jossa teemme poseerausasentoja ja otamme toisistamme valokuvia. Se näyttää alhaalta vaaralliselta, ja Mia välttää pari ennenaikaista harmaata hiusta, kun ei huomaa, mitä me puuhailemme. Hänkin saisi ikäviä paperitöitä, jos menettäisi retkellä pari asiakasta. Pentti ottaa tehokkaalla zoomillaan videon meistä pelleilemässä vuorenhuipulla.

Sitten retki jatkuu bussilla mäelle, jonka huipulla on majakka. Loppumatkan sinne pääsee rinnejunalla. Minä ja Arja ja joku muukin haluaa kuitenkin kävellä sinne polkua pitkin. Maisemat ovat upeat, kuten tälläkin retkellä monesti aikaisemmin; sekä Intian valtameri että Atlantti näkyvät. Kello on jo 17 kun palaamme Kapkaupunkiin. Illalla syömme viimeistä kertaa yhdessä . Albatrossin henkilökuntaa kiitellään ja kehutaan ansaitusti. Mia onkin viehättävä ja huumorintajuinen, mutta viranhoidossaan jämäkkä. Maassa pysyvästi asuvana hänen kohdemaan tuntemuksensa on syvällistä. Kyseessä on afrikkalainen ilta. Ensin pöydissä kiertää tarjoilija vesikannun ja pesuvadin kanssa, ja kaikkien on pestävä kätensä. Ruokaa ei tilata, vaan kaikki listalla olevat ruokalajit kannetaan pöytiin. Kun on syöty, yksi tarjoilija kiertää tekemässä kaikille kasvomaalauksen. Ihmiset ottavat innokkaasti valokuvia toisistaan. Muuan nimeltä mainitsematon Paavo on aivan hirmuisen apassipäällikkö Geronimon näköinen. Sitten kuuluu kovaa ääntä, ja luulemme, että ruotsalaiset turistit möykkäävät viereisessä salissa, kunnes henkilökunnan showryhmä siirtyy meidän puolellemme. Rumpu saa kyytiä ja innostuneesti esitetty laulu ja tanssi on rytmikästä.

Pimentyneessä illassa hotellille palataan bussilla.

Su 4.12. Kapkaupunki

Useimmille matkalaisille tämä on kotiinlähtöpäivä. Ryhmässä kuuluisi olla joku, joka on aina myöhässä ja joku, joka valittaa kaikesta, mutta meillä ei ollut kumpaakaan. Niinpä ainoa paheellinen henkilö ryhmässämme oli vanha merikarhu, joka joskus tuprutteli sikareitaan.

Esa ja Leena jäivät kuitenkin muutamaksi päiväksi Kapkaupunkiin . Me sekä Kimmo ja Paula olimme ostaneet muutaman lisäpäivän, jotka vietettäisiin Victorian putouksilla. Sinne lähdettäisiin vasta maanantai-aamuna, joten meillä oli vielä yksi yö ja kokonainen vapaapäivä Kapkaupungissa. Kävelimme aamupäivällä kaupungin puistoissa, joista meille ennakkoon kehuttu Compay Garden olikin hieno. Vierailimme National Art Gallery’ssä , joka ei ollut kovin kummoinen, ja Arja osti tuliaisia kahdeksalle lapsenlapselleen. Kävimme viettämässä siestaa hotellissa ja lähdimme illalla uudelleen kaupungille. Kävelimme Water Front’iin. Söimme siellä ja Arja teki vaateostoksia. Naisen vaateostoksilla mukana olo voi ajaa miehen hulluuden partaalle. Kävelimme takaisin hotellille juuri ennen hämärän laskeutumista. Illalla sytytettäisiin katujen jouluvalot, mikä antaa paikallisille syyn koko yön kestävään juhlintaan. Mietin, syyllistynkö rasismiin, jos ennustan, että tulossa on musta joulu.

Ma 5.12. Victorian putoukset

Olemme sattumalta edellisillä matkoillamme päässeet näkemään Niagaran putoukset, Iguassun ja Reinin putoukset Sveitsissä. Niinpä tuntui, että kun nyt olemme näillä nurkilla, olisi munaus jättää Victorian putoukset näkemättä ja pilata hyvä sarja. ”Näillä nurkilla” on suhteellinen käsite, Kapkaupungista on Victorian putouksille noin 2000 km, saman verran kuin Helsingistä Milanoon. Suomalaista opasta meillä ei enää ollut, mutta Albatros oli tilannut meille valmiiksi lentokenttäkuljetukset. Pidimme paljon yhtä Kimmon ja Paulan kanssa, joten emme tunteneet itseämme kovin orvoiksi. Lento Victoria Falls’iin Zimbabween tapahtui Johannesburgin kautta. Zimbabwen diktaattori Robert Mugabe on vanha (92v) marxilainen, niinpä meno lentokentällä oli kuin vanhoina hyvinä aikoina Neuvostoliitossa: henkilökuntaa oli paljon, pönäkät pukumiehet palloilivat tyhjän panttina, turistit seisoivat tahmeasti etenevissä jonoissa, vain muutama nainen teki hommia täyttäen käsipelillä lomakkeita ja lyöden niihin leimoja, paljon leimoja. Lopulta pääsimme byrokratian läpi , siirryimme järjestetyllä kuljetuksella Victoria Falls’in kylään ja majoituimme hotelliin Kingdom at Victoria Falls, kuten Kimmo ja Paulakin. Minä ja Arja lähdimme heti saapumispäivänä katsomaan putouksia. Sinne oli hotellilta muutaman minuutin kävelymatka. Kiusallista oli, että heti hotellialueen ulkopuolella sitkeät kaupustelijat kävivät kimppuumme. Putouksen reunapoluille he eivät päässeet, sillä sinne on suolainen 30 dollarin pääsymaksu. Lämmintä oli klo 16 maissa noin 38C, joten tarkeni hyvin, kun aurinkokin paistoi. Itse putoukset ovat mahtavia, noin 100 metrin korkuisia, kaksi kertaa niin korkeita kuin Niagara. Näimme ihmeeksemme, kuinka ylhäällä aivan putouksen partaalla oli ihmisiä uimassa . Ilmeisesti siellä on syvennys, jonka kautta käy vain vähäinen virtaus. Seuraavana päivänä kuulimme oppaalta, että näin onkin ja paikan nimi on Paholaisen uima-allas.

Ti 6.12.   Sambesi

Itsenäisyyspäivä. Aamulla sää oli eiliseen nähden vilpoisa, noin 30C. Meillä oli opastettu kävelyretki putouksilla. Nousemme joukkoliikennevälineeseen, joka aluksi vie meidät katsomaan seudun isointa puuta. Kyseessä on apinanleipäpuu, jolla on ikää jopa 1500 vuotta ja rungolla ympärysmittaa 18 metriä. sitten kävelemme putousten reunapolkuja pari tuntia, enimmäkseen samoja, joita olemme Arjan kanssa jo edellisenä päivänä kulkeneet. Reitin alussa on Livingstonen patsas. Hän ensimmäisenä eurooppalaisena näki putoukset ja nimesi ne kuningattarensa mukaan.

Keskipäivällä käymme päiväkahvilla naapurihotellissa, joka on v. 1904 rakennettu Victoria Falls hotelli, nähtävyys sinänsä, ja nautimme juomien lisäksi sen arvokkaasta brittiläisestä ilmapiiristä, Kun poistumme hotellien alueelta parin sadan metrin päähän ostamaan postimerkkejä, käyvät kaupustelijat meihin kiinni kuin hirvikärpäset. Ihmiset Zimbabwessa ovat oikeastaan ystävällisiä ja kunnollisia, mutta heidän tilanteensa on epätoivoinen. Mugabe on ryssinyt maan talouden, työttömyys on wikipedian mukaan 80%, maan valtaapitävien ilmoituksen mukaan tosin vain 60%.

Superinflaatio tuhosi maan valuutan jo vuosia sitten. Painettiin jopa 100 miljardin dollarin seteleitä, mutta kun niilläkään ei kohta saanut mitään, luovutettiin ja otettiin virallisesti maan valuutaksi Yhdysvaltojen dollari. Vähiltä turisteilta pyritään ottamaan rahat tehokkaasti pois, heille kaikki on kallista. Odotettu eläkeikä Zimbabwessa on 37 vuotta, ennen Mugaben valtakautta se oli sentään yli 60 vuotta. Mugabe takertuu valtaan, keskustelu hänen seuraajastaan on kielletty. Maan vastoinkäymisistä hän syyttää länsimaisia imperialisteja. Illalla ohjelmassamme on auringonlaskuristeily Sambesi joella. Siemailimme kaksikerroksisen risteilyaluksen yläkannella risteilyn hintaan kuuluvia juomia aluksen lipuessa hiljaa putousten yläpuolella olevalla järvellä. Näimme kymmeniä virtahepoja ja yhden romanttisen kosinnan, johon musta kaunotar vastasi myönteisesti. Yhtään krokodiilia emme nähneet. Varmaan, jos aluksemme olisi uponnut ja olisimme joutuneet veden varaan, niitäkin olisi kiitettävästi ilmaantunut paikalle.

Ke 7.12.   Uima-altaalla

Hotellin alue on ympäröivän maan köyhyydestä huolimatta paratiisimainen. Viimeisen päivän aiomme vain löhöä uima-altaalla. Arja on edellisenä yönä saanut moskiiton puremia , mutta Paula lainaa hänelle antihistamiinia, jolloin kutina rauhoittuu. Onneksi meillä on malarian estolääkitys päällä. Keskipäivän auringossa on niin paljon potkua, että suojavoiteesta huolimatta suorassa auringonpaisteessa ei pysty olemaan, mutta onneksi aurinkokatoksia on riittävästi. Hotellin kylpyläosaston neitokaiset tulevat tarjoamaan palveluksiaan, ja Arja ottaakin selkä- ja niskahieronnan. Lähetämme muutaman postikortin. Jää nähtäväksi, tulevatko perille.

To 8.12.   Kotimatka alkaa

Klo 11:00 lähtee kuljetus Victoria Falls’in lentokentälle. Sieltä lentomme vie meidät Sambiassa tehtävän välilaskun jälkeen Johannesburgiin. Näin saavumme tämän kiertomatkan aikana neljännen ja viimeisen kerran Johannesburgin suurelle ja hienolle lentoasemalle. Meillä on runsaasti aikaa. Siinä odotellessamme naishenkilö, joka kerää haastattelutietoja turisteilta liittyen heidän Etelä-Afrikan vierailuunsa, ottaa meidät kohteekseen. Kun hän kysyy, mitä olemme Etelä-Afrikassa nähneet ja tehneet, ja etenkin, missä muualla olemme käyneet kolmen viime vuoden aikana, hän saa paljon kirjoitettavaa lomakkeisiinsa. Lento Johannesburgista Lontooseen kestää 11 tuntia. Meitä kantaa maailman suurin matkustajalentokone, Airbus A380, joka voi ottaa jopa 850 matkustajaa. Laulussa Lentäjän poika sanoo: ”Ihailen villiä voimaa …” Sitä löytyy kosolti neljästä Rolls Royce Trent –moottorista, jotka nostavat vaivatta jättiläisen taivaalle.

 

Pe 9.12.   Paluu kotiin

Aamulla Lontoossa tapaamme uudestaan Esan ja Leenan, jotka ovat tuntia meitä myöhemmin tulleet suoralla lennolla Kapkaupungista. Minä ja Arja etsimme odotussalin, joka ei nyt ole käytössä, ja otamme pienet päiväunet, sillä lentokoneessa nukkuminen on aina sitä sun tätä. Vasta iltapäivällä Suomen aikaa lähtee lentomme Helsinkiin, joka tässä vaiheessa tuntuu pieneltä hypähdykseltä. Lentoasemalla olen iloisesti yllättynyt, että matkalaukut ovat pysyneet Zimbabwesta asti mukanamme, kun olin henkisesti varautunut, että ne ovat päätyneet Timbuktuun. Saavumme kotiovelle klo 17:00 matkattuamme Victoria Falls’in hotellista lukien tasan 30 tuntia.

Yhteensä kiertomatkaamme sisältyi kahdeksan lentomatkaa, vaikka välilaskua Sambiaan ei lasketakaan. Saunavuoromme on klo 18:00 , ja se tulee tarpeeseen.

 

Lemmenjoen ja Rokuan kansallispuistot

Kansallispuistoretki  Lemmenjoki – Rokua                                               Arja + Tuomo   5. – 10.9.2016njurkulahti

5.9. Korpikartano

Olimme jo edellisenä iltana lastanneet auton junaan Pasilassa. Auton kuljetus junassa Rovaniemelle maksaa maltaita, mutta yö makuuvaunussa on sangen mukava, eikä ajaminen Helsingistä Lapin perukoille ole valkoisen miehen hommaa. Tankkasimme siis aamulla Rovaniemellä sekä auton että matkustajat ja suuntasimme nelostietä kohti Lemmenjoen kansallispuistoa.

Meillä on meneillään projekti käydä Suomen kaikissa kansallispuistoissa. Niitä on ensi vuoden alussa 40 . Lemmenjoen kansallispuisto on niistä suurin, ja meille järjestyksessä 32.

Saavumme majapaikkaamme Korpikartano-hotelliin kansallispuiston tuntumassa liian aikaisin, klo 13:30 , eikä huoneemme ole vielä valmis. Nappaamme hotellin vastaanotosta kartan läheisistä luontopoluista ja lähdemme ajankuluksemme muutaman kilometrin kävelylenkille. Karttaan vihreällä merkitty lenkki on mielenkiintoisin, sinne siis. Polku osoittautuu sangen epämääräiseksi, mitään viitoitusta ei ole, ja ennen pitkää polku häipyy kokonaan. Meillä on mukana kompassi, jonka avulla löydämme helposti hotellille, jossa henkilökunta vahvistaa seikan, jota olimme itsekin jo epäilleet: Se vihreä viiva on talvella moottorikelkalla tehtävä latu-ura.

ravadas_putous

6.9. Morgam Viibus

Hotelliltamme on Njurgulahteen 15 km automatka. Sieltä meille on luvattu venekyyti 20 km Lemmenjokea ylöspäin Kultasatamaan. Kapealla Lemmenjoentiellä tulee metsästä komeasarvinen poro kovaa juosten törmäyskurssilla kohti autoamme. Olo on kuin Räikkösellä Verstaffenin vaihtaessa kaistaa. On myöhäistä jarruttaa, painan lisää kaasua: jos poro haluaa automme kyytiin, se joutuu pyrkimään sisään takaovesta. Poro väistää viime hetkellä, eikä törmäystä tule.

Venekyyti on kylmää, yllämme ovat kaikki matkassa olevat vaatteet. Veneessä meidän lisäksemme matkaava turistiryhmä jää kyydistä Ravadas-putouksilla, vain me ja pari muuta vaeltajaa matkaamme Kultasatamaan asti. Lemmenjoen sivupuroilla huuhdotaan edelleen kultaa. Kultasatamaan tulevat kaikki kullankaivajien huoltokuljetukset, sillä sinne asti joki on veneliikennekelpoinen. Aiomme kiivetä Kultasatamaa vastapäätä kohoavalle Morgam Viibus –tunturille, joka on kansallispuiston korkein: 600 m. Veneenkuljettajalta saamme kuitenkin tiedon, joka on vähällä pilata päivämme: Siltaa yli Lemmenjoen Kultasataman luona ei enää ole, tulva on sen vienyt. Samalla saamme vihjeen, että voisimme ottaa omin luvin käyttöön Metsähallituksen soutuveneen. Niin sitten teemmekin; raahaamme veneen vesille ja soudamme sillä Lemmenjoen yli.

Nousua jokirannasta tunturin huipulle kertyy 450 m. Päästyämme puurajan yläpuolelle näkymät ovat hulppeat. Sää on tyyni ja aurinkoinen. Ruska ei kylläkään ole kovin kummoinen. Koivunruostesieni on vienyt koivuista lehdet ennen aikojaan, eikä maaruskakaan ole ainakaan vielä kovin värikäs.   Huipulla on turistien kivistä rakentama tuulensuoja, sen sijaan hirsinen torni oli hajotettu.

Luulemme olevamme ainoat ihmiset kilometrien säteellä, mutta huipulle ilmestyy yllättäen takarinteestä äiti ja tytär, jotka ovat viikon patikkavaelluksella ja yöpyvät teltassa.

Palaamme samaa tietä veneelle ja palautamme sen Kultasatamaan. Siellä teemme paluukuljetusta odotellessa 3,5 km kävelyretken seudun ensimmäiselle kullanhuuhdontapaikalle. Päästyämme venekyydillä Njurgulahteen syömme paikallisessa kahvilassa poronkäristystä. Hotellille palattuamme lämmitämme saunan ja karkotamme lopullisesti venematkalla luihin ja ytimiin asti pesiytyneen vilun.

morgam_vibus17

7.9. Joenkielinen

Päivä on pilvinen mutta poutainen. Tänään kierrämme Njurgulahdesta lähtevän 16 km mittaisen polun, joka käy 534 metriä korkean Joenkielinen-tunturin huipulla. Sieltä näkyy kauas, vaikka sää on pilvinen. Pilvet Lemmenjoen laaksossa vaeltavat tunturihuippua alempana. Laskeudumme alas itärinnettä. Sateisen kesän jäljiltä rinnesuot pursuvat vettä ja polku on mutainen, mutta maaruska täällä on hieno. Kun könyämme ulos autosta hotellin parkkipaikalla, paikat ovat jäykkinä kahden päivän tunturivaelluksista. Lämmitämme taas saunan ja syömme paistettua siikaa hotellin ravintolassa.morgam_vibus16

 

8.9. Etelää kohti

Paluumatkalla etelään emme käytä junaa, vaan aamupalan jälkeen ajamme lähes 700 km Oulun korkeudelle tutustumaan Rokuan kansallispuistoon. Vaihdamme kuskia noin 150 km välein.

Koivuruoste ei ole raiskannut koko Lappia, ja välillä saamme ihailla komeaa ruskaa. Perillä majoitumme tasokkaaseen erämaahotelliin Rokuan Hoviin.

rokua_1

10.9. Rokua

Rokua ei ole pinta-alaltaan suuri, mutta luonnoltaan ja maisemiltaan upea. Rokuan 20 km pitkä vaara-alue muodostuu jääkauden keräämistä karuista sora-harjuista, jotka ovat harvan mäntymetsän ja valkoisen jäkälän peitossa. Lapissakaan ei näe tällaista jäkälämaisemaa, sillä täältä puuttuvat porot. Tummanpunaiset puolukat näyttävät houkuttelevilta valkoista jäkälää vasten. Korkeimmalla huipulla Pookinvaaralla on näkötorni. Runsaan kilometrin päässä siitä on Suomen suurin 50 metriä syvä suppalaakso, nimeltään Syvyyden Kaivo. Supat ovat syntyneet mannerjäätikön vetäytyessä siten, että soran sisälle on hautautunut jäävuori. Kun se on aikanaan sulanut, paikalle on syntynyt suppalaakso. Teemme tänäänkin 16 km kävelylenkin. Järvet ja lammet reitin varrella ovat peilityyniä. Illalla hotellilla saunomme ja syömme hirvikäristystä.

syvyyden_kaivo_2x

Seuraavana päivänä jatkamme matkaa mökillemme Keski-Suomeen.

 

Hiihtoloma Jerisjärvellä 27.3. – 2.4.2016

Keimiötunturi_2Jerisjärvi+Sammal- ja Keimiötunturi

Su 27.3. Jerisjärvelle

Finnairin pisteitä oli sattuneesta syystä kertynyt; niillä saimme edestakaiset lennot Kittilään. Kittilän lentokentältä jatkoimme 60 km bussilla Muonioon Jerishotelliin. Bussi meni Levin kautta.        Levin matkailukylä oli kasvanut viime näkemästä ja näytti jo kaupungilta.     Hotellimme Jerisjärven rannalla on Pallastuntureiden ja Olostunturin puolivälissä ja tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet maastohiihtoon. Luntakin on riittävät 75 cm.  Kävimme jo saapumispäivänämme 8 km verryttelylenkillä lähinnä Jerisjärven jäällä ja kiersimme Keimiönniemen. Ihailimme ilta-auringossa järveä lähellä olevia Keimiötunturia ja Sammaltunturia.

TaivaskeroPallashotelli

Ma 28.3. Taivaskero

Maanantaiksi oli ennustettu viikon aurinkoisinta päivää. Pallastuntureiden korkein huippu, 807 m korkuinen Taivaskero kutsui. Taivaskero on korkein huippu käsivarren Lapin ulkopuolella. Siellä sytytettiin vuoden 1952 olympiatuli. Ajoimme taksilla 16 km Pallastunturin hotellille . Olisimme jaksaneet hiihtääkin sinne, mutta sitten 4 km kiipeäminen Taivaskerolle ja paluumatka olisivat olleet liikaa. Alhaalla oli useita lämpöasteita, edes edellisyönä ei ollut pakkasta. Ei ainakaan tulisi kylmä . Päivä on tuulinen ja puolipilvinen.

Lähdimme siis Pallashotellilta kiipeämään Pyhäkeron kuvetta pohjoiseen Hettaan vievää polkua.  Taakse oikealle jäivät Pallaskero ja Palkaskero , vasemmalla kohosi laskettelurinteineen Laukukero. Sitten tuli ongelmia: Ylhäällä olikin pakkasasteita, lumi oli kuivaa ja sitä tarttui paksulti suksenpohjan liisterivoiteeseen. Polku oli jalkamiestä kantava; jätimme sukset hankeen pystyyn ja jatkoimme kävellen. Pääsimme Taivaskeron satulalle, mikä tarkoittaa Pyhäkeron ja Taivaskeron huippujen välistä harjannetta. Taivaskeron huippu oli muutaman sadan metrin päässä vasemmalla, mutta sinne vievä sivupolku ei ollut talvella käytössä ja lumi oli upottavaa. Toisaalta täällä puhalsi raivoisa pakkastuuli uhaten paleltumisella ja aiheuttaen äkillisen koti-ikävän. Laskeuduimme takaisin suksien luo ja laskettelimme viistosti Pyhäkeron rinnettä siksakkia Pallashotellille päiväkahville. Sieltä hiihdimme alamäkivoittoista latua takaisin Jerishotellille. Kävimme hotellin saunassa ja söimme hotellin ravintolassa, kuten sittemmin lähes joka ilta.  Ravintolaan toi ääntä ja väriä 20-henkinen saksalaisporukka.

Puhelimissamme on Sports Tracker –ohjelma, joka piirtää kuljetun reitin kartalle, mittaa matkan ja kaikenlaista muuta. Siitä näemme päivän hiihtomatkaksi 23 km.

SärkijärviSärkijärven_kahvila_2

Ti 29.3.   Olostunturi

Päivä on harmaa, pilvet roikkuvat matalalla, muutama aste lämmintä. Kohteena on tänään 14 km päässä näkyvä Olostunturi. Hiihdämme Jerisjärven jäätä, sitten kannaksen yli Särkijärvelle ja sen yli. Olemme jo puolimatkassa. Loppumatka on normaalia hieman ylämäkivoittoista metsätaivalta. Olostunturin huippua kiertää 7 km näköalalatu, mutta se ei nyt innosta meitä kiipeämään, sillä se on pilven sisällä. Käymme kahvilassa haukkaamassa kaakaota ja välipalaa ennen paluumatkaa.

Tunturin huipulla on rivi tuulivoimaloita, jotka eivät varsinaisesti paranna näkymää.

Paluumatkalla poikkeamme Särkijärven kyläkahvilassa päiväkahveilla. Sen sisustuksessa on hauskasti poikkisahatusta soutuveneestä tehtyjä astiahyllykköjä. Mietin, liekö vene mennyt jakoon avioerotilanteessa. Paluumatkaa Jerikselle emme tee järvien jäitä pitkin, vaan myötä- ja vastamäkeä sisältävää metsäreittiä. Pari kilometriä ennen hotellia Kutuniva-nimisessä paikassa bongaamme Tunturiporo-nimisen kahvilan, jossa saa ruokaakin ja myydään poronlihaa sekä savukalaa.

Vaikka meillä on jo 29 km mittarissa, jaksamme illalla hiihtää tänne takaisin syömään, joten päivämatkaksi tulee 33 km.

Torassieppi_2Torassieppi_3

Ke 30.3.   Torassieppi

Taas harmaa ja lämmin päivä. Päivän tutustumiskohteena on hotelli Torassieppi , joka tarjoaa yöpymistä lasiseinäisissä igluissa revontulien ystäville. Sieltä löytyy myös hotelli-ravintolaksi tarkoitettu lumilinna.

Valitsemme latukartaltamme sinne menomatkalle mielenkiintoisen maisemareitin. Hiihdettyämme hotelliltamme puoli kilometriä ylämäkeen tajuamme, että karttaan merkitty ’maisemareitti’ ei olekaan latu vaan kansallispuiston raja . Joudumme tekemään täyskäännöksen ja hiihtämään Torassieppiin normaalia reittiä Kutunivan kautta. Lumilinna näyttää aika huonovointiselta monen lämpimän päivän jälkeen. Nautimme teetä ja leivoksia hotellin kahvilassa ja jututamme nuorta miespuolista myyjää. Hän sanoo, ettei haluaisi olla töissä niin kaupunkimaisessa paikassa kuin Levi. Paluumatkalla ylitämme Sieppijärven , kierrämme Sieppivaaran ja käymme lähellä Särkijärven kylää nähdäksemme uusia reittejä.

Tunturiporossa nautimme päiväkahvit.    Illalla hotellilla ostamme paketin, johon on kytketty savusauna ja illallinen.                       Pimeähkö savusauna on yhteinen miehille ja naisille. Olemme alasti kuten saunassa kuuluu olla; kärsivän näköiset ulkomaalaiset ovat kääriytyneet uimapukuun ja pyyhkeeseen.

Sammaltunturi_7Sammaltunturi_8

To 31.03.   Sammaltunturi

Yöllä on ollut pakkasta. Tänään vihdoinkin on tyyntä ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. On paras mahdollinen keli. Tänään hiihdämme kolmion muotoisen reitin, jonka sisään jäävät Sammaltunturi ja Keimiötunturi, ja joka sivuaa Lommoltunturia. Aluksi reitti nousee kilometritolkulla lähelle Sammaltunturin puurajaa. Ylämäki ei tunnu loppuvan koskaan. Puhelemme, että tässä Kaisa Mäkäräinen ohittaisi monta kilpakumppania. Ladun korkeimmalta kohdalta karkaamme avotunturiin ja nousemme hankikannon turvin Sammaltunturin huipulle. Sieltä on aurinkoisessa säässä hulppeat näköalat etenkin läheisille Pallastuntureille. Sammaltunturin huipulla sijaitsee kansainvälinen ilman laatua mittaava automatisoitu sääasema.

Laskemme mutkitellen alas tunturin loivaa pohjoisrinnettä. Päästyämme takaisin tunturien ympärysladulle saamme nauttia alamäkivoittoisesta latuosuudesta seuraavat kahdeksan kilometriä. Matkalla poikkeamme Keimiöjärven kämpälle nauttimaan eväitämme.

Särkitunturi_8Särkitunturi_3

Pe 01.04.   Särkitunturi

Edellisen päivän lehdessä kerrottiin, että pelastuslaitos oli joutunut hakemaan moottorikelkalla loukkaantuneen hiihtäjän Särkitunturilta. Se ei meitä masenna, vaan suuntaamme taas yli Jerisjärven ja Särkijärven kohti Särkitunturia. Se on seudun tuntureista matalin 492 metrin korkeudellaan, mutta mielenkiintoinen retkikohde. Se on ainoa, jonka huipun lähelle menee murtomaahiihtolatu. Huippu on monimuotoinen ja aivan lähellä huippua on pieniä lampia. Tunturin keskeinen sijainti tekee siitä oivan näköalapaikan. Päivä on taas tyyni ja aurinkoinen.

Etelässä 47 kilometrin päässä näkyy Yllästunturi, kaakossa Levi ja niiden välissä Aakenus. Lännessä kohoaa Olostunturi näyttäen tuulivoimaloineen ruohonleikkurin alle jääneeltä siililtä.       Koillisessa Jerisjärven takana ovat Keimiötunturi ja Sammaltunturi, ja pohjoisessa hohtavat auringossa Pallastunturit. Kaukana luoteessa häämöttää Ounastunturi.

Kerttu Niskasta aina pilkataan huonosta mäenlaskutaidosta. Lentokelillä selviämme hengissä tunturilta alas 2,5 km laskun auraamalla ihan Kerttuna.

Särkijärven kahvilassa nautimme päiväkahvit. Tulemme viimeiset 7 km hotellille vauhdikasta tasatyöntöä järvenselkiä pitkin.

Mari-tytär soittaa ja saa äitinsä järkyttymään ilmoittamalla matkustavansa Australiaan. Aprillia!

Juhan_lenkkiJerisjärvi+Pallastunturit

La 2.4. Kotimatka

Lento kotiin Helsinkiin lähtee vasta klo 20:10 , joten meillä on aikaa hiihtää niin paljon kuin jaksamme. Huoneen joudumme kuitenkin luovuttamaan pois ennen puoltapäivää. Taas tyyni ja aurinkoinen päivä. Suuntaamme aluksi 9 km kuntoladulle, joka kiertelee isolla mäellä nimeltä Tunturin vierimaa lähellä Keimiö- ja Sammaltuntureita. Ladun nimi on Juhan lenkki; viitanneeko Juha Mietoon. Sitten laskemme Jerisjärven jäälle ja kierrämme Keimiöniemen eri suuntaan kuin ensimmäisenä päivänä. Vielä hiihdämme Kutunivan Tunturiporoon syömään matkan viimeistä ateriaa.    Hotellin henkilökunta päästää meidät ystävällisesti saunan suihkutiloihin pesulle ja vaihtamaan vaatteita. Klo 17:16 lähtee bussimme lentokentälle. Kotimatka tihkusateiseen Helsinkiin onnistuu hyvin. Vajaassa viikossa tulimme hiihtäneeksi 154 km.

Liechtensteinin ja Sveitsin matkakertomus 2016

WP_20160309_14_38_01_Pro

Ti  08.03.   Junailua

 Meidät on kutsuttu syntymäpäiville Sveitsiin. Koska emme ole siellä ennen käyneet, kannattaa katsella maata vähän enemmänkin, Zurichia ja Alppeja ainakin. Ensimmäiseksi tulee mieleen St.Moritz, jossa on pidetty kahdet talviolympialaiset, mutta hyviä Alppeja on myös pienessä naapurimaassa Liechtensteinissa. Sieltä korkealta paikalta näkyvät samalla kertaa myös Itävallan ja Sveitsin Alpit, ja tulemme bonganneeksi taas uuden valtion. Lennämme Finnairin puolityhjällä aamukoneella Zurichiin.

Sveitsissä kannattaa liikkua junalla. Rautatieverkko on kattava ja junia kulkee tiheään. Liechtensteinin ruhtinaskunnassa ei ole lentokenttää. Parhaat yhteydet sinne Sveitsistä on bussilla Sargans’in rautatieasemalta. Olemme ostaneet sinne jo netistä halvat supersaver-junaliput. Sellainen käy vain tiettyyn junavuoroon tiettynä ajankohtana.

Nousemme siis junaan jo lentoasemalla; Zurichissa vaihdamme Sargansin junaan. Sargansissa meillä on neljä minuuttia aikaa löytää bussi 12E, jolla pääsemme Liechtensteinin pääkaupunkiin Vaduziin. Ehdimme! Vaduz on 5000 asukkaan viehättävä kaupunki Reinin yläjuoksun varrella. Mitään erityisiä nähtävyyksiä siellä ei ole; ruhtinaan linnaakaan emme käy katsomassa, vaan jatkamme bussilla nro 21 maan ainoaan hiihtokeskukseen Malbun’iin. Se on pieni ja sopii paremmin sunnuntai-alamäkihiihtäjille ja lapsiperheille kuin huippu-urheilijoille.

Emme ole ottaneet suksia mukaan. Maan ainoa murtomaahiihtolatu ei sijaitse Malbunissa, ja viivymme maassa vain pari yötä, joten voimme katsella Alppeja patikoidenkin. Kesällä Liechtenstein on patikoijan paratiisi, ja talvellakin muutama polku pidetään koneellisesti auki. Majoitumme perheyrityksen hoitamaan Turna-hotelliin. Monivaiheinen matka Zurichin lentoasemalta kesti vaihtoineen vain kaksi ja puoli tuntia.

Liechtensteinia voidaan sanoa postimerkkivaltioksi, sillä se on tunnettu kauniista postimerkeistään, jotka tuottavat 15% maan kansantulosta. Lisäksi maa on suunnilleen postimerkin kokoinen, pinta-ala on Helsinkiä pienempi, asukkaita on 36000. Se ei kuitenkaan ole mikään ajan unohtama ja luojan hylkäämä vuoristolaakso, vaan nykyaikainen ja ehkä maailman rikkain valtio, kun katsotaan kansantuloa henkeä kohti. On huipputeknologiaan keskittyvää vientiteollisuutta ja pankkisektori kukoistaa, sillä pankit ovat huonokuuloisia talousrikollisten varoja etsivien viranomaisten kyselyille. Vaduzissa on yliopisto ja pari muuta korkeakoulua. Maassa ei ole armeijaa; viimeinen Liechtensteinin armeijassa palvellut sotilas kuoli 95-vuotiaana vanhuuteen vuonna 1939.

Maassa käytetään valuuttana Sveitsin frangia. Kieli on saksa; englantia ymmärretään huonosti. Maa ei kuulu Euroopan unioniin, mutta Schengen-alueeseen se kuuluu, joten rajoilla ei kysellä passia. Työttömyysprosentti on 1,5. Maan noin kaksi vankia on ulkoistettu Itävallan vankiloihin.

IMG_2332

WP_20160309_15_13_19_Pro

Ke 09.03.   Malbun

Keskiviikkona suuntaamme jo aamupäivällä vuorten rinteitä kiertelevälle patikkapolulle. Taivas on sininen ja alppiaurinko paistaa täydeltä terältä; valo tuntuu jotenkin kirkkaammalta kuin Suomessa. Lumi on häikäisevän valkoista ja sitä on riittävästi; vuorenharjanteella Malbunin kylän yläpuolella on mitattu 170 cm. Polku on tampattu jollain koneella, emmekä tarvitse lumikenkiä. Majesteettiset vuorenhuiput hohtavat ympärillä valkoisina. Huomautan Arjalle, ettei hän todellakaan lapsena arvannut, minkälaisiin paikkoihin vielä minun kanssani joutuu.

Palaamme hotellille lepäämään. Iltapäivällä olemme aikoneet nousta tuolihissillä kylän yläpuolella olevalla Sareis’in vuorenharjanteelle, missä sijaitsee näköalaravintola, mutta vaikka taivas on edelleen sininen, on noussut myrskyinen tuuli, eikä hissi ole toiminnassa. Kun tuuli illemmalla vähän tyyntyy, nousemme kävellen kelkkailijoille tarkoitettua näköalapolkua laakson rinteelle kylän yläpuolelle. Illalla kirjoitamme postikortteja.

WP_20160310_09_35_56_Pro

IMG_2336

To 10.03.   Sareis

Aamulla taivas on jälleen kirkkaan sininen ja koska sää on aivan tyyni, pääsemme nyt hissillä Sareisin vuorenharjanteelle. Sieltä avautuvat huikeat näköalat joka suuntaan: itäisen laakson takana kohoavat vuoret ovat Itävallan puolella, kauempana lännessä näkyvät Sveitsin vuorenhuiput.

Otamme paljon valokuvia. Sitten saamme ajatuksen kävellä takaisin alas kylään. Kartan mukaan sinne menee tiekin, mutta sitä ei ole aurattu vaan tampattu rinnekoneella. Missään ei kuitenkaan näy kieltomerkkiä, etteikö sinne saisi mennä kävellen. Saavuttuamme kylään sukat märkinä tajuamme, ettei kieltomerkkiä tarvita, koska kenenkään muun mieleen ei juolahda kahlailla noin neljää kilometriä lasketteluväylien reunoja alamäkihiihtäjiä väistellen.

Lepäilemme vielä hotellin aurinkoisella terassilla lipitellen tuoremehua ja katsellen alamäkihiihtoa opettelevia lapsia.           Sitten nousemme taas Vaduzin bussiin. Vaduzissa on sopivasti postibussi lähdössä Sargansiin, ja hyppäämme sen kyytiin. Sargansista junia Zurichiin kulkee vähän väliä. Nyt meillä on normaalihintaiset liput, jotka käyvät mihin junaan tahansa.

Zurichissa majoitumme aivan keskusrautatieaseman lähellä sijaitsevaan hotelli Montanaan, joten emme tarvitse täälläkään taksia. Rautatieasema on valtava rakennuskompleksi, liikekeskus ja hyvä maamerkki. Kiertelemme kävellen keskustassa ja katselemme kaupunkia. Kesällä se on varmaan vielä kauniimpi kun puissa on lehdet.

Lindt

Pe 11.03.   Zurich

Zurich on Sveitsin suurin kaupunki, kuitenkin vähän Helsinkiä pienempi.

Täksi päiväksi olemme varanneet neljän tunnin opastetun kiertoajelun . Sää on pilvipoutainen, eikä ilma ole erityisen kirkas; niinpä kaupunkia ympäröiviä vuoria ei näy.     Kiertoajelulla meille esitellään keskustan huomattavat rakennukset ja viedään rinnejunalla mäelle rikkaiden asuinalueelle, jota mainostetaan Zurichin Beverly Hills’iksi. Opas näyttää, minne Tina Turner on vetäytynyt viettämään vanhuudenpäiviään. Retkeen kuuluu myös lauttamatka Zurichin järven yli, ja näemme kaupungin siitäkin suunnasta. Käymme myös Lindt’in suklaatehtaan myymälässä, josta ostamme ison suklaisen pääsiäispupun edulliseen hintaan.      Saamme nähdä paljon vaivaa pakataksemme sen niin, että se saadaan ehjänä Suomeen.

Hotellimme hississä huomaamme keski-ikäisen pariskunnan puhuvan suomea.  Erikoisempi sattuma on, että kun olemme illallisella parin kilometrin päässä hotellilta, he ilmestyvät lapsineen samaan ravintolaan. Toivotamme heille hyvää illanjatkoa.

WP_20160311_11_38_23_Pro

La 12.03.   Schaffhausen

Tänään junailemme Schaffhausenin pikkukaupunkiin, joka on noin 50 km Zurichista pohjoiseen.    Tällä kertaa meillä on vyöhykeliput, jotka pitää muistaa leimata asemalaiturilla ennen junaan nousemista. Majoitumme hotelli Ruden’iin , ja lähdemme kävelemään kaupungille.

Illalla osallistumme sitten syntymäpäiväjuhliin kyseisen hotellin tiloissa. Väkeä oli 60 henkeä, joista puolet suomalaisia. Nuoremmat osallistujat olivat pukeutuneet juhlan teeman mukaisesti muinaisiksi roomalaisiksi.

WP_20160313_10_58_18_Pro

Su 13.03.   Reinin putoukset

Kirjaudumme ulos hotellista, mutta emme vielä jätä Schaffhausenia, vaan kävelemme neljän kilometrin päässä oleville Reinin putouksille. Alkuasukkaiden mielestä ne ovat Euroopan suurimmat ja kauneimmat, hieno nähtävyys joka tapauksessa. Kiipeämme myös kosken luona rantakukkulalla kohoavaan linnaan. Kävelemme Reinin vartta takaisin keskustaan ja juomme päiväkahvit ennen kuin haemme matkatavaramme hotellista ja junailemme Zurichin lentoasemalle. Samaan junaan sattuu eilisen päivänsankarin eno puolisoineen.

Tällä kertaa Finnairin kone on täpötäynnä, huhun mukaan jopa ylibuukattu.

Matkamme oli hyvinkin onnistunut, sää olisi voinut olla paljonkin huonompi;  edellisenä lauantaina vuorilla oli satanut puoli metriä lunta. Edullisesta matkakohteesta haaveilevan kannattaa kuitenkin suunnata jonnekin aivan muualle; Zurich on juuri valittu maailman toiseksi kalleimmaksi kaupungiksi.

Gran Canaria – Playa del Ingles 2016

Näkymä_hotellin_parvekkeelta_s

Ke 13.01.   Lähtö

Taistelussa tammikuun pimeyttä ja pakkasia vastaan liityimme käpykaartiin ja karkasimme viikoksi Gran Canarialle. Aurinkomatkat lentää Finnairilla ja on ainoa isompi suomalaisomistuksessa oleva matkatoimisto, joten käytämme sitä . Lentoaika Gran Canarialle on vähän yli 6 tuntia.

Vuodenaikaan nähden korkea +25 oC lämpötila ja aurinko ovat matkaoppaiden lisäksi meitä lentokentällä vastassa. Siirrymme bussilla Green Field-hotelliin Playa del Inglesiin. Meillä on huone kahdeksannessa kerroksessa. Se on muuten asiallinen, mutta television kaukosäädintä ei löydy eikä internet-yhteys lähde käyntiin. Receptionista saamme kaukosäätimen, kun pulitamme siitä 5 euron takuumaksun, ja internet-yhteydestä viikoksi saamme maksaa 20 euroa.

Näillä kulmilla Suomi on suurvalta. On useita suomalaisia ravintoloita ja pubeja, ja muissakin ravintoloissa on suomenkielinen ruokalista. Alkuasukkaat ovat oppineet enemmän tai vähemmän suomen sanoja . Kaikissa lehtikioskeissa myydään Iltalehteä, jota ei tuoda Suomesta vaan painetaan saarella. Hotellimme lähellä oleva tori on lisänimeltään Kontulan aukio.

Maspalomas_4_s

To 14.01.   Maspalomasin dyynit

Playa del Inglesin kupeessa oleva kilometrin levyinen Maspalomasin hiekkadyynialue kutsuu. Vaellamme rantabulevardia länteen ja kuljemme sitten jonkun matkaa hiekkadyynien keskellä, kunnes valtaamme hyvällä merinäköalalla varustetun hiekkakinoksen ja jäämme sen päälle ottamaan aurinkoa ja lukemaan viihdekirjallisuutta. Muutamia alastomia auringonottajia näkyy lähettyvillä. Myöhemmin tutustumme kävellen kaupunkiin. Illemmalla osallistumme matkanjärjestäjän tervetuliaistilaisuuteen ravintola Apilaniityssä.

Teide_taustalla_s

Pe 15.01.   Santa Lucia

Olemme internetissä varanneet patikkaretken ruotsalaistaustaiselta Rocky Adventure – retkenjärjestäjältä. He keräävät osallistujat bussilla hotelleilta ja kuljettavat retken lähtöpaikalle, ja vastaavasti hakevat illalla porukan retken päätepisteestä . Tänään olemme ainoat ulkomaalaiset ruotsalaisten joukossa. Retken kieli on ruotsi, mutta tarvittaessa opas selittää tärkeimmät juttunsa myös englanniksi. Saaren sisäosissa on upeita vuoristomaisemia ja 800 km hyviä retkeilypolkuja.

Ajamme nyt bussilla Santa Lucian vuoristokylään ja lähdemme sieltä kävelemään. Retkellä on kaksi opasta ja kaksi eripituista reittivaihtoehtoa: 7 tai 13 km.  Järjestäjillä on epäilemättä ongelma osanottajien suhteen, jotka luulevat jaksavansa yhtä hyvin kuin 10 vuotta tai 30 kg sitten, ja kuolevat matkan varrelle. Niinpä koko porukka vedetään hyvää vauhtia muutama minuutti jyrkkään ylämäkeen ottaen näin turhat luulot pois. Sitten näytetään 600 m yläpuolella kohoavaa vuorenharjannetta ja ilmoitetaan, että pidemmän reitin kävelijät lähtevät tuohon suuntaan. Näin muut ikäihmiset paitsi me älyävät ilmoittautua 7 kilometrille.

Porukkaamme jää nuoria ja keski-ikäisiä ammattikuntoilijoita. Yleensä pilkkaamme hitaita ruotsalaisia, jotka pyörivät jaloissamme, mutta tällä kertaa ei ole mitään jakoa haastaa naapureita, että kuka on ekana mäen päällä. Joudumme panemaan parastamme, että edes pysymme joukon mukana. Sää on epätavallisen lämmin ja kaunis; liikumme shortseissa ja T-paidassa, vaikka tähän aikaan vuodesta huipuilla saattaisi olla luntakin. Harjanteen päällä nautitun lounaan ajaksi sentään vedämme pitkähihaista vaatetta ylle. Sieltä laskeudumme vähitellen harjanteen toiselle puolelle jylhään Guayadeque’n laaksoon. Se on tunnettu luola-asumuksistaan, jotka eivät välttämättä ole karuja ja vaatimattomia. Sadat mantelipuut kukkivat laakson rinteillä valkoisina kuin morsiuspukuun sonnustautuneina. Arja ostaa tuliaisiksi kaktushunajaa luolassa sijaitsevasta matkamuistomyymälästä. Retki päättyy vuoren seinämään koverrettuun hulppeaan luolaravintolaan, jonka luota bussi meidät löytää ja tuo hotellille.

Playa_del_Ingles_2_s

 

La 16.01.   Rantaelämää

Tänään menemme suorinta tietä Playa del Inglesin rantaan ja majoitumme aallonmurtajan luo tuulensuojaan lukemaan ja ottamaan aurinkoa. Uimme meressä. Vesi on viileää – kuin suomalaista keskikesän järvivettä. Illalla käymme syömässä suomalaisessa Kuparipannu-nimisessä ravintolassa parin kilometrin päässä hotellilta.

Playa_de_las_Canteras_s

Su 17.01.   Las Palmas

Tänään on vuorossa omatoiminen retki Las Palmasiin, saaren pääkaupunkiin, missä on lähes 400 000 asukasta. Olemme perehtyneet bussilinjoihin ja aikatauluihin. Nousemme pikavuorobussiin nro 50 ja ajamme San Telmon linja-autoasemalle Las Palmasin vanhan kaupungin kupeeseen. Emme tiedä kaupungista juuri mitään, ja San Telmon turisti-infosta on harmittavasti kaupungin kartat lopussa. Trianan kauppakadulta löydämme toisen turisti-infon ja saamme hyvän kartan.                       Sen opastuksella kävelemme 5 km kaupungin uudempaan osaan Sta Catalinan puistoaukiolle ja nautimme päiväkahvit. Kaupunki on siisti ja matkalla näemme viihtyisiä puistoja; kirkot ja museot kierrämme vastoin tapojamme kaukaa. Käymme vielä kävelemässä kaupungin hiekkarannan Playa de las Canterasin rantabulevardilla, kunnes palaamme Sta Catalinan linja-autoasemalta kotiin Playa del Inglesiin bussilla 30. Illalla kävelemme vielä syömään parin kilometrin päähän Mummola-ravintolaan.

Roque_Nublo

Ma 18.01.   Roque Nublo

Rocky Adventuren opas ilahtuu nähdessään meidät näin pian uudelleen. Tällä kertaa retkiporukassa on meidän lisäksemme peräti viisi suomalaista, yksi norjalainen ja yksi sveitsiläinen. Ajamme saaren keskustaan San Bartolomen kautta ja lähdemme patikoimaan Timagada-nimisen pikkukylän luota. Tällä kertaa reittivaihtoehtoja on kolme: 7, 10 ja 13 km. Yksi pariskunta ei selviä alkunoususta ja palautetaan bussille. Valitsemme tällä kertaa 10 km reitin, jolla on vähemmän nousua ja leppoisampi tahti kuin perjantaina. Reitti kiertelee upeissa Roque Nublon maisemissa. Se on vuoren huipulla kohoava alkuasukkaille pyhä kallionjärkäle.  Naapurisaarelta Teneriffalta siintää pilvien yläpuolella Teide-vuoren huippu.

Illalla ruokailemme suomalaisessa ruokaravintolassa nimeltä Bistro Pepper , aivan Pub Ryysyrannan naapurissa. Tarjoilijana on tomera ikänainen, joka pahoittaa mielensä, kun jätän kasvikset koskemattomina lautaselle. Minulla on hänelle vastaus valmiina: ”Palataan asiaan seuraavassa elämässäni, jos satun syntymään uudelleen kaniinina.”

Faro_de_Maspalomas_X

 

Ti 19.01.   Faro de Maspalomas

Suosittu kävelyreitti on 7 km Playa del Inglesistä pitkin hiekkarantaa länteen Maspalomasin majakalle. Kuljemme tällä kertaa sen edestakaisin. Lähempänä Maspalomasia on erityisesti nudisteille osoitettu aurinkotuolialue. Sen lähistöllä heitä liikkui pokkana meidän arvokkaasti pukeutuneiden joukossa. Nudistit ovat enimmäkseen ikäihmisiä, jotka eivät enää murehdi, mitä muut heistä ajattelevat; tosin muutamia nuoria parejakin on joukossa.

Nautimme päiväkahvit majakan luona ja palattuamme Playa del Inglesin rannalle majoitumme aurinkotuoleihin loppupäiväksi.

Illalla menemme italialaiseen ravintolaan. Tarjoilijamme puhuu hyvää suomea.

Greenfield_s

Ke 20.01.   Kotiinpaluu

Lento kotimaahan lähtee klo 15:40 . Menemme vielä aamupäiväksi hotellin uima-altaalle, minne emme ole aikaisemmin juuri ehtineetkään.

Lentomme on myöhässä, ja Finnairin tiedottaminen huvittaa. Ensin stuertti selittää pokkana, että kone oli kyllä Helsingissä lähtökunnossa, mutta Ranskan ilmatilassa oli ruuhkaa, eikä lähtölupaa saatu ennen kuin tunnin myöhässä.

Kun ollaan jo ilmassa, kapteeni kertoo totuuden: Koneen apumoottori oli hajonnut Suomessa ja viivästys johtui siitä. Sen vuoksi ilmastointi ei Gran Canarian kentällä toiminut ja suihkumoottoritkin jouduttiin käynnistämään ulkoisen paineilman avulla. Katsomme Arjan kanssa asian valoisaa puolta: Meillä on vielä toistaiseksi kaksi toimivaa moottoria, eikä paljon haittaa, jos ne pettävät loppumatkasta, kun maastossa on runsaasti pehmeää lunta.

Laskeudumme klo 00:30 pehmeästi Helsinki-Vantaan lentoasemalle, missä meitä tervehtii raikas lähes 50 oC lähtöpaikkaa viileämpi ilma.